20-vuotias varusmies kuoli taisteluharjoituksessa Kuhmossa

Kainuun prikaatin taisteluharjoitus sai traagisen alun, kun 20-vuotias varusmies kuoli Puolustusvoimien harjoitusalueella Kuhmon Vuosangassa maanantaina aamulla.

Taisteluharjoituksen ensimmäinen päivä oli juuri alkamassa. Pääosa joukoista oli vielä Kajaanin varuskunnasta siirtymässä harjoitusalueelle, kun yksi varusmiehistä kuoli.

Paikalla ei ollut kuoleman hetkellä muita, mutta taisteluharjoitukseen osallistuvat havahtuivat nopeasti tilanteeseen. Varusmiestä yritettiin elvyttää, mutta mitään ei ollut tehtävissä miehen pelastamiseksi.

Maavoimat tiedottaa, ettei kuolemaan johtaneet tapahtumat aiheuttaneet vaaraa muulle harjoitusjoukolle. Maavoimien tiedotteen mukaan varusmiehen omaiset ovat saaneet tiedon kuolemasta.

Kainuun prikaatin esikuntapäällikkö, everstiluutnantti Jukka Vuorisalmi kertoo Iltalehdelle, että harjoitus keskeytettiin sen joukon osalta, jossa kuollut varusmies oli.

Vuorisalmen mukaan paikalla olleille järjestettiin heti purkukeskustelu. Keskusteluapua tarjotaan myös myöhemmin sitä tarvitseville.

– Vaikka ei olisi ollut osallinen, mutta on esimerkiksi menehtyneen kaveri, jota varmasti tapaus järkyttää, niin apua tarjotaan heti tänään, Vuorisalmi sanoo.

– Apua on aina saatavissa, siihen kannustetaan, hän jatkaa vielä yleisellä tasolla.

Tapauksen tutkinta kuuluu poliisille, mutta se on jo ilmoittanut, ettei epäile tapahtumissa rikosta. Myös Vuorisalmi sanoo, ettei näe Puolustusvoimien toiminnassa mitään, mitä olisi voinut tehdä toisin. Taisteluharjoituksissa jokaiselle on esimerkiksi henkilökohtainen ase.

Vuorisalmen mukaan vastaavat tragediat ovat poikkeuksellisia. Hän itse muistaa yhden vastaavan kuolemantapauksen kahden viime vuoden ajalta.

Kainuun prikaati suruliputtaa kuolleen varusmiehen muistoksi tiistaina.

Related Posts

3-vuotias kuoli jäätyään auton alle Espoossa – huoltajaa epäillään törkeistä rikoksista

Pikkυlapsi sai sυrmaпsa traagisessa oппettomυυdessa päiväkodiп pihalla. Rikosпimike oп koveпtυпυt. Poliisitυtkiпta oп valmistυmassa tapaυksessa, jossa hυoltaja ajoi 3-vυotiaaп lapseп kυoliaaksi Espooп keskυksessa lokakυυssa. Poliisi odottaa vielä mυυtamia asiaпtυпtijalaυsυпtoja,…

Jarkko ja Sofia Ruudun käytös kummastutti Helsingissä – kuvat!

Eпtiпeп jääkiekkotähti Jarkko Rυυtυ, 50, herätti torstaiпa (18.12.) ohikυlkijoideп hυomioп Helsiпgiп Kaartiпkaυpυпgissa. Heппy Harjυsola ja Sofia Tυomola lähettävät joυlυterveiseпsä: Jarkko oli liikkeellä vaimoпsa Sofia Rυυdυп, 37, kaпssa, ja molemmat…

Matti ja Teppo tekivät odotetun paluun sairausvuosien jälkeen – uutuuskappaleen menestys yllättää

Matti ja Teppo Ruohonen yllättivät lokakuussa 2025, kun he tekivät odotetun ja kaivatun paluun musiikin pariin liki kahden vuoden täyden hiljaisuuden jälkeen. Tanssiin.fi uutisoi supersuositun veljesduon yllätyspaluusta…

Juha Miedolta suorat sanat rajusta joululahjarallista – tiukka viesti vanhemmille

Näiпä aikoiпa ympäri Sυomea kassajoпoissa kiemυrtelee kiireestä ja stressistä hikisiä kaпsalaisia. Joυlυlahjaralli oп kυυmimmillaaп. Videolla Jυha Mieto kertoo joυlυstaaп: Vaaп toista se oп Etelä-Pohjaпmaaп lakeυksilla, jossa sykkeet…

Me Naiset: Janne Katajalta rakkauspaljastus!

Näyttelijä-jυoпtaja Jaппe Kataja, 45, oп kolmeп lapseп isä. Katso video – Krisse Salmiпeп jakaa haυskaп tariпaп jυпamatkastaaп: Nallekarhυmaiпeп olemυs hυrmasi Jaппe erosi vυoппa 2018 kahdeп teiпi-ikäiseп tyttäreпsä äidistä….

Moderni perhe -sarjan tähti on kuollut

Näyttelijä Helen Siff on kuollut 88-vuotiaana.  Helen menehtyi torstaina 18. joulukuuta pitkän sairauden uuvuttamana. Suru-uutisen kertoi näyttelijättären perhe.  Helen teki pitkän uran television ja elokuvien parissa. Vuosikymmenien…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *