HuSu: Robinilta paljastus avioliitosta

Suomen toiseksi tunnetuin turkulainen – Robin Packalen nimittäin – tuli aikanaan tunnetuksi Frontside Ollie -biisistään.

Laulussa laulaja (Robin) ja hänen kaverinsa Tommi rullailivat skeittilaudoillaan, kunnes kohtasivat mimmin, joka teki täydellisen frontside ollien.

Yhtä kaikki, Aurajoessa on virrannut vettä, ja Robinista on tullut hieno ja tyylikäs mies.

Onpa 27-vuotias komistus löytänyt elämäänsä jo aiemmin naisen.

Pari meni viime keväänä kihloihin, ja kyyhkyläiset ovat pitäneet matalaa profiilia näistä rakkausjutuistaan.

Robinista on kasvanut hieno herrasmies.

Robinin kihlasalailu on saanut jopa koomisiakin piirteitä, kun hän edusti taannoin kutsuvierastapahtumassa vasen käsi visusti taskussa koko ajan.

Vaan eipä sillä – mitäpä nämä asiat muille kuuluisivatkaan.

Sunnuntaina Robin oli Huomenta Suomessa kertomassa kuulumisistaan koskien muun muassa tulevaisuuttaan.

Robin tekee tällä hetkellä musiikkia sekä suomeksi että englanniksi.

Toimittaja Teresa Meriläinen-Aho kysyi luonnollisesti myös rakkausasioista – kuinkas muutenkaan.

Robin poseerasi taannoin punaisella matolla ruotsalaismuusikko Clara Maen kanssa. Robinin vasen käsi oli visusti taskussa.

Teresa uteli, mitä avioliitto merkitsee Robinille.

Robin vaikutti selvästi hieman vaivaantuneelta ja alkoi pyöritellä sanoja.

– Hyvä kysymys, tuota… En tiedä. Varmaan se on meidänkin tavallaan tilanteessa vääjäämätön tosiasia, että se jossain kohtaa tapahtuu.

– En mä tiedä, jotenkin hauska ajatus ja kuuluu elämään.

Robin on menossa myös Linnan juhliin – mutta marssiikohan hän kättelemään presidenttiparia yksin vai tuoko hän mielitiettynsä julkisuuteen?

– No, se nähdään sitten, Robin virnisti.

Related Posts

Sanna Marinin tyyli on muuttunut radikaalisti – katso kuvakooste

Saппa Mariп, 40, mυυttυi vυosikymmeпessä paikallispoliitikosta eпsiп päämiпisteriksi ja пyt kaпsaiпväliseп toimistoп sυperkoпsυltiksi.  Arkistovideo: Marraskυυssa Saппaп kirjaпjυlkistυstilaisυυs veti пipυп jυlkkiksia paikalle Sυomessakiп Myös oma tyyli tietysti mυυttυi…

Antti, 24, rakastui Matildaan, 22, tv:ssä – tämä on tilanne nyt

Maatilayrittäjä Aпtti Hepo-ojaп, 24, elämä oп mυυttυпυt täysiп viimeiseп vυodeп aikaпa. Eпsiп häп otti eпtiseп kotitilaпsa vastυυlleeп yhdessä isäпsä kaпssa vaпhempieпsa erottυa, seп jälkeeп häп löysi elämääпsä rakkaυdeп Maajυssille…

Vuoden luetuimmat: Pärmäkoskien eron shokkitausta: ex-miehellä suhde Kristan ystävään

Sυomeп kirkkaimpiiп hiihtotähtiiп lυkeυtυva Krista Pärmäkoski, 34, kohahdυtti υrheilυkaпsaa viime heiпäkυυssa, kυп häп ilmoitti eroavaпsa pitkäaikaisesta pυolisostaaп, hυippυvalmeпtaja Tommi Pärmäkoskesta, 41. Ero tυli moпelle yllätykseпä, sillä yli 10 vυotta…

Antti, 24, rakastui Matildaan, 22, tv:ssä – tämä on tilanne nyt

Maajussille morsian -ohjelmasta toisensa löytäneet Antti Hepo-oja ja Matilda Tarjas viettävät ensimmäistä yhteistä jouluaan. Pöydästä löytyy perinteisiä ruokia, mutta tärkeintä on joulun tunnelma, jonka tuore rakkaus tuo…

Sanna Marinin tyyli on muuttunut radikaalisti – katso kuvakooste

Saппa Mariп, 40, mυυttυi vυosikymmeпessä paikallispoliitikosta eпsiп päämiпisteriksi ja пyt kaпsaiпväliseп toimistoп sυperkoпsυltiksi.  Arkistovideo: Marraskυυssa Saппaп kirjaпjυlkistυstilaisυυs veti пipυп jυlkkiksia paikalle Sυomessakiп Myös oma tyyli tietysti mυυttυi…

Antti, 24, rakastui Matildaan, 22, tv:ssä – tämä on tilanne nyt

Maajussille morsian -ohjelmasta toisensa löytäneet Antti Hepo-oja ja Matilda Tarjas viettävät ensimmäistä yhteistä jouluaan. Pöydästä löytyy perinteisiä ruokia, mutta tärkeintä on joulun tunnelma, jonka tuore rakkaus tuo…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *