Laulaja Ilta – intiimi video julki!

Artisti Ilta (oik. Ilta Silva), 28, ja hänen puolisonsa Troy Silva kertoivat toukokuussa heidän esikoislapsensa syntyneen. Kesä meni Iltalla keikkaillen, eikä työtahti jouluakaan kohti näytä hellittävän.

Katso Seiskan arkistosta! Artisti Ilta kertoo raskausajastaan:

Vauva on ollut menossa mukana, ja saa kuunnella äitinsä laulua aitiopaikalta.

Imettäessäkin onnistuu!

Ilta julkaisi torstaina (20.11.) Instagram-tililleen videon, jossa imettää nyt likimain puolivuotiasta pienokaistaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään tavallisen rauhallinen ruokailuhetki, vaan tuore äiti treenaa samalla tulevaa joulukonserttiaan varten kurkku suorana laulaen.

Lasta sylissään heijaava Ilta tulkitsee videolla rakastettua joulukappaletta Oi jouluyö bändin säestäessä taustalla. Rinnalla ruokailevan pienokaisen korvat ovat suojattu asianmukaisilla kuulosuojaimilla.

– Imettäminen ja Oi jouluyön laulaminen samaan aikaan check 😂✅, Ilta naurahtaa julkaisunsa kuvatekstissä.

Samalla Ilta ilmoittaa hänen joulukiertueensa alkamiseen olevan enää alle viikko. Kyseessä on Ilta: Jouluksi kotiin -niminen kiertue, joka pitää sisällään yhteensä 11 keikkaa ympäri Suomen. Marras-joulukuun taitteessa on luvassa myös vielä kaksi tavallista keikkaa Iltan Syksy 2025 -keikkalistalta.

Ei äitiyslomaa

Äidiksi tulosta huolimatta Ilta ei ole jättänyt mikrofonia nurkkaan muutamaa viikkoa pidemmäksi aikaa, vaan hän lähti heti pian synnytyksensä jälkeen kohti kesäkiertuettaan. Kiertue piti sisällään yhteensä 14 keikkaa, 13:sta eri kaupungissa.

Ilta kertoi elokuun lopulla Instagram-tilillään hänen puolisonsa Troy Silvan ja vauvan kiertäneen hänen mukanaan pitkin kesän keikkoja. Iltan mukaan Troyn apu ja läsnäolo on ollut ensiarvoisen tärkeää äitiyden ja työn yhdistämisessä.

– En ois ikinä pystyny tähän kesään ja keikkamäärään, jos mun rinnalla ei ois niin luotettavaa ja kaikkeen kykenevää ihmistä kuin mun lempi-ihminen tässä maailmassa Troy Silva you deserve everything ❤️😩, Ilta tunnusti kesäkiertueensa päätyttyä.

Syksyn tulle meno jatkui Syksy 2025 -kiertueella, joka kattaa kokonaisuudessaan 13 keikkaa ympäri Suomen.

Related Posts

Sanna Marinin tyyli on muuttunut radikaalisti – katso kuvakooste

Saппa Mariп, 40, mυυttυi vυosikymmeпessä paikallispoliitikosta eпsiп päämiпisteriksi ja пyt kaпsaiпväliseп toimistoп sυperkoпsυltiksi.  Arkistovideo: Marraskυυssa Saппaп kirjaпjυlkistυstilaisυυs veti пipυп jυlkkiksia paikalle Sυomessakiп Myös oma tyyli tietysti mυυttυi…

Antti, 24, rakastui Matildaan, 22, tv:ssä – tämä on tilanne nyt

Maatilayrittäjä Aпtti Hepo-ojaп, 24, elämä oп mυυttυпυt täysiп viimeiseп vυodeп aikaпa. Eпsiп häп otti eпtiseп kotitilaпsa vastυυlleeп yhdessä isäпsä kaпssa vaпhempieпsa erottυa, seп jälkeeп häп löysi elämääпsä rakkaυdeп Maajυssille…

Vuoden luetuimmat: Pärmäkoskien eron shokkitausta: ex-miehellä suhde Kristan ystävään

Sυomeп kirkkaimpiiп hiihtotähtiiп lυkeυtυva Krista Pärmäkoski, 34, kohahdυtti υrheilυkaпsaa viime heiпäkυυssa, kυп häп ilmoitti eroavaпsa pitkäaikaisesta pυolisostaaп, hυippυvalmeпtaja Tommi Pärmäkoskesta, 41. Ero tυli moпelle yllätykseпä, sillä yli 10 vυotta…

Antti, 24, rakastui Matildaan, 22, tv:ssä – tämä on tilanne nyt

Maajussille morsian -ohjelmasta toisensa löytäneet Antti Hepo-oja ja Matilda Tarjas viettävät ensimmäistä yhteistä jouluaan. Pöydästä löytyy perinteisiä ruokia, mutta tärkeintä on joulun tunnelma, jonka tuore rakkaus tuo…

Sanna Marinin tyyli on muuttunut radikaalisti – katso kuvakooste

Saппa Mariп, 40, mυυttυi vυosikymmeпessä paikallispoliitikosta eпsiп päämiпisteriksi ja пyt kaпsaiпväliseп toimistoп sυperkoпsυltiksi.  Arkistovideo: Marraskυυssa Saппaп kirjaпjυlkistυstilaisυυs veti пipυп jυlkkiksia paikalle Sυomessakiп Myös oma tyyli tietysti mυυttυi…

Antti, 24, rakastui Matildaan, 22, tv:ssä – tämä on tilanne nyt

Maajussille morsian -ohjelmasta toisensa löytäneet Antti Hepo-oja ja Matilda Tarjas viettävät ensimmäistä yhteistä jouluaan. Pöydästä löytyy perinteisiä ruokia, mutta tärkeintä on joulun tunnelma, jonka tuore rakkaus tuo…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *