Tällainen oli Olga Temosen ura – suunnitteli vielä uusia töitä

Olga Temonen  menehtyi 17. marraskuuta kotonaan Iitissä. Olgan Instagram-tilille päivitetyssä julkaisussa kerrotaan, että hän nukkui pois perheensä ympöimänä. Olgan aivokasvain uusiutui toukokuussa. 

Olga nousi koko kansan tietoisuuteen vuonna 2007, kun hän alkoi näytellä Salatut elämät -sarjassa.

Koulutuksensa Olga oli saanut Stadian ammattikorkeakoulun elokuvanäyttelijän linjalta.

Sitä ennen Olga oli tullut tutuksi pienistä rooleistaan eri suomalaissarjoista. Hän tähditti muun muassa sarjoja Jumalan kaikki oikut ja Rikospoliisi ei laula vuonna 2006. Vuonna 2004 Olga esiintyi sketsisarjassa Outolintu. Lisäksi Olgan kasvot olivat tulleet tutuksi Samuli Edelmannin musiikkivideolta Enkelten tuli.

Jumalan kaikki oikut -sarja nähtiin 2000-luvun alussa Ylellä.
Seppo Sarkkinen

Olga näytteli Jumalan kaikki oikut -sarjassa venäläisnaista. Hän kommentoi aikoinaan Seiskalle, että hänen roolinsa meni niin hyvin läpi, että häntä luultiin venäläiseksi.

– Olin roolissani niin vakuuttava, että ihmiset luulivat minua oikeasti venäläiseksi ja puhuivat minulle venäjää, Olga totesi.

Näyttelijästä tuottajaksi

Olgan Salkkarit-roolihahmo Noora oli Lontoosta Helsinkiin muuttanut valokuvaaja, jolla todettiin sarjan edetessä hiv. 

Olga jätti sarjan vuonna 2008, kun hän jäi äitiyslomalle. Sen jälkeen Olga nähtiin roolihahmossa sarjassa vuonna 2009, kun hän saapui adoptiosisarensa hautajaisiin. Lisäksi hän vieraili sarjassa keväällä 2010 sekä syksyllä 2017.

Olga näytteli Salkkareissa Nooraa, jonka sisko oli Juulia Autio (Oona Louhivaara).
Jaakko Jaskari

Salkkareiden ohessa Olga oli alkanut pyörittämään yhdessä aviomiehensä, Apulannan ex-rumpalisti Tuukka Temosen kanssa yhteistä tuotantoyhtiötä. 

Pariskunta uudisti vuonna 2007 Suomen neito -kisat, jotka Tuukka ohjasi ja Olga tuotti.

Olga siirtyi ruudun edestä ruudun taakse.
MATTI MATIKAINEN

Aviomies Tuukka oli eronnut muutama vuosi aiemmin Apulanta-yhtyeestä, ja hän oli siirtynyt päätoimisesti elokuva- ja videotuotantopuolelle.

Temosten yrityksestä alkoi tulvahdella elokuvia, joissa myös Olga näytteli. Vuonna 2016 hän tähditti Apulannasta kertovan Teit meistä kauniin -elokuvassa rumpali Sipe Santapukin äitiä Sirkka Santapukkia. 

Lisäksi Olga on näytellyt heidän tuotannostaan elokuvissa Valmentaja (2018), Vares X (2024), Pohjolan satoa (2022) ja Aika, jonka sain (2020).

Puhui jatkosta

Vuonna 2022 Olga sai roolin menestyskirjailija Max Seeckin ja ohjaaja Joonas Pajusen elokuvasta Koputus. 

Viimeisin elokuvarooli Olgalla oli Tuukan ohjaamassa elokuvassa Meduusalla ei ole sydäntä. Siinä Olgan kanssa näytteli pariskunnan tytär Helga Temonen.

Lisäksi Olga tähditti sairaalasarja Sykkeen kahdeksassa jaksossa Kaisa Jussilan roolia. 

Viimeisin sarjaroolitus hänellä on vuonna 2025 ilmestyneessä Harjunpää-rikossarjassa, jossa Olga tulkitsi Harjunpään kollegaa Onerva Nykästä. Jaksot oli kuvattu kaksi vuotta aikaisemmin.

Olga Temonen poseerasi Kultainen venla -gaalan punaisella matolla vuonna 2019.
Timo Korhonen

Kuvaukset olivat loppuneet toukokuussa, kun saman vuoden joulukuussa Olga ilmoitti sairastumisestaan. Aivosyöpä ei näyttäytynyt vielä mitenkään kuvauksissa.

– Jaksan yhä näytellä, mutta muistini ei ole terävimmillään. Nopea lähimuisti pätkii ja kävelen hassusti, koska toinen puoli kehosta ei ole palautunut, Olga kommentoi Katsolle helmikuussa 2025.

Hän puhui jopa Harjunpään kolmannesta kaudesta.

– Jos se tulee, niin Onerva sitten vähän könkkää, Olga varoitti huvittuneena.

Olga poseerasi Allerin arkistokuvassa Pihlajakadulla. Hän jäi pois sarjasta esikoislapsen myötä.
Matti Matikainen
Olga ja Tuukka Temonen nähtiin vuonna 2009 Reikä seinässä -viihdeohjelmassa yhdessä Jaana Saarisen kanssa.
Sanoma
Olga näytteli Salatuissa elämissä Tommi Taurulan roolihahmon Kari Taalasmaan tyttöystävää.
Vuonna 2013 Liv-kanavalla julkaistiin Olgan kotona -ohjelma, jossa Olga Temonen loihti maalaistalossaan kasvisruokaa yhdessä tyttäriensä kanssa. Ohjelmassa nähtiin myös vieraita, kuten Salkkarit-kollega Tommi Taurula.

Related Posts

Vuoden luetuimmat: Salakuva! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen Helsingin yössä

Pυrjehtiva poliitikko Joel Harkimo ja ryhmäliikυпtaohjaaja Kerttυ Rissaпeп boпgattiiп laυaпtaiпa (2.8.)  helsiпkiläisestä yökerhosta.  Kaksikko oli liikkeellä isommaп seυrυeeп keskeп, mυtta viihtyivät riппakkaiп pitkiп iltaa. Video: Joel erosi hiljattaiп pυolisostaaп Jaппi Hυssista Perjaпtai…

Tältä näyttää Matti Nykäsen haudalla – Pialta murtunut viesti

Kυп Matti Nykäпeп meпehtyi vυoппa 2019 55-vυotiaaпa, jäi häпtä kaipaamaaп häпeп pυolisoпsa Pia Nykäпeп. Pia asυttaa yhä pariп yhteistä kotia, ja joυlυп aikaaп mυistot ovat vahvasti piппalla. Arkistovideo: Sυrυ asυυ…

Näin presidenttipari ruokailee jouluna – paljastus Suzanne Innes-Stubbista

Tasavallaп presideпtti Alexaпder Stυbb ja roυva Sυzaппe Iппes-Stυbb viettävät piaп toista vυottaaп hallitsevaпa presideпttipariпa. Näiп myös joυlυperiпteet alkavat tυlemaaп hyviпkiп tυtυiksi. Arkistovideo: Näiп presideпttipari viettää joυlυa Periпteeп äärelle palattiiп perjaпtaiпa (19.12.),…

Petra Hämäläinen ja Samuel Rossi: Suhde

Vυoппa 2022 Miss Sυomi -kisaп voittaпυt Petra Hämäläiпeп oп jυlkaissυt Iпstagramiп tariпoissa pυsυkυvaп. Häп pυssaa kυvassa liikemies Samυel Rossia, joka oп jakaпυt samaп kυvaп omalla Iпstagram-tilillääп. Pariп sυhteesta…

Suvi Hartlinin mitta tuli täyteen – joulumekko vaihtuu bikineihin

Radio Novan iltapäiväjuontaja Suvi Hartlinin, 44, huushollissa ollaan historiallisissa joulutunnelmissa. Kyse on nimittäin ensimmäinen kerta koskaan, kun Suvi kokoontuu lähimmäistensä kanssa kuusijuhlaan uudessa kodissaan. – Siitä tulee…

Ex-lapsitähti löydettiin järkyttävässä kunnossa kadulta

36-vυotias yhdysvaltalaiпeп Tylor Chase oп eпtiпeп lapsiпäyttelijä. Häпet mυistetaaп parhaiteп Nickelodeoпiп sarjasta Ned’s Declassified School Sυrvival Gυide. Tilaппekomediaa tehtiiп kolmeп kaυdeп ajaп 2000-lυvυп pυolivälissä. Chaseп elämä oп ajaυtυпυt sittemmiп pahasti…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *