Vesa-Matti Loirin piina kesti vuosia – joutui pakenemaan kotoaan

Taiteilija Vesa-Matti Loiri menehtyi elokuussa 2022. Hänellä oli todettu alkuvuodesta kaksi eri syöpää, jotka johtivat viihdelegendan kuolemaan vain muutamassa kuukaudessa. 

Arkistovideo: Seiska löysi Vesa-Matti Loirin Ukko-pojan:

Kansallisaarteen aseman saavuttaneen Veskun viimeisiin vuosiin mahtui terveyshuolien lisäksi myös muita ikäviä käänteitä. Laulava näyttelijä joutui vuonna 2015 kavalan rikoksen kohteeksi, kun hänen Espoossa sijaitsevaan kotitaloonsa murtauduttiin keskellä päivää  Veskun itsensä ollessa nokosilla. 

Rikolliset veivät mennessään muun muassa käteistä sekä viiden tonnin kameran. Lisäksi matkaan lähti Veskun 10 000 euron arvoinen Rolex-kello. Ökytiuku oli Vesa-Matille arvokas myös tunnelataukseltaan, sillä hän oli saanut sen lahjaksi edesmenneeltä Joonas-pojaltaan. 

Vesku teki leffadebyyttinsä 17-vuotiaana elokuvassa Pojat (1962).

– Tunsin oloni raiskatuksi, ja paska fiilis siitä jatkui pitkään. Onneksi en herännyt varkaiden tuloon, Vesku totesi tuolloin Seiskalle. 

Röyhkeästä rikoksesta huolimatta Vesku jäi asumaan melko syrjässä sijaitsevaan omakotitaloonsa. Vuonna 2019 tilanne kuitenkin muuttui, kun taiteilija joutui jälleen kriminaalien silmätikuksi. 

Seiska uutisoi 2019 konnien alkaneen myyntipuuhiin, jotka asettivat Veskun vaaraan. Rikolliset olivat alkaneet jo pari vuotta aiemmin kaupata Vesa-Matin osoitetta internetin pimeällä puolella toimivassa Tor-verkossa.

Tässä talossa Vesku joutui katalan rikoksen kohteeksi. Arkistokuva 2019.

Asiaa selviteltiin viranomaisia myöten. Läheiset riensivät Veskun tueksi ja lisäsivät käyntejään tämän luona. Viihdelegendan turvallisuutta taattiin myös poikkeuksellisilla keinoilla. Seiskan tietojen mukaan tämän asunnolla kävi partioimassa myös “alan miehiä” moottoripyöriensä kanssa.

Syksyllä 2019 Vesa-Matti sai rikollisten kieroilusta ja turvattomuudesta tarpeekseen. Hän pakkasi tavaransa ja vaihtoi osoitetta. 

Sepänkylässä sijaitseva entinen koti, 186 neliön omakotitalo laitettiin vuokralle. Vuokraa hulppeasta kuuden makuuhuoneen tönöstä pyydettiin 2 500 euroa.  

Kovin kauas Vesku ei kuitenkaan malttanut lähteä. Myös uusi omakotitalo löytyi tutusta kotikaupungista. Turvallisuutta lisäsivät aita sekä moderni hälytysjärjestelmä.

Related Posts

Pate Mustajärvi kuoli syöpään – kuuntele enteellinen viimeinen levytys

Pauli “Pate” Mustajärvi menehtyi tapaninpäivänä 69 vuoden iässä. Pauli ”Pate” Mustajärvi on kuollut. Popeda-yhtyeen laulajana tunnettu muusikko menehtyi syöpään 69-vuotiaana tapaninpäivänä 26. joulukuuta. Suru-uutisen kertoivat hänen omaisensa….

Sanna Marinin tyyli on muuttunut radikaalisti – katso kuvakooste

Sanna Marin, 40, muuttui vuosikymmenessä paikallispoliitikosta ensin pääministeriksi ja nyt kansainvälisen toimiston superkonsultiksi.  Arkistovideo: Marraskuussa Sannan kirjanjulkistustilaisuus veti nipun julkkiksia paikalle Suomessakin Myös oma tyyli tietysti muuttui…

Pate Mustajärven tytär julkaisi sydäntäsärkevän kuvan

Tapaninpäivänä kuolleen Pate Mustajärven tytär, laulaja Jenni Mustajärvi julkaisi Instagramin tarinat-osioon sydäntäsärkevän kuvan. Mustavalkoisessa kuvassa tytär pitää ilmeisesti sängyssä makaavaa isäänsä kädestä. Kuvan oheen hän on lisännyt…

Tämä Pate Mustajärven sairaudesta tiedetään

Mυυsikko Pate Mυstajärvi kυoli tapaпiпpäiväпä 26. joυlυkυυta. Häпeп kυoliпsyytääп ei ole jυlkistettυ, mυtta mυυsikko kertoi lokakυυssa Iпstagramissaaп, että häпeп kehostaaп oп löytyпyt kasvaiп. – Nyt oп kυυlkaas…

Remu Aaltoselta suoraa puhetta Cisse Häkkisestä

Sυomessa lieпee kaksi todellista rokkaria – eikä Archie Crυz kυυlυ tähäп pariiп. Seп sijaaп Cisse Häkkiпeп ja Aпdy McCoy kυυlυvat. Tapaпiпpäiväпä 26. joυlυkυυta 1990 kυollυt Cisse oli Hυrrigaпesiп legeпdaariпeп basisti ja siirtyi tυoпpυoleiseeп vaiп 39-vυotiaaпa….

Pate Mustajärvi on kuollut

Legeпdaariпeп tamperelaiпeп mυυsikko Pate Mυstajärvi oп kυollυt täпääп 26.12. 69 vυodeп iässä. Asia selviää Pateп Iпstagram-tilillä tehdystä jυlkaisυsta.  – Paυli Aпtero ”Pate” Mυstajärvi 12.07.1956-26.12.2025. Me läheiset toivomme raυhaa sυυreп sυrυmme…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *