IL: Ensitreffit-Elisalta raju tilitys

Elisa osallistui tämän vuoden Ensitreffit alttarilla -ohjelmaan. Elisa asteli alttarille Matin kanssa, mutta mitään parisuhdetta heidän välilleen ei syntynyt. 

Elisa ja Matti osoittautuivat liian erilaisiksi. Elisan suorasanaiset kommentit, kuten puolisonsa ulkonäön arvostelu ja tyytymättömyys fyysisen läheisyyden puutteeseen, herättivät paljon keskustelua mediassa ja katsojien keskuudessa.

Elisa kertoo Iltalehdelle antamassaan haastattelussa, että hänelle jäi ohjelmasta hyväksikäytetty olo. Hän kertoo kuluneen syksyn olleen hirveä, sillä hän on saanut ohjelman kautta julkisuutta, jota ei koskaan halunnut.

Elisa kertoi ohjelmassa olevansa äärettömän ahdistunut, stressaantunut ja vihainen. Mutta nuo tunteet eivät johtuneet hänen mukaansa Matista. Hän koki, ettei kukaan tuotannossa kuunnellut häntä aidosti.

Elisa mainitsee katuvansa ohjelmaan osallistumista. Hän kuitenkin haluaa edelleen löytää rakkauden elämäänsä.

– Pettymys ei ollut se, miten suhde Matin kanssa meni, vaan se, että minua ei kuunneltu yhtään. On todella surullista, miten vähän osallistujaa ihmisenä arvostettiin, Elisa sanoo.

Elisan ja Matin välille ei syntynyt tunteita saati parisuhdetta.
MTV

Elisa kertoo ohjelman vaikuttaneen häneen.

– Kyllä tämä vaikutti persoonaan aika paljon ainakin hetkellisesti. Toivoin olevani näkymätön, kadotin ilon ja aloin käyttämään jopa kokomustia vaatteita, vaikka normaalisti en käytä niitä. Välillä oli olo, ettei haluaisi mennä ihmisten ilmoille, hän kertoo.

Tuotanto vastaa Elisan kritiikkiin

Elisa antaa rajua kritiikkiä tuotannolle. Hänen mielestään osallistujien kustannuksella tehtiin ainoastaan viihdettä. Elisa sanoo antaneensa useasti palautetta tuotannolle siitä, miten häntä kohdeltiin osallistujana. Hän koki, ettei palautetta otettu rakentavasti vastaan.

– Tuotanto alkoi syyllistää, että olen vain kokenut asiat virheellisellä tavalla. Mielestäni se on täysin väärä tapa lähestyä asiaa, koska he ovat mukana ammatillisesti ja minä oman elämäni kanssa, ilman minkäänlaista korvausta, Elisa toteaa.

Ohjelman tuotantoyhtiö Banijay Finland kommentoi Elisan väitteittä IL:lle. Tuotantoyhtiö ei kommentoinut yksittäisen osallistujan asioita, vaan vastasi yleisemmällä tasolla. He kertovat käyvänsä jokaisen osallistujan kanssa läpi, mitä tv-ohjelmaan sitoutuminen tarkoittaa. 

Tuotantoyhtiö kertoo kuuntelevansa tuotannon aikana esitetyt toiveet, ehdotukset ja huolet, sekä pyrkivänsä tukemaan osallistujia. Tarjolla on myös ulkopuolista apua.

Related Posts

Jorma Uotinen: Erikoinen paljastus joulusta

Taпssitaiteilija ja laυlaja Jorma Uotisessa oп vähiпtääп ripaυs joυlυihmistä. Kυп υra vei miestä maailmalla, palasi häп aiпa joυlυksi koti-Sυomeeп. Videolla Mυпkkivυori- ja Pasilaп Myrkky -tekijät mυistelevat lapsυυttaaп.  Myös Jormaп…

Mika Poutala koki raskaan takaiskun – ”Tuntuu pahemmalta kuin isän kuolema”

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala (kd) kertoo Ukkola-ohjelmassa elämänsä suurista pettymyksistä. Entinen pikaluistelija hävisi vuonna 2018 olympiamitalin kolmella sekunnin sadasosalla. Sekunnin sadasosien tappio oli tullut myös kahdeksan vuotta aikaisemmin….

Poliisi tutkii törkeitä rikoksia arvoalueella Espoossa – Isku julkisuudesta tutun pariskunnan kotiin

Poliisi tutkii murtoa ja murron yritystä Espoon arvoalueella Westendissä. Teot kohdistuivat kahteen asuntoon. Poliisi sai maanantai-iltana ilmoituksen tehtävän Westendiin tarkastamaan asuntoa. Poliisi tutkii tekoja törkeänä varkautena ja…

Puoli seitsemän -ohjelmasta poistettu Anniina Valtonen juontaa yllättävän lähetyksen

Valtonen juonsi viimeksi suorassa lähetyksessä toukokuussa. Kuva: Tuomas Kolehmainen / Sanoma Meteorologi Anniina Valtonen juontaa Ylen Kauneimmat joululaulut 2025 -lähetyksen yhdessä Totti Toivosen kanssa, kertoo Yle. Valtonen siirtyi viime keväänä pois juontajahommista. Aikaisemmin hän juonsi Puoli seitsemän -ohjelman…

Norjan ampumahiihtohuippu kuollut – Löydettiin italialaisesta hotellista

Norjalainen ampumahiihtäjä Sivert Guttorm Bakken, 27, on löydetty kuolleena hotellihuoneestaan Lavazèssa, Italiassa, kertoo muun muassa Dagbladet. Dagbladet uutisoi asiasta Norjan ampumahiihtoliiton tiedotteen pohjalta. Bakkenin kuolinsyy ei ole toistaiseksi tiedossa….

Poliisi tutkii törkeitä rikoksia arvoalueella Espoossa – Isku julkisuudesta tutun pariskunnan kotiin

Poliisi tυtkii mυrtoa ja mυrroп yritystä Espooп arvoalυeella Westeпdissä. Teot kohdistυivat kahteeп asυпtooп. Poliisi sai maaпaпtai-iltaпa ilmoitυkseп tehtäväп Westeпdiiп tarkastamaaп asυпtoa. Poliisi tυtkii tekoja törkeäпä varkaυteпa ja…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *