Skandaali Maajussille morsian -ohjelmassa! Jaksoa muokattiin Villen kommenttien vuoksi.

Maajussille morsian -ohjelman Ville Witka valitsi puolisoehdokkaistaan Outi Puron. Kauden päätösjaksossa Vappu Pimiä kokosi kaikki maajussit yhteen kertomaan, mitä orastaville suhteille kävi kuvausryhmän lähdettyä.

Alkuperäisessä versiossa Ville kertoi, että kaksikko pääsi tutustumaan toisiinsa enemmän valinnan jälkeen.

– Tapasimme muutaman kerran, mutta minulla ei kuitenkaan sillä tavalla lähtenyt tunne syvenemään, Ville sanoi ja jatkoi:

– Tuli sellainen ratkaisu, että sitä ei kannata jatkaa. Kyllä ihmisen pitää omia tuntemuksiaan lukea. Jos tunteet eivät ole riittävät, suhdetta ei kannata lähteä viemään liian pitkälle.

– Se on tärkeää, jos tietää, että suhdetta jatkamalla aiheuttaa vielä suuremman pettymyksen.

  1. lokakuuta julkaistussa versiossa osa Villen kommenteista on jätetty pois. 

Pois on leikattu lause, jossa hän kertoo, etteivät tunteet lähteneet hänellä itsellään syvenemään. Lisäksi on poistettu kohta, jossa Ville mainitsee, että suhdetta jatkamalla aiheuttaa vielä suuremman pettymyksen.

Maajussi-Ville oli tämän vuoden kirjekuningas maajussien keskuudessa.

Katso tavoitti ohjelman tuotantoyhtiön Fremantlen kommentoimaan muutosta.

– Kyseisestä jaksoa on joiltain osin muokattu. Muun muassa kyseessä olevaa vastausta on lyhennetty väärinkäsitysten välttämiseksi, Anne Wahlström Fremantlesta muotoili.

Valituksi tullut puolisoehdokas Outi kertoo Katsolle tapahtumista kuvausten jälkeen. Outin mukaan hän itse olisi ollut aloitteellinen lopettamaan tutustumisen.

– Kuvausten jälkeen tutustuimme enemmän ja totesin, että parempi jatkaa erillään. Totesin tuon hänelle hyvin pian kuvausten päättymisen jälkeen, hän selventää.

Hän ei halua avata tilannetta enempää, mutta on tyytyväinen, että jaksoa muokattiin.

– Uusi jakso on totuudenmukaisempi.

Mitään ei kuitenkaan jäänyt hampaankoloon.

– Olen iloinen, että osallistuin ohjelmaan, ja se oli hyvä kokemus.

Ville puolestaan viestitti, ettei hänellä ole asiaan lisättävää.

– Olen tietoinen tuotannon ja kanavan tekemistä muutoksista jaksoon, Ville sanoi.

– Ohjelmaan osallistuminen oli kokemuksena kaikin puolin hieno ja antoisa.

Villen lisäksi rakkautta ohjelmassa etsivät Perttu, Antti ja Matti.

Maajussille morsian -ohjelman kaikki jaksot MTV Katsomo+:ssa, päätösjakso MTV3:lla 10. marraskuuta.

Related Posts

Ex-lapsitähti löytyi kadulta järkyttävässä kunnossa – nyt isä kertoo poikansa sydäntä särkevän tarinan

Entinen lapsitähti Tylor Chase, 36, löydettiin hiljattain kadulta järkyttävässä kunnossa. Syksyllä 2025 sosiaalisessa mediassa alkoi levitä videoita kodittomasta miehestä, jonka tv-katselijat tunnistivat Nickelodeonin Ned’s Declassified -sarjan näyttelijäksi. Sarjaa esitettiin vuosina 2004–2007….

Pate Mustajärvi yritti soittaa vielä aattona Timo Jutilalle – Pysäyttävät sanat legendalle

Tappara muisti hiljaisella hetkellä menehtynyttä Pate Mustajärveä. Uutinen oli šokki Timo Jutilalle. – Nyt meni joulufiilikset pois. Tämä oli šokkiuutinen. Kova pommi, Tapparan legenda Timo Jutila kertoi Iltalehdelle reissun päältä….

Tuukka Temoselta herkkä toive: “Vielä viimeisen kerran…”

Näyttelijä Olga Temonen menehtyi 17. marraskuuta kotonaan Iitissä pitkän sairauden uuvuttamana. Hän oli kuollessaan vain 47-vuotias. Katso video – Olga on menehtynyt: Pitkä liitto Olga kertoi joulukuussa…

Seiska löysi kadonneen näyttelijä Maria Järvenhelmen – tältä hän näyttää nyt!

Seiska kertoi taaппoiп, kυiпka 2000-lυvυlla lυkemattomissa eri elokυvissa пäytellyt Maria Järveпhelmi oп kadoппυt tyystiп. Asiaaп vaikυttaa mυυп mυassa se, ettei Maria ole missääп somessa, joпka kaυtta ihmiset saisivat tietää…

Pate Mustajärvi yritti soittaa vielä aattona Timo Jutilalle – Pysäyttävät sanat legendalle

Tappara muisti hiljaisella hetkellä menehtynyttä Pate Mustajärveä. Uutinen oli šokki Timo Jutilalle. – Nyt meni joulufiilikset pois. Tämä oli šokkiuutinen. Kova pommi, Tapparan legenda Timo Jutila kertoi Iltalehdelle reissun päältä….

Pate Mustajärven tytär julkaisi sydäntäsärkevän kuvan

Jenni Mustajärvi päivitti Instagramin tarinat-osioon kuvan isänsä kuoleman jälkeen. Pate Mustajärven tytär Jenni Mustajärvi tekee edesmenneen isänsä tapaan uraa laulajana.  Tapaninpäivänä kuolleen Pate Mustajärven tytär, laulaja Jenni Mustajärvi julkaisi Instagramin tarinat-osioon…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *