1950-luvun lopulla lapset kokivat jotain ennenkuulumatonta, kun tv-ruutuun pelmahti Kylli-täti niminen nainen.

Video: Kyllä isä osaa -tähdet kertovat suosion salaisuuden. 

Kylli-tädin rauhallinen tarinointi ja siihen liittyvät upeat maalaukset lumosivat pikkuväen. Hänestä tuli hetkessä aikansa tv-tähti.

Fanitus oli niin suurta, että lapset kävivät pimpottelemassa jopa hänen ovikelloaan. Lopulta Kylli joutui viheltämään pelin poikki ja sanomaan tv:ssä, ettei hänen ovensa taakseen voi ilmestyä.

Omassa elämässään Kylli oli kaikkea muuta kuin rauhallinen täti. Häntä voisi kuvailla aikansa anarkistiksi.

Kylli-täti on avannut henkilökohtaisia asioitaan vuonna 1989 ilmestyneessä elämäkertakirjassa Ruusuilla tanssija. Sen on kirjoittanut hänen ystävänsä Anja Lanér.

Rehellisessä omaelämäkirjassaan Kylli paljasti miesseikkailunsa ja elämänsä kipukohdat. Kylli menehtyi vuonna 1997 91-vuotiaana.

Kylli-tädin kuolemasta tulee kuluneeksi pian 30 vuotta. Kyllin muisto elää kuitenkin edelleen.

Jo nuoruudessaan Kylli rikkoi rajoja. Lukioikäisenä hän eli elämänvaihetta, joka päättyi hänen sanojensa mukaan hulttiomaisesti.

Toisin kuin muut tyttökoulun tytöt Kylli päätti räväyttää ja leikata hiuksensa lyhyeksi.

17-vuotiaan Kyllin hiukset olivat niin pitkät, että niiden päälle pystyi istumaan.

Kylli oli kyllästynyt pitkiin kutreihinsa ja marssi parturiin ilmoittaen, että haluaa leteistä eroon. Tähän parturi ei suostunut. Myös asiakkaana parturissa olleet miehet yrittivät puhua Kyllin pään kääntymään. Se ei onnistunut, vaan Kylli sai haluamansa.

Parturi antoi Kyllille palmikot mukaansa, ja nuori nainen marssi tarmokkaasti ne mukanaan kotiin.

Äiti ja Kyllin täti eivät voineet sietää lyhyttä tukkaa, minkä vuoksi hän joutui käyttämään liinaa päässään.

– Lyhyt tukkani herätti huomiota myös Jyväskylässä, sillä taisin olla siellä ensimmäinen tyttö, joka uskalsi leikkauttaa pitkän tukkansa, Kylli on kertonut kirjassaan.

Kylli ei valmistunut lopulta koskaan lukiosta saatikka päässyt ensimmäiseltä luokalta. Vielä tuohon aikaan ei puhuttu lukiosta, vaan jatkoluokista. Kylli on myöntänyt kirjassaan olleensa huono oppilas, eikä hän ollut kovin kiinnostunut koulunkäynnistä. Ainoa, mitä hän rakasti, oli piirtäminen.

Kyllin koulu-ura päätyi lopulta potkuihin. Kylli oli sauhutellut vappupäivänä kunnallistalolla järjestetyissä kekkereissä muiden luokan tyttöjen kanssa. Joku kanteli asiasta koulun johtajalle, ja tämä kutsui tyttölauman kotiinsa puhutteluun.

Kylli oli rientänyt paikalle myöhässä ja kuullut, kuinka tytöt puolustivat ja selittelivät käytöstään. Kylli ei moista ymmärtänyt, vaan halusi puhua rehellisesti. Tyttöjen saatua armon Kylli pelmahti johtajattaren luo kiukkuisena eikä sanonut tekosilleen puolustuksen sanaa. Hän myönsi polttaneensa tupakkaa.

Kyllin rehellisyys poiki lopulta potkut.

–  Toiset tytöt eivät saaneet potkuja, mutta minä sain, Kylli kertoo.

Kyllin potkuista nousi lopulta skandaali, ja koulupiireissä alettiin levittelemään juttuja, jotka eivät olleet totta.

Potkujen jälkeen Kylli päätti lähteä ystävänsä Tyynen kotitalon rengiksi. 

Polvihousuissaan ja pojan takki yllä, hiukset lyhyenä Kylli oli poikkeava näky. Niin erikoinen, ettei kaikki uskoneet häntä tytöksi. Hänelle annettiin maalaistalossa nimeksi Ville, ja tehtävänä oli toimia isännän apukäsinä maatilan hommissa. Elettiin vuotta 1923.

Perheen poika Lauri luuli tosissaan, että Kylli on poika nimeltään Ville.

– Lauri uskoi täyttä päätä, että minä olin poika.

Huiputus paljastui, kun Kylli pelmahti iltaruoalle pumpulimekossaan ja huivi päässään. Lauri oli puulla päähän lyötynä.

–  Kun totuus valkeni, hän suuttui minuun ihan tavattomasti. Myöhemmin kyllä ystävystyimme ja hän antoi minulle anteeksi, Kylli kertoi kirjassaan.