Tätä et nähnyt tv:ssä: Yllätyspari tanssi TTK-parketilla

Tanssii tähtien kanssa -kilpailu huipentuu tänään finaaliin, jossa jäljellä on enää kolme tähtiparia.

Ennen lähetyksen alkua tanssiparketille kuitenkin asteli yllättävä pari.

– Saimme tänne tuotantoon viestiä, että tämän kaksikon suurin unelma on päästä tanssimaan valssia tänne TTK-parketille. Tässä ovat Anniina ja Joona! ohjelman juontaja Vappu Pimiä kertoi yleisölle.

Tämän jälkeen pariskunta asteli parketille ja sai toteuttaa unelmansa. Esityksen jälkeen yleisö antoi raikuvat aplodit ja kaksikko poistui lavalta.

Tuotanto kertoo Iltalehdelle, että nuori pariskunta, jolla on Downin syndrooma, otti heihin syksyn aikana yhteyttä.

– Joonan haave oli päästä tanssimaan Anniinan kanssa TTK-ohjelmaan, tuotanto kertoo ja jatkaa:

– Studiolla heidän kanssaan on meidän entinen TTK-opettaja Kerttu Nieminen sekä heidän äitinsä Johanna ja Anneli.

Anniinan ja Joonan tanssiesitystä ei esitetty televisiossa, mutta kilpailun yleisö pääsi näkemään sen ennen lähetystä.

Tanssii tähtien kanssa -ohjelman finaalissa kilpailevat tubettaja Eric ”Lakko” Savolainen tanssinopettaja Kastanja Rauhalan kanssa, näyttelijä Johannes Holopainen tanssinopettaja Katri Riihilahden kanssa sekä jalkapalloilija Paulus Arajuuri tanssinopettaja Liisa Setälän kanssa.

Related Posts

Punainen varoitus: Myrsky voi olla niin ankara, että korjaaminen on liian vaarallista

Myrskytυυlet riepottelevat viikoпloppυпa erityisesti Sυomeп läпtisiä raппikkoalυeita. Ilmatieteeп laitos oп aпtaпυt mυυп mυassa pυпaiseп aallokkovaroitυkseп, joka varoittaa ”hyviп vaarallisista” olosυhteista Selkämerellä. Sähköverkkoyhtiö Eleпiaп valmiυsjohtaja Heikki Paaпaпeп kertoo υskovaпsa, että…

Vuoden luetuimmat: Salakuva! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen Helsingin yössä

Pυrjehtiva poliitikko Joel Harkimo ja ryhmäliikυпtaohjaaja Kerttυ Rissaпeп boпgattiiп laυaпtaiпa (2.8.)  helsiпkiläisestä yökerhosta.  Kaksikko oli liikkeellä isommaп seυrυeeп keskeп, mυtta viihtyivät riппakkaiп pitkiп iltaa. Video: Joel erosi hiljattaiп pυolisostaaп Jaппi Hυssista Perjaпtai…

Kokoomuspoliitikko kommentoi Hurstin joulusurua: Ihmiset on parempi opettaa kalastamaan kuin antaa heille kalaa

Kaikki eivät mahtuneet vähävaraisten joulujuhlaan. Kokoomuksen Otto Meren mukaan ruoka-avun hakijoiden lisääntyminen kertoo arvojen muutoksesta. Hurstin joulujuhlaan saapui jouluaattona reilusti yli 2 000 ihmistä, eivätkä kaikki mahtuneet…

Harvinainen kuva julki: Grinch-elokuvan pikkutyttö tapasi Jim Carreyn – tältä hän näyttää nyt

The Grinch -jouluelokuvan tähden tapasivat ensimmäistä kertaa 25 vuoteen. Elokuvassa seurataan pikkutyttö Cindy Lou Whon ja joulua vihaavan Grinchin ystävystymistä. Cindy Louta näytellyt Taylor Momsen oli elokuvan aikaan vain 7-vuotias….

Ansku Bergström Eevalle: Uusi rakkaani…

Taпssija ja taпssiпopettaja Aпskυ Bergström oп vihdoiп avaυtυпυt mediaaп rakkaυdestaaп υυteeп kυmppaпiiп. Häп tekee seп Eeva-lehdeп haastattelυssa. Aпskυ ja Eliпa Gυstafssoп päättivät kolme vυotta kesäпeeп sυhteeпsa alkυvυodesta….

Zelenskyi keskeytti joulupuheensa yhtäkkiä hetkeksi – Tulkittiin maailmalla rajuksi eleeksi

Katkelmaa Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin joulupuheesta jaetaan sosiaalisessa mediassa. Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin joulupuhe on noussut otsikoihin. Syynä on se, että joidenkin tulkintojen mukaan Zelenskyi vaikutti lausuvan ääneen toiveen,…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *