Näin koskettava oli Pate Mustajärven viimeinen Facebook-päivitys

Pate Mustajärvi kirjoitti viimeisen kerran Facebookiin itsenäisyyspäivänä.

Popeda-legenda Pate Mustajärvkuoli tänään tapaninpäivänä. Mustajärvi oli aivan viime viikkoja lukuun ottamatta melko aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja varsinkin Facebookissa.

Mustajärven viimeiseksi päivitykseksi jäi itsenäisyyspäivän videojulkaisu.

Videolla Mustajärvi muistaa sodassa kaatuneita.

– Ilman näitä miehiä meilläkin saatettaisiin laulaa vähän toisenlaisia lauluja. Muistakaa heitä kiitollisina tästä uhrauksesta, Mustajärvi sanoo kävellessään sankarihautausmaalla.

Mustajärvi kertoo kuvatekstissä, että video on kuvattu muutama vuosi sitten Kaatuneiden Muistosäätiön ja Tammenlehvän Perinneliiton kanssa. Samalla Mustajärvi toivotti Suomi-neidolle ja kaikille suomalaisille oikein hyvää ja rauhaisaa itsenäisyyspäivää.

Videon taustalla soi Mustajärven kappale Veljeni Anton.

Näet videon tästä.

Viimeisimmän Instagram-päivityksen Mustajärvi teki 14. marraskuuta. Siinä hän kertoo kirjaprojektistaan. Idean Testamenttini-kirjaan hän kertoo saaneensa tammikuussa 70-vuotisjuhlavuotta suunnitellessaan.

–Hommat sujuu totutusti niin, että mää kirjaan mietteeni ja sanomiseni kuulakärkikynällä muutamaan ruutuvihkoon ja rouva Mustajärvi kirjoittaa raapustukset puhtaaksi, laittaa pilkut ja pisteet kohilleen ja Docendo julkaisee kirjan, Mustajärvi kirjoitti.

Related Posts

HS: Pate Mustajärven leski rikkoi hiljaisuuden

Tiina ja Pate Mustajärvi menivät naimisiin vuonna 2020. Tapaninpäivänä kuolleen Pate Mustajärven leski Tiina Mustajärvi (o. s. Finn) kommentoi miehensä poismenoa lyhyesti Helsingin Sanomille. Katso Nopeat: Pate Mustajärvi on kuollut – Paulilla oli vielä paljon…

Nyt puhuu kruununsa menettänyt Sarah Dzafce: “Valehtelisin, jos väittäisin…”

Sarah Dzafce krυυпattiiп Miss Sυomeksi syyskυυп alυssa. Joυlυkυυп pυolivälissä missiorgaпisaatio vei Sarahilta kυiteпkiп krυυпυп ja sitä kaυtta titteliп. Taυstalla oli kohυkυva, jossa Sarah veпyttää silmiääп. Kυvaп yhteyteeп oli…

Pate Mustajärven viimeiseksi jääneen kappaleen sanoitus herättää nyt huomiota – ”Vaistoaako ihminen, kun lähdön aika on lähellä?”

Muusikko Pate Mustajärvi kuoli 26. joulukuuta. Mustajärvi oli kuollessaan 69-vuotias. Pitkän uran Popedan riveissä tehnyt Mustajärvi loi myös soolouraa 1980-luvulta lähtien. Mustajärven viimeinen julkaistu kappale on syyskuun…

Yksi kohtaaminen Pate Mustajärven kanssa jäi Tomin mieleen: “Ei mitään diivailuja”

Muusikko Pate Mustajärven kuolema on herättänyt tunteita Iltalehden lukijoissa. Suomirockin kaanoniin kiistatta kuulunut Mustajärvi kuoli tapaninpäivänä. Monella lukijalla on Mustajärvestä muistoja usean vuosikymmenen ajalta. – Rock-tähteydestä ja…

Näin koskettava oli Pate Mustajärven viimeinen Facebook-päivitys

Pate Mυstajärvi kirjoitti viimeiseп kerraп Facebookiiп itseпäisyyspäiväпä. Popeda-legeпda Pate Mυstajärvi kυoli täпääп tapaпiпpäiväпä. Mυstajärvi oli aivaп viime viikkoja lυkυυп ottamatta melko aktiiviпeп sosiaalisessa mediassa ja varsiпkiп Facebookissa. Mυstajärveп viimeiseksi päivitykseksi…

Raakel Lignell: Koskettava avautuminen perhetragediasta

Eпtiпeп viυlisti, kirjailija Raakel Ligпell tυo Yleп Elämäпi biisi -ohjelmaaп tυпteikkaaп tariпaп. Video: Diaпdra kertoo Elämäпi biisi -ohjelmasta Raakel oп laυaпtaiпa 27.12. mυkaпa ohjelmaп erikoisjaksossa, jossa kaikki kυυltavat kappaleet ovat klassista…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *