Me Naiset julkaisee uudelleen vuoden 2025 luetuimpia henkilöjuttuja. Tämä on Vuoden helmet -juttusarjan neljäs osa.

Kun valtiovarainministeri Riikka Purra oli lapsi, rahasta oli kotona aina silloin tällöin pulaa. Vanhemmat olivat eronneet, kun Riikka oli muutaman vuoden ikäinen, ja eron jälkeen tytär oli jäänyt asumaan äitinsä kanssa Tampereen Armonkallioon.

– Äitini ei osannut käyttää rahaa. Hän oli kokopäivätyössä ja sai ihan hyvää palkkaa, mutta hänen holtittoman taloudenpitonsa takia raha loppui toisinaan kesken liian pian, Riikka, 48, kertoo.

– Kun rahaa oli, ajettiin taksilla, nosteltiin maljoja, syötiin ulkona ja reissattiin. Kun sitä ei ollut, silmälasien tai koulukuvien kaltaisten perusasioiden hoitaminenkin oli käsittämättömän vaikeaa. Meillä ei ollut lainkaan esimerkiksi pesukonetta, pakastinta, videonauhuria tai autoa, hän muistelee.

Riikka sanoo, ettei ole menneistä katkera äidilleen.

– Tiedän, ettei äiti ollut saanut oppia rahankäytöstä omasta lapsuudenkodistaan. Tiedän myös, että hän rakasti minua pyyteettömästi.

Riikan mukaan äiti rahoitti tuhlailevaa elämäntapaa osin lainarahalla.

– 1980-luvulla lainaa sai, kun käveli pankkiin, etenkin jos oli pari takaajaa. Äitini hyödynsi tätä mahdollisuutta.

Äidin kuoleman jälkeen muistan stressanneeni, joudunko minä nyt hoitamaan hänen velkansa.

Kun Riikka oli 12-vuotias, äiti kuoli ja isästä tuli Riikan huoltaja.

– Äidin kuoleman jälkeen muistan stressanneeni, joudunko minä nyt hoitamaan hänen velkansa. Isä rauhoitteli – olet alaikäinen, et joudu! Tuolloin tiedostin, että lainan ottaminen huvin vuoksi oli tyhmää.

Jo varhain Riikka alkoi miettiä, voisiko rahaa käyttää vähemmän kaoottisella tavalla. Hän halusi olla erilainen kuin äiti.

– Aloin saada isältä kuukausirahaa, jolla hoidin enimmät asiani siitä eteenpäin. Esimerkiksi rippijuhlani ja myöhemmin lakkiaiseni järjestin pitkälti itse. Itsenäistyin tosi aikaisin, Riikka muistaa.

– Koulussa onneksi viihdyin hyvin, ja kavereita riitti.

Riikan puoliso hoitaa päivittäiset ruokaostokset ministerin työkiireiden takia. Riikka itse on ollut kasvissyöjä jo kauan. Kuva: Ninna Lindstrom

kuntosalin kuukausimaksu lapselle 38 €

”Yläastevuoteni osuivat 1990-luvun lamavuosiin. Koulussa jälkiruokakiisselit katosivat ruokalistalta ja kirjat ja kynät käytettiin aivan loppuun.

Hirvittää ajatella, että jo 12-vuotiaana saatoin olla yksin vastuussa kolmesta pienestä lapsesta.

Minulla ei ollut hienoja harrastuksia, kodissani sellaiseen ei ollut mahdollisuutta. Omille lapsilleni olen halunnut mahdollistaa heidän toiveidensa mukaisia harrastuksia.

Aloin tienata omaa rahaa jo äidin kanssa asuessani. Tein keikkaa lapsenvahtina. Nyt hirvittää ajatella, että jo 12-vuotiaana saatoin olla yksin vastuussa kolmesta pienestä lapsesta. 14–15-vuotiaana jaoin mainoksia. Olin myös Suonenjoella mansikoita poimimassa.

Jo aika nuorena ymmärsin, että monilla kavereillani oli erilainen koti kuin minulla. Lukiossa luokkaerot löivät ensi kertaa silmille. Oivalsin, miten paljon kodin tuki ja vanhempien suhteet voivat vaikuttaa nuoren elämään. Minun piti hoitaa kaikki itse, en saanut juuri apua tai neuvoja kotoa. Lukiossa jätin vanhojentanssit ja penkkarit väliin, koska en pitänyt niitä omana juttunani. Jälkeenpäin se on hieman kaduttanut.

Ensimmäisen pidemmän kesätyön sain heti kirjoitusten jälkeen. Olin huhtikuusta syyskuun loppuun laitekuskina Särkänniemessä pienten vempeleissä. Sen päätyttyä siirryin McDonald’siin, jossa ylenin aika pian ensin kouluttajaksi ja myöhemmin vuoropäälliköksi. Käytin tienestejäni nuoren kaupunkilaisen elämään: baareihin, kahviloihin ja vaatteisiin. Silloisten poikaystävieni kanssa tein myös ulkomaanreissuja.

Työn ohessa pyrin ja pääsin Turun yliopistoon lukemaan valtiotieteitä. Korkeakouluun meno oli minulle itsestäänselvyys, tykkäsin opiskelusta niin paljon. En muista opiskeluvuosia taloudellisesti erityisen niukkoina, koska tein niiden läpi töitä – ravintola-alalla, vaatekaupassa ja myöhemmin yliopistolla. Opintolainaakin otin hiukan, mutta sen taisin käyttää lähinnä matkusteluun. Valmistuin tavoiteaikataulussa.”

smoothie ja kahvi eduskunnassa 5,50 €

”Jos saisin nimetä yhden asian, mihin suomalaisessa yhteiskunnassa pitäisi satsata nykyistä enemmän, se on peruskoulu. Koulun pitäisi tasata lasten taustoista johtuvaa eriarvoisuutta ja oppimista pitäisi vaatia ihan jokaiselta. Minullekin koulutus mahdollisti luokkasiirtymän”, Riikka Purra sanoo. Kuva: Ninna Lindstrom

”En ollut huoleton kuluttaja edes nuorena. Takaraivossa oli aina se ajatus, että pahaan päivään täytyy varautua. Jos rahaa tulee, pitää säästää. Nyt ajattelen, että asenne syntyi lapsuuteni turvattomuudesta ja rikkinäisyydestä.

Aikuisiällä en ole varsinaista köyhyyttä nähnyt.

Muutaman kerran elämässäni olen joutunut miettimään, millä laskut saa maksettua. Lapsuudessani koin ihan konkreettista puutettakin. Aikuisiällä en ole varsinaista köyhyyttä nähnyt.

Aloin odottaa esikoistani heti valmistuttuani, 27-vuotiaana. Hänen isästään erosin ennen kuin täytin 30.

Olen asunut useissa vuokra-asunnoissa eri puolilla Etelä-Suomea ja joskus stressannut yllättäviä menoja kuten äkillistä kodinkoneen hajoamista. Hoidin lapsiani pitkään kotona, ja elämä piti sopeuttaa vähien tulojen mukaan. Lapsilisät menivät suoraan käyttöön. Käytin rahaa lastenvaatteisiin ja kestovaippoihin.

Pääsin terapiaan sen jälkeen, kun minulta oli kuollut vauva kohtuun kolmannen kerran.

En näe taustaani pelkästään ikävänä asiana. Varautuminen on myös viisautta. Olen aina kirjannut kaikki menoni ylös. Esimerkiksi viime vuosien hillitön inflaatio ja asuntolainan korkojen nousu näkyvät kirjanpidostani selvästi.

Kaikki nämä kokemukset ovat tehneet minusta minut, hyvässä ja pahassa. Nyt keski-iässä osaan jo katsoa mennyttä armollisin silmin. Siinä on auttanut myös Kelan tukema täyspitkä kolmevuotinen terapia. Siihen pääsin sen jälkeen, kun minulta oli kuollut vauva kohtuun kolmannen kerran. Onnekseni löysin heti osaavan terapeutin.

Ennen terapiaa luulin, että menneisyyden traumoista parantuakseen pitää tehdä valtavasti työtä. Terapiassa ymmärsin, ettei se toimi niin. Kuormansa kanssa pitää vain pärjätä ja elää eteenpäin. Kun hyväksyy taustansa ja kokemansa, löytää rauhan ja kiitollisuuden. Elämä kantaa.”

asuntolainan lyhennys ja vastikkeet 1 350 €

”Omistusasujaksi rohkenin vähän myöhemmin kuin jotkut opiskelukaverini. Olin 30-vuotias ostaessani ensiasunnon. Nykyinen kotini, erillistalomme Kirkkonummella, on järjestyksessä toinen omistusasuntoni.

Yhteistä lainaa puolison kanssa minulla on yhä satojatuhansia euroja.

Olen ollut aina kova tekemään töitä. Tiedostan sen, että poliittiset tehtävät ovat pätkähommia, josta voi tulla lähtö koska vain. Siksi tulevaisuuden varalle pitää säästää. En voi tuudittautua esimerkiksi nykyiseen palkkatasooni (14 973 euroa kuukaudessa). Ei valtiovarainministerin pestin kaltaista 24/7 työtä kukaan kovin pitkään jaksaisikaan. Olen inhorealisti, tiedostan epävarmuudet ja riskitekijät.

Riskillä on Suomessa eletty viime vuosina turhankin paljon. Esimerkiksi nollakorkoaikana moni velkaantui liikaa, kun uskottiin, etteivät korot voi nousta. Asuntoja saatettiin ostaa ja sijoituksia tehdä liian suurella velkavivulla. Moni suomalainen joutui vaikeuksiin, kun ajat muuttuivat.

Yhteistä lainaa puolison kanssa minulla on yhä satojatuhansia euroja.

Koko sen kahden vuoden ajan, kun olen ollut valtiovarainministeri, olen joutunut selittämään talouden ikäviä tosiasioita joka taholle. Valtionlainan korkomenot ovat kasvussa, puolustusmenot ovat kasvussa, sotemenot ovat kasvussa. Olisi helpompi olla parempien aikojen valtiovarainministeri. Tässä virassa joutuu koko ajan vastaanottamaan huonoja uutisia. Juuri kun Suomen taloudessa alkoi näyttää hieman valoisammalta, oranssi mies Yhdysvalloista päätti toisin. Pienenä maana Suomi ei voi tällaisille isoille heilahduksille mitään.

Tiedostan kuuluvani poliittiseen rälssiin ja ymmärrän, että vaikeina aikoina ihmisiä kiukuttaa ajatella poliittikkojen etuja ja suuria palkkoja. Niitä olen itsekin pyrkinyt laskemaan.

Toisaalta näissä hommissa on aina töissä. Mikä mahtaa olla tuntipalkka, jos sen laskee sillä perusteella?”

salaatti päivälliseksi eduskunnassa 6,90 €
lapsen yo-juhlan tarjoiluja 720 €
toisen lapsen puhelinlasku 19,73 €

”Töihin kannattaa ottaa mukaan ravitsevat eväät, lounaalle kun ehtii ani harvoin. Kokouksissa tulee popsittua karjalanpiirakoita ja kitattua kahvia ihan liikaa.” Kuva: Ninna Lindstrom

”Olen koko elämäni ajan ollut huono tekemään kauaskantoisia suunnitelmia. Olen ajautunut tilanteisiin ja tarttunut tilaisuuksiin. Asiat on ollut pakko oppia kantapään kautta. Matkan varrelle on osunut virheitä: vääränlaisia ihmissuhteita, erehdyksiä koulutuspaikan ja ammatin valinnassa. Esimerkiksi yliopiston eri tehtävissä jumitin valmistumiseni jälkeen ihan liian pitkään.

Vanhempana olen halunnut olla erilainen kuin oma äitini oli. Se on välillä johtanut myös ylilyönteihin.

Vanhempana olen halunnut tarjota lapsilleni turvallisen kodin ja olla erilainen kuin oma äitini oli. Se on välillä johtanut myös ylilyönteihin. Esimerkiksi lasteni varhaislapsuuden lahjamäärät tuppasivat menemään överiksi. Varmaan hoidin siinä jotakin omaa sisäistä lastani – rakensin jouluja, jollaisia en koskaan itse saanut. Tähtäimessäni oli olla myös hyvä emäntä. Eräänä jouluna väänsin kaikki ruuat itse luumuhilloa myöten. Sittemmin olen onneksi hieman rauhoittunut. Esikoispoikani pääsi tänä keväänä ylioppilaaksi, ja hänen juhliinsa kuitenkin halusin leipoa omin käsin osan tarjottavista.

Nuorena podin vähän huonoa omaatuntoa siitä, etten ollut kiinnostunut muiden lailla sisustamisesta. Olen yhä mielestäni enemmän kalustaja kuin sisustaja. Ostimme vaatimattoman kesämökkimme kalustettuna, ja sen kellastunut tukkipöytä on kelvannut minulle vallan hyvin. Uudet verhot ja pöytäliinan olen sentään saanut mökille hommattua.

Pidän Hämeessä sijaitsevaa mökkiä parhaana yksittäisenä ostoksenani koskaan. Saunan terassilla pääsen niin lähelle meditatiivista tilaa kuin minulle mahdollista on. Siellä mietin, miten meillä voi olla jotakin näin ihanaa.”

”Lahjoitan aika säännöllisesti rahaa kuolemansairaiden lasten perheitä auttavalle järjestölle sekä kodittomien koirien avustajatahoille. Eläimet ja luonto ovat sydäntäni lähellä. Minulla on 9-vuotias, keskikokoinen rescue-koira Kerttu, joka on peräisin kadulta Romaniasta. Se on rakas perheenjäsen.

Jouluisin osallistun Joulupuu-keräykseen, jossa toteutetaan lasten ja nuorten toiveita. Pidän sitä arvokkaana, suoraan tarvitseville menevänä auttamisen muotona.

Ystäviin on ihana käyttää rahaa. Jos Tampereelta tulee kavereita Helsinkiin, kuittaan mielelläni koko porukan illallislaskun.”

”En koskaan nuorena olisi uskonut tai haaveillut, että minusta tulee joskus Suomen valtiovarainministeri. On hyvä muistaa, että tällaiset tehtävät ovat määräaikaisia. Niiden jälkeen tulee jotakin muuta. Tärkeintä on tehdä asioita, joihin uskoo”, Riikka Purra sanoo. Kuva: Ninna Lindstrom

Lapsen vaatteita nettikaupasta: housut, pikeepaita, t-paitoja, huppari, 161,70 €

”Tein ostoksia kierrätyskeskuksista ja kirpputoreilta jo silloin, kun se ei vielä ollut muotia. Ympäristönäkökulma oli ja on minulle tärkeä.

Olen kasvissyöjä ja satsaan hedelmiin ja vihanneksiin. Ruokakaupassa tutkin litra- ja kilohintoja ja pyrin tekemään järkeviä ostoksia. Matkustaessa vertaan lentolippujen, hotellien ja ravintoloiden hinta-laatusuhteet huolellisesti.

Mekko, joka minulla on nyt ylläni, on suomalaista 1960-luvun vintagea. Käytän jonkin verran esimerkiksi Emmyä ja Vintediä. Julkisissa tehtävissä ulkonäköön on pakko panostaa, halusi tai ei. Silmäpusseista tai painonnoususta saa kuulla välittömästi. Naispoliitikkona joutuu kestämään paljon ryönää.

Tarvitsen kelpo kenkiä, koska päivät ovat pitkiä ja jaloillaan pitää olla paljon.

Ainaisen kiireen takia shoppailuun ei nykyään ole juuri aikaa, enkä ylipäätään pidä kaupoissa juoksemisesta. Onneksi ulkonäköasioihin voi ottaa avuksi ammattilaisia. Minulla on esimerkiksi luottokampaaja. Vaateasioissa eräs helsinkiläinen putiikinpitäjä tuntee makuni ja kokoni. Häneltä ostaminen on myös suomalaisen yrittäjyyden tukemista. Tarvitsen myös kelpo kenkiä, koska päivät ovat pitkiä ja jaloillaan pitää olla paljon.

Yksityiselämä ottaa tässä tehtävässä väistämättä osumaa. Puoliso hoitaa nyt ministeriaikanani arjen kuviot kuten ruokakauppakäynnit käytännössä yksinään.”

pullakahvit mökkipaikkakunnan kesäkahvilassa 13,10 €

”Lääkäriin menen yleensä vasta, kun on ihan pakko, valitettavasti. Lapsillani on ennen syntymää hankitut terveysvakuutukset, itselläni sellaista ei ole. Poliitikkojen olisi mielestäni hyvä käyttää julkisia palveluja ja kiertää eri paikoissa erilaisia ihmisiä tapaamassa. Siten saa tuntumaa siihen, missä yhteiskunnassa oikeasti mennään.

En ole koskaan ollut autoihminen. Perheemme kulkupeli on käytännöllinen ja toimiva, ei hieno. Minulla ei ole edes ajokorttia, puoliso hoitaa meillä kaikki ajot. Nuorena korttiin ei ollut varaa. Menin autokouluun 32-vuotiaana, kun aloin odottaa kaksosia, koska ajattelin, että pienten lasten kanssa pitää päästä kulkemaan helpommin. Kun lapseni kuolivat kohtuun, lopetin myös autokoulun. Myöhemmin kävin sen loppuun, mutta jätin kakkosvaiheen hoitamatta. Kortti ehti olla minulla vain vuoden.

Nyt lasteni tultua ajokortti-ikään olen miettinyt, pitäisikö tsempata tässä asiassa. Toisaalta olen aina ollut suuri julkisen liikenteen fani. Hyvin olen selvinnyt melkein 50 vuotta ilman korttiakin.”

Viikon menot yhteensä 2 314,93 €

Juttu on julkaistu aiemmin Me Naisissa heinäkuussa 2025.

48-vuotias valtiovarainministeri, poliitikko ja kansanedustaja syntyi kesäkuussa 1977 Pirkkalassa. Perussuomalaisen puolueen puheenjohtaja vuodesta 2021. Valittiin uudelle kaudelle puolueen puheenjohtajaksi kesäkuussa. Asuu erillistalossa Kirkkonummella puolisonsa, 20- ja 14-vuotiaiden poikiensa ja koiransa kanssa.

En koskaan tingi… vihanneksista.

Olen satsannut… mehukoneeseen ja blenderiin.

Minua kiinnostaisi… ryhtyä hyvinvointialan yrittäjäksi politiikan jälkeen.

Isoimmat hankintani… ovat oma asunto ja pari sijoituskämppää vanhuuden varalle – viime vuosina ne tosin ovat tuottaneet enimmäkseen tappiota.

Maksan kuukausittain… paljon erilaisia kuukausimaksuja, ruokaa ja lasten kuluja.

Pahin rahamokani on… sortuminen johonkin vaateheräteostokseen, joka on lopulta jäänyt käyttämättä.