TTK: Tässä on katsojien ennakkosuosikki

Tanssii tähtien kanssa -finaali esitetään televisiossa tulevana sunnuntaina 23. marraskuuta. Kilpailun voitosta kisaavat Paulus Arajuuri ja Liisa Setälä, Johannes Holopainen ja Katri Riihilahti sekä Eric ”Lakko” Savolainen ja Kastanja Rauhala.

Video: Vappu Pimiä paljastaa, miten perhe reagoi hänen TTK-päätökseensä.

Tähtiparit tanssivat finaalissa kolme tanssia, joista yksi on katsojien valinta. Uutena tanssina nähdään Dance Fusion, jossa tähtiparien on yhdistettävä kaksi eri tanssilajia. Viimeisenä parit tanssivat kukin oman freestylensä.

Finaalissa tuomariston pisteet eivät vaikuta lopputulokseen, sillä voittajapari selviää yleisöäänestyksellä.

Tilanne on tasaväkinen

Sosiaalisessa mediassa käy kova kuhina siitä, kuka viekään TTK-voiton tänä vuonna. Ohjelman Facebook-seinälle ja Instagram-tilille sekä viestipalvelu Jodeliin on kertynyt lukuisia kommentteja aiheesta.

Ennakkosuosikin paikkaa pitävät Lakko ja Kastanja, mutta tilanne vaikuttaa erittäin tasaiselta somekommenttien perusteella.

– Lakko ja Kastanja voittavat tänä vuonna.

– Johannes tai Lakko voittoon.

– Lakko ja Kastanja tulevat voittamaan koko kisan.

Lakko eli Eric Savolainen ja Kastanja Rauhala ovat katsojien mieleen.
Timo Korhonen

– Tällä hetkellä toivon kyllä Lakolle voittoa, mutta olen kyllä tyytyväinen kenen tahansa voittoon, on niin mahtavat tyypit finaalissa.

– Toivon voittoa ensisijaisesti Lakolle ja sitten Paulukselle. Molempien lähtötaso erilainen kuin Johanneksella, kenelle tanssillinen ilmaisu tutumpaa ammattinsa puolesta.

– Voi olla, että Lakko ja Kastanja vie voiton.

– Minäkin epäilen, että Lakko voittaa.

Johannes ja Katri myös vahvoilla

Johanneksella ja Katrilla on myös vahva fanikuntansa, selviää somekommenteista. He vaikuttavat olevan lähes tasoissa Lakon ja Kastanjan kanssa katsojien kommenteissa.

– Paras pari on paras pari, Katri on niin ammattitaitoinen jokaisella saralla, enkä ainakaan tavallisena katsojana osaa sanoa yhtään miinusmerkkistä asiaa hänen opettajan taidoistaan. Hän kuori Johanneksesta letkeän, liikkuvan, elastisen ja loistavan tanssijan – hän on kuin toinen opettaja tanssiessaan Katrin kanssa. En väsyisi katsomaan heidän taidokasta ja aina rytmiin istuvaa tanssiaan varmaan koskaan. Olisi upeaa nähdä heidät joissain muissa projekteissa tanssimassa – olette parhaat kaikista.

Johannes Holopaisella ja Katri Riihilahdella on vahva fanikunta.
Timo Korhonen/Sanoma

– Toivon Johanneksen ja Katrin voittavan.

– Johannes ja Katri voittoon!

– Johannes ja Katri ylivoimaisesti paras pari.

– Katri ja Johannes on paras pari.

– Johannes ja Katri voittaa.

Paulus Arajuuren ja Liisa Setälän finaalipaikkaa hehkutetaan myös somessa.
Timo Korhonen

Tanssii tähtien kanssa -finaali sununtaina 23. marraskuuta MTV3:lla ja MTV Katsomossa.

Related Posts

Totuus Sofia Zidan ja Andy McCoyn suhteesta

Moпi mυistaa mυυtama vυosi sitteп rokkari-taiteilija Aпdy McCoyп, 63, sekä mυυsikko-taiteilija Sofia Zidaп, 41, yhteisesiiпtymiseп Yökylässä Maria Veitola -ohjelmassa. Katso video – Aпdy kertoo terveydeпtilastaaп: Kohυesiiпtymiпeп hittisarjassa Kohυa herättäпeessä jaksossa Maria Veitola yöpyi Aпdyп…

Vihdoin tv:ssä! Katri Helena loistaa jäähyväiskonsertissa – Upea ylistys suomalaiselle ikonille!

Katri Heleпa esiiпtyi jäähyväiskoпsertissaaп elokυυssa ja пyt koпsertti tυlee televisiosta.26.12.2025 klo 7:12 Katri Heleпa oп sυomalaiпeп ikoпi. Katri Heleпaп siпivalkoiпeп ääпi ja klassikkohitit ovat osa sυomalaista kaпsaпperiпtöä. Laυlajalegeпda…

Vesa-Matti Loirin piina kesti vuosia – joutui pakenemaan kotoaan

Taiteilija Vesa-Matti Loiri menehtyi elokuussa 2022. Hänellä oli todettu alkuvuodesta kaksi eri syöpää, jotka johtivat viihdelegendan kuolemaan vain muutamassa kuukaudessa.  Arkistovideo: Seiska löysi Vesa-Matti Loirin Ukko-pojan: Kansallisaarteen aseman saavuttaneen…

Vuoden luetuimmat: Salakuva! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen Helsingin yössä

Pυrjehtiva poliitikko Joel Harkimo ja ryhmäliikυпtaohjaaja Kerttυ Rissaпeп boпgattiiп laυaпtaiпa (2.8.)  helsiпkiläisestä yökerhosta.  Kaksikko oli liikkeellä isommaп seυrυeeп keskeп, mυtta viihtyivät riппakkaiп pitkiп iltaa. Video: Joel erosi hiljattaiп pυolisostaaп Jaппi Hυssista Perjaпtai…

Tältä näyttää Matti Nykäsen haudalla – Pialta murtunut viesti

Kυп Matti Nykäпeп meпehtyi vυoппa 2019 55-vυotiaaпa, jäi häпtä kaipaamaaп häпeп pυolisoпsa Pia Nykäпeп. Pia asυttaa yhä pariп yhteistä kotia, ja joυlυп aikaaп mυistot ovat vahvasti piппalla. Arkistovideo: Sυrυ asυυ…

Näin presidenttipari ruokailee jouluna – paljastus Suzanne Innes-Stubbista

Tasavallaп presideпtti Alexaпder Stυbb ja roυva Sυzaппe Iппes-Stυbb viettävät piaп toista vυottaaп hallitsevaпa presideпttipariпa. Näiп myös joυlυperiпteet alkavat tυlemaaп hyviпkiп tυtυiksi. Arkistovideo: Näiп presideпttipari viettää joυlυa Periпteeп äärelle palattiiп perjaпtaiпa (19.12.),…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *