Tapani Kansan poika kertoo vaikeista vuosista ja perinnöstä, jota ei tullut.

Edellä vain muutama hitti, jotka muusikko Tapani Kansa jätti jälkeensä.

Tapani kuoli viime maaliskuussa 76-vuotiaana.

Viime aikoina otsikoissa on ollut Tapanin Westendissä sijaitseva omakotitalo, sillä Espoon eliittialueella sijaitseva asunto on ollut jonkin aikaa myynnissä.

”Upea kartanomainen kokonaisuus” käsittää kolme kerrosta ja reippaasti yli 300 neliötä.

Ei tyhjätaskuille

Asunto maksaa peräti 2 850 000 euroa, eli tavan “Tauno Tasalakit” joutuvat tyytymään lauantailottoon.

Talon omistaa Tapanin ex-puoliso Nina af Enehjelm.

Nina on kertonut ostaneensa talon Tapanilta neljä vuotta sitten.

– Lopulta päädyimme siihen, että lainat siirtyvät minulle ja minä ostan talon häneltä, Nina kertoi Iltalehdelle lokakuussa.

Tapanilla oli kolme lasta, joista vanhin, Johannes Kuorikoski, on näyttelijä Tuulikki Kuorikosken kanssa.

“Ei jäänyt mitään”

Nyt Johannes on avannut sanaisen arkkunsa Iltalehdessä Westendin residenssistä – tai oikeammin Tapanin perinnöstä.

– On tässä joku mennyt väärin. On ihmeellinen juttu, ettei Tapani omistanut kuollessaan mitään. Perikunnalle ei jäänyt mitään, Johannes toteaa IL:lle.

– Tapanin kuoleman jälkeen hänen tavaransa on viety pois Kotkan-asunnosta ilman kuolinpesän lupaa. Ne tavarat kuuluvat rintaperillisille. Kun menimme käymään siellä hänen kuolemansa jälkeen, sain yhdet villasukat, neljät isän vanhat housut, vessapaperirullia sekä Palmoliven käsisaippuaa. Se oli minun perintöni, mies puhisee samaisessa haastattelussa.

Sitäkin on ihmetelty, kuinka Nina sai aikanaan talon verrattain halvalla.

Nina itse taas on väittänyt rintaperillisten vaikeuttaneen toiminnallaan perukirjan tekoa.

Erikoinen taustakuvio

Tapaus vaikuttaa siltä, että kaikkia käänteitä ei ole vielä nähty.

Seiska on kertonut aiemmin Westendin asunnon ja Ninan taustakuvioista, joita voi kuvailla sanalla sanoen erikoisiksi.

Omakotitalon omistajaksi on esimerkiksi merkitty As Oy Espoon Villa Lyökkiniemi.

Kaupparekisterin mukaan taloyhtiö on perustettu vuonna 1997, mutta se ei ole toimittanut tilinpäätöstietoja koskaan.

Related Posts

HS: Pate Mustajärven leski rikkoi hiljaisuuden

Tiina ja Pate Mustajärvi menivät naimisiin vuonna 2020. Tapaninpäivänä kuolleen Pate Mustajärven leski Tiina Mustajärvi (o. s. Finn) kommentoi miehensä poismenoa lyhyesti Helsingin Sanomille. Katso Nopeat: Pate Mustajärvi on kuollut – Paulilla oli vielä paljon…

Nyt puhuu kruununsa menettänyt Sarah Dzafce: “Valehtelisin, jos väittäisin…”

Sarah Dzafce krυυпattiiп Miss Sυomeksi syyskυυп alυssa. Joυlυkυυп pυolivälissä missiorgaпisaatio vei Sarahilta kυiteпkiп krυυпυп ja sitä kaυtta titteliп. Taυstalla oli kohυkυva, jossa Sarah veпyttää silmiääп. Kυvaп yhteyteeп oli…

Pate Mustajärven viimeiseksi jääneen kappaleen sanoitus herättää nyt huomiota – ”Vaistoaako ihminen, kun lähdön aika on lähellä?”

Muusikko Pate Mustajärvi kuoli 26. joulukuuta. Mustajärvi oli kuollessaan 69-vuotias. Pitkän uran Popedan riveissä tehnyt Mustajärvi loi myös soolouraa 1980-luvulta lähtien. Mustajärven viimeinen julkaistu kappale on syyskuun…

Yksi kohtaaminen Pate Mustajärven kanssa jäi Tomin mieleen: “Ei mitään diivailuja”

Muusikko Pate Mustajärven kuolema on herättänyt tunteita Iltalehden lukijoissa. Suomirockin kaanoniin kiistatta kuulunut Mustajärvi kuoli tapaninpäivänä. Monella lukijalla on Mustajärvestä muistoja usean vuosikymmenen ajalta. – Rock-tähteydestä ja…

Näin koskettava oli Pate Mustajärven viimeinen Facebook-päivitys

Pate Mυstajärvi kirjoitti viimeiseп kerraп Facebookiiп itseпäisyyspäiväпä. Popeda-legeпda Pate Mυstajärvi kυoli täпääп tapaпiпpäiväпä. Mυstajärvi oli aivaп viime viikkoja lυkυυп ottamatta melko aktiiviпeп sosiaalisessa mediassa ja varsiпkiп Facebookissa. Mυstajärveп viimeiseksi päivitykseksi…

Raakel Lignell: Koskettava avautuminen perhetragediasta

Eпtiпeп viυlisti, kirjailija Raakel Ligпell tυo Yleп Elämäпi biisi -ohjelmaaп tυпteikkaaп tariпaп. Video: Diaпdra kertoo Elämäпi biisi -ohjelmasta Raakel oп laυaпtaiпa 27.12. mυkaпa ohjelmaп erikoisjaksossa, jossa kaikki kυυltavat kappaleet ovat klassista…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *