
Rockyhtye Popeda muistelee yhtyeen entistä keulahahmoa Pate Mustajärveä.
Yhtye on julkaissut kuvia tapaninpäivänä kuolleesta laulajasta.
Mustavalkoisissa kuvissa esiintyy energinen laulaja.
– Suomirockin suuri ääni on vaiennut. Laulut jää elämään, Instagram-julkaisun kuvatekstissä lukee.
Costello Hautamäki julkaisi koskettavan kuvan
Lausunnon antajiksi on merkitty ”Costello, Lacu, Isopate, Olli, Alex sekä Ville, Miki ja Mikko”.
Popedan kokoonpano on muuttunut useita kertoja vuosien varrella. Nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat kitaristi ja lauluntekijä Costello Hautamäki, rumpali Lacu Lahtinen, kosketinsoittaja Pate Kivinen, laulaja Olli Herman sekä basisti Alex Hautamäki.
Yhtyeen kiertuemanagerina, tuotantopäällikkönä ja valosuunnittelijana toimii Mikko Skyttä. Miki Äikäs on äänimiksaaja. Ville Nenonen puolestaan vastaa monitoreista.
Voit selata kuvakarusellin kuvia julkaisun reunalla näkyvästä nuolesta. Jos alla oleva upotus ei näy, voit katsoa sen painamalla tästä.
Pate Mustajärvi oli Popedan perustajajäsen ja pitkäaikainen solisti.
Yhtye perustettiin Tampereella vuonna 1977. Mustajärvi jätti yhtyeen syyskuussa 2023 ja lähti soolouralle.