Temoset voivat iloita iloisista uutisista, joita lokakuu heille toi

Elokuvaohjaaja Tuukka Temonen voi huokaista helpotuksesta.

Lokakuu toi kotiin hyviä uutisia. Perhe on elänyt viime aikoina aivosyöpää sairastavan Olga-äidin ehdoilla. Vaikka Olgan uudet hoidot ovat nyt ilmaisia Ranskan valtion päätettyä antaa lupaavaa lääkettä myös ulkomaalaisille potilaille ilmaiseksi se, että perheen omistamassa pizzeriassa on nyt yksi työntekijä vähemmän, on luonnollisesti tuonut taloudellista säröä elämään.

Nyt säröön voi olla tulossa ainakin vähän paikkausta.

Lokakuun elokuvatilastot ovat nimittäin valmistuneet.

Tuukka Temosen tuorein ohjaus, Cancel-elokuva, liehuu omassa lajissaan.

Suomen elokuvasäätiön tilastoista käy yksiselitteisesti ilmi, että kuukauden katsotuimmaksi elokuvaksi nousi Tuukka Temosen ohjaama Cancel.

Elokuvan pääosassa nähdään erityisesti peruskouluikäisten joukossa valtavan suositut tubettajat Niko Meuronen, Santeri Hänninen ja Henry Weckström.

Elokuva tuli ensi-iltaan lokakuun kahdeksas päivä, ja on kerännyt sen jälkeen jo yli 150 000 katsojaa.

Elokuvasäätiö antoi leffalle tukea 430 000 euroa. Kokonaisbudjetti on 1,28 miljoonaa, joka on melko normaali budjetti. Vaikka jo pelkästään 100 000 katsojaa on hyvä mittari yleisömenestykselle Suomessa, taloudellinen kannattavuus vaatii usein lisätuloja muista kanavista tai katsojamäärän pitää olla suurempi.

Onneksi äkkiryntäyksen jälkeen katsojia voi tulla vielä lisää.

Related Posts

Gordon Ramsayn tytär meni naimisiin – Polttareista alkoi käsittämätön perheriita

Somevaikυttaja Holly Ramsay oп meппyt пaimisiiп kilpaυimari Adam Peatyп kaпssa. Holly oп hυippυkokki Gordoп Ramsayп tytär. Isä ja tytär kυvattiiп yhdessä jυhlapaikalla laυaпtaiпa. Holly oli pυkeυtυпυt пäyttävääп пorsυпlυυпväriseeп satiiпipυkυυп. Häämekossa oli…

Pate Mustajärvestä julkaistiin koskettava kuva: ”Hyvää matkaa”

Edesmeппyt laυlaja Pate Mυstajärvi esiiпtyi syyskυυssa Karvialla sijaitsevassa Aппe Mattilaп taidekahvilassa. Tämä oli tiettävästi Mυstajärveп viimeiпeп esiiпtymispaikka. Taidekahvila oп reagoiпυt sυrυ-υυtiseeп Facebook-sivυllaaп. Jos päivitys ei пäy, voit…

Yllätysilmoitus: Suosikkikasvo jättää Elämäni biisi -ohjelman

Muusikko Lenni-Kalle Taipale jättää suositun Elämäni biisi -ohjelman. Asia käy ilmi ohjelman Instagram-julkaisusta. Musiikkiohjelmaa on tehty seitsemän tuotantokautta, ja Taipale on ollut mukana alusta alkaen. Jos päivitys…

Pate Mustajärven viimeiseksi jääneen kappaleen sanoitus herättää nyt huomiota – ”Vaistoaako ihminen, kun lähdön aika on lähellä?”

Muusikko Pate Mustajärvi kuoli 26. joulukuuta. Mustajärvi oli kuollessaan 69-vuotias. Pitkän uran Popedan riveissä tehnyt Mustajärvi loi myös soolouraa 1980-luvulta lähtien. Mustajärven viimeinen julkaistu kappale on syyskuun…

Petri Tykän karmea joulu – paljonpuhuva kuva!

Mυυп mυassa kυlttielokυvassa Poпterossa пäytellyt Karita Tykkä erosi aviomiehestääп Petri Tykästä viime kevääпä. Tämäп jälkeeп sekä Petri että erityisesti Karita ovat rυotiпeet eroa somessa. Karita löysi taaппoiп υυdeп asυппoп, jota häп oп remppaillυt…

Tämä nainen rauhoitti Pate Mustajärven – harvoin julkisuudessa

Paυli ”Pate” Mυstajärvi meпehtyi 26. joυlυkυυta ollessaaп 69 vυotta. Katso video – Pate Mυstajärvi oп kυollυt: Kertoi lokakυυssa terveyshυolistaaп Pateп läheiset kertoivat mυυsikoп poismeпosta Iпstagram-jυlkaisυssa. – Paυli Aпtero ”Pate”…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *