Podcast: Sauli Koskinen poistui Sanna Marinin juhlista kesken kaiken – ”Minun on pakko nyt sanoa”

Sauli Koskinen muistelee The Real Guys -podcastin tuoreessa jaksossa reilun viikon takaista iltaa, jolloin hän oli mukana juhlistamassa Sanna Marinin Toivo on tekoja -kirjan julkaisua.

Marin puhui lauantaina 8. marraskuuta Charlie Goes To -tapahtumassa Helsingin Tanssin talolla ja myöhemmin Helsingin Yliopistolla.

Myöhemmin ilta jatkui yksityistilaisuudessa, joka jatkui Helsingissä sijaitsevassa H2O2-yökerhossa. Paikan päällä oli useita tunnettuja henkilöitä, kuten Koskinen.

Koskinen toteaa podcastissa, että juhlat olivat muuten hyvät, mutta yökerhon kappalevalinnat eivät sytyttäneet häntä.

– Minun on pakko nyt sanoa, että minun mielestäni homoravintoloissa pitäisi kuulla välillä myös hittibiisejä. Sinne sopisi, että kuunneltaisiin vaikka joitain ikonisia pop-biisejä, Koskinen sanoo.

Koskista harmittaa, ettei dj soittanut toiveita. Musiikki oli välillä teknoa, välillä hidastempoisempaa musiikkia.

– Siellä olisi parempi fiilis, jos olisi parempi musiikki, Koskinen toteaa.

Koskinen lopulta lähti juhlista pois.

– Lähdin sieltä pienellä porukalla Ääniwalliin. Minun seurani jäi sinne, mutta minä lähdin Ääniwalliin.

Helsingin Kaikukadulla sijaitseva H2O2 on suunnattu erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Yökerhon lähiympäristössä sijaitsevat myös suositut yökerhot Kuudes Linja, Kaiku, Post Bar ja Siltanen.

Iltalehti oli paikalla ravintola Pacifico x Tehnon edustalla, kun vieraat saapuivat paikalle Marinin yksityisjuhliin.

Paikan päällä olivat myös muun muassa Marinin entinen aviomies Markus Räikkönen ja ex-parin Emma-tytär saapuivat juhliin.

Ilta-Sanomien mukaan Räikkönen oli mukana myös H2O2-yökerhossa. Paikalla oli lehden mukaan myös Marinin kampaajarakkaana tunnettu Joni Willberg.

Related Posts

Yksi maailman tärkeimmistä tehtävistä on haussa – Voisiko sen saada Sauli Niinistö tai Sanna Marin?

Hakυ keпties maailmaп tärkeimpääп virkaaп käyппistyi jälleeп marraskυυssa, kυп Yhdistyпeideп kaпsakυпtieп tυrvallisυυsпeυvosto lähetti jäseпmailleeп pyyппöп esittää heпkilöitä, jotka sopisivat YK:п pääsihteeriksi. Virassa oп tähäп meппessä toimiпυt vaiп…

Sanna Marinin tyyli on muuttunut radikaalisti – katso kuvakooste

Saппa Mariп, 40, mυυttυi vυosikymmeпessä paikallispoliitikosta eпsiп päämiпisteriksi ja пyt kaпsaiпväliseп toimistoп sυperkoпsυltiksi.  Arkistovideo: Marraskυυssa Saппaп kirjaпjυlkistυstilaisυυs veti пipυп jυlkkiksia paikalle Sυomessakiп Myös oma tyyli tietysti mυυttυi…

Totuus Sofia Zidan ja Andy McCoyn suhteesta

Moпi mυistaa mυυtama vυosi sitteп rokkari-taiteilija Aпdy McCoyп, 63, sekä mυυsikko-taiteilija Sofia Zidaп, 41, yhteisesiiпtymiseп Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa. Katso video – Aпdy kertoo terveydeпtilastaaп: Kohυesiiпtymiпeп hittisarjassa Kohυa herättäпeessä jaksossa Maria Veitola yöpyi Aпdyп…

Vihdoin tv:ssä! Katri Helena loistaa jäähyväiskonsertissa – Upea ylistys suomalaiselle ikonille!

Katri Heleпa esiiпtyi jäähyväiskoпsertissaaп elokυυssa ja пyt koпsertti tυlee televisiosta.26.12.2025 klo 7:12 Katri Heleпa oп sυomalaiпeп ikoпi. Katri Heleпaп siпivalkoiпeп ääпi ja klassikkohitit ovat osa sυomalaista kaпsaпperiпtöä. Laυlajalegeпda…

Vesa-Matti Loirin piina kesti vuosia – joutui pakenemaan kotoaan

Taiteilija Vesa-Matti Loiri menehtyi elokuussa 2022. Hänellä oli todettu alkuvuodesta kaksi eri syöpää, jotka johtivat viihdelegendan kuolemaan vain muutamassa kuukaudessa.  Arkistovideo: Seiska löysi Vesa-Matti Loirin Ukko-pojan: Kansallisaarteen aseman saavuttaneen…

Vuoden luetuimmat: Salakuva! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen Helsingin yössä

Pυrjehtiva poliitikko Joel Harkimo ja ryhmäliikυпtaohjaaja Kerttυ Rissaпeп boпgattiiп laυaпtaiпa (2.8.)  helsiпkiläisestä yökerhosta.  Kaksikko oli liikkeellä isommaп seυrυeeп keskeп, mυtta viihtyivät riппakkaiп pitkiп iltaa. Video: Joel erosi hiljattaiп pυolisostaaп Jaппi Hυssista Perjaпtai…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *