Pauli “Pate” Mustajärvi menehtyi tapaninpäivänä 69 vuoden iässä.

Pauli ”Pate” Mustajärvi on kuollut. Popeda-yhtyeen laulajana tunnettu muusikko menehtyi syöpään 69-vuotiaana tapaninpäivänä 26. joulukuuta.
Suru-uutisen kertoivat hänen omaisensa.
”Pauli Antero ”Pate” Mustajärvi 12.07.1956-26.12.2025. Me läheiset toivomme rauhaa suuren surumme keskellä”, omaiset ilmoittivat sosiaalisen median kanavilla.
Rakastetun laulajatähden äkillinen kuolema on tullut järkytyksenä hänen faneilleen ja artistikollegoilleen.
”Hyvää taivasmatkaa, Ukkometso”, Patelle toivotetaan.
Kasvain löytyi lokakuussa 2025
Mustajärvi ilmoitti vasta lokakuussa 2025, että hänen kehostaan oli löytynyt ”tuumori, joka paljastui luonteeltaan suhteellisen ärhäkkääksi”.
Marraskuussa Pate tiedotti, että kyse on syövästä. Hän ei kertonut, mistä syövästä oli kyse.
”Syövän perkele heitti pienen kierrepallon keikkasuunnitelmiin, mutta tässä sairauslomalla ollessa on hyvin aikaa kirjoittaa”, Popeda-tähti kirjoitti somessa.
Mustajärven piti ensi vuonna viettää ja juhlia 70-vuotispäiviään. Hänestä ilmestyy 2026 myös elämäkerrallinen kirja Pate Mustajärvi Testamenttini (Docendo).
Huikea ura ja tuore avio-onni
Mustajärvi oli perustamassa Popeda-yhtyettä vuonna 1977. Hän lopetti siinä syksyllä 2023.
Popedan ohella Mustajärvi julkaisi 13 sooloalbumia ja pari kokoelmaa, näytteli teatterissa, esiintyi elokuvissa muun muassa Aki Kaurismäen elokuvassa Calamari Union (1985) ja teki kymmeniä vierailuja muiden artistien levyille.
Mustajärvi avioitui kesäkuussa 2020 kirjailija Tina Finnin kanssa, joka otti miehensä sukunimen, ja he tekivät avioehdon. Laulaja Jenni Mustajärvi (s. 1986 Tampere) on Pate Mustajärven tytär aiemmasta liitosta.
“Siirrä sitä päivää eteenpäin… oon täynnä elämää, en oo menossa mihinkään”pate mustajärvi syyskuussa 2025: ei vielä
Syyskuussa 2025 Pete julkaisi viimeiseksi jääneen sinkkunsa Ei vielä. Kappale on hyvin enteellinen.
“Sen on kirjoittanut mulle Elorannan Esa, jonka sanoitus osui ja upposi”, Mustajärvi kuvaili itse laulun sanomaa.
Katso Pate Mustajärven viimeinen levytys Ei vielä syyskuulta 2025: