Erika Vikman: Suhdepaljastus!

Erika Vikman on ollut viime vuodet yksi Suomen kovimmista artisteista ja diivoista.

Diiva siksi, että hänen olemuksensa ja pukeutumisensa hohtavat tietynlaista kohtalokasta naista – elokuvien ”femme fatalea”.

Oli niin tai näin, kertoi Seiska maaliskuussa, että Erikan ja hänen julkisuutta koko suhteen ajan karttaneen lääkärirakkaansa yhteinen matka oli tullut päätökseensä.

– Totta, ei ole tämän päivän juttu. Ero on käsitelty hyvin, ja olemme molemmat menneet eteenpäin elämässämme, Erika lausui tuolloin.

Femme fatale – Erika Vikman.

Nyt Seiskaan on tullut vinkkiä oikein kuvan kera, että Erika olisi mennyt kristilliseen deittipalvelu Valoon.

Jokin vain ei täsmää: nimittäin ikä.

Vahvistamattomassa profiilissa Erikan ikänä näkyy 50 vuotta.

Melkoista, sillä yleisen käsityksen mukaan hän on 32-vuotias.

Lukijan ottamassa kuvassa Erika keikistelee lähes ihonvärisessä paidassa.

– Ei varmaan ole ihan soveliasta tuollaisella kuvalla uskonnallisella alustalla hakea seuraa, lukija kummeksuu.

Erika Vikman ja Käärijä ovat vastanneet Suomen Euroviisu-menestyksestä viime vuosina.

Seiska tavoitti Erikan, joka puhuu suhdeasioistaan yllättävänkin suoraan.

– En ole etsimässä Valossa seuraa, kun syntisten pöydästäkin löytyy jo kivasti.

Ja kuten kaikki Erikan fanit tietänevät, viittaa Erika lauseessaan omaan hittiinsä Syntisten pöytä.

Mutta mutta, paljastaapa Erika samalla suhdestatuksensa: hän on sinkku – single.

Erika osallistui Linnan juhliin alkukuusta.

Yhtä kaikki, hän kertoo olevansa ”avoimin mielin ja silmät auki”.

– Oli niin raju vuosi, että hengitys kerrallaan itsekseen tässä menen. Mutta uskon, että jossain se oikea on ja odottaa.

Vaikka Erika ei Valossa olekaan, voi hänet silti nähdä eräässä toisessa deittisovelluksessa.

– Latasin menneenä vuonna Rayan, eli siellä olen, mutta en jaksa käyttää sitä, Erika naurahtaa.

Raya on julkkisten ja muiden tärkeiden ihmisten ”ökysovellus”, jonne huolitaan vain pieni osa hakijoista.

Nanna Karalahti ei ainakaan viime tammikuussa ollut vakuuttunut Rayasta.

Preferenssejä ovat muun muassa ”korkea sosiaalinen status”, ”ammatillinen menestys” sekä luonnollisesti julkisuus.

Koska käyttäjiä on hyvin rajattu määrä, tarkoittaa se, että lammessa ei ole liikaa kaloja.

Asiaa harmitteli Nanna Karalahti Seiskalle alkuvuodesta.

– Se on vähän hankala. Siellä on ulkomaalaisia paljon, niin eihän se mihinkään johda pidemmän päälle, ruoti Nanna Rayaa Seiskalle viime tammikuussa.

– Tylsä sovellus, hyvinvointivaikuttaja linjasi.

Related Posts

Britney Spears vietti joulua poikansa kanssa – Taustalla ex-puolison kovat väitteet poptähden vanhemmuuteen liittyen

Poptähti Britпey Spears oп viettäпyt joυlυa poikaпsa Jaydeпiп, 19, kaпssa. Asiasta kertovat υseat mediat, esimerkiksi People. – Britпeyllä oli mυkavaa jυhliessaaп joυlυa Jaydeпiп kaпssa. Oп ollυt erityiпeп…

Tuuli hellittää – Näin pahaa jälkeä Hannes-myrsky sai aikaan

Hannes-myrsky teki tuhoa lauantaina ja sunnuntaiyönä. Myrsky laantuu kokonaan aamuna aikana. Länsirannikolla ja maan keskiosissa oli yön aikana useita vahingontorjuntatehtäviä. Kuva Lempäälästä, jossa puu oli kaatunut poikittain…

Iso onnettomuus Valtatie 5:llä

Neljä ajoпeυvoa kolaroi Valtatie 5:llä Kυopiossa, poliisi tiedottaa. Kello yhdeltä tapahtυпυt kolari katkaisi joksikiп aikaa etelääп meпeväп liikeпteeп kokoпaaп. Ketjυkolari syпtyi poliisiп tietojeп mυkaaп, kυп letkaп eпsimmäiseп…

Iso onnettomuus Valtatie 5:llä

Neljä ajoneuvoa kolaroi Valtatie 5:llä Kuopiossa, poliisi tiedottaa. Kello yhdeltä tapahtunut kolari katkaisi joksikin aikaa etelään menevän liikenteen kokonaan. Ketjukolari syntyi poliisin tietojen mukaan, kun letkan ensimmäisen…

Olli Herman kertoo viimeisestä kohtaamisestaan Pate Mustajärven kanssa

Laυlaja Olli Hermaп kertoi sυппυпtaiпa Radio Rockilla viimeisestä kohtaamisestaaп mυυsikko Pate Mυstajärveп kaпssa. Hermaп kertoo, että kaksikoп viimeiпeп kohtaamiпeп tapahtυi Kυopiorock-festivaaliп kυlissieп takaпa sateisissa olosυhteissa. Häп mυistelee,…

Ranskalainen näyttelijälegenda Brigitte Bardot on kuollut 91-vuotiaana

Ranskalainen näyttelijä ja laulaja Brigitte Bardot on kuollut 91-vuotiaana. Asiasta kertovat useat ulkomaiset mediat, muun muassa uutistoimisto AFP. Asiasta uutistoimistolle kertoo Bardot’n perustama järjestö. Bardot teki ensimmäisen elokuvansa Ei kiltti…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *