Yllättävä tieto Tommi Liimataisesta ja Katri Helenasta!

Iskelmälegenda Katri Helena, 80, nousi konserttilavalle viimeisen kerran 16. elokuuta Helsingin Olympiastadionilla.

Jäähyväisshow Viimeinen ilta keräsi 42 000 katsojaa. 

Suurkonserttia seuraavana päivänä 80 vuotta täyttäneen Katri Helenan musiikkiura kesti kaiken kaikkiaan yli 60 vuotta.

Näin bisneksillä pyörii

Seiskan selvityksen mukaan Katri Helenan eläkekassaan on jo kertynyt muhkea potti.

Iskelmälegendan yritys Kalaoja Oy teki viimeisimmän tilikauden aikana 146 272 euron liikevaihdolla 98 260 euron tuloksen.

Tilinpäätöksen kausi on 1.7.2024–30.6.2025, joten siitä ei vielä ilmene jäähyväisshow’hun liittyviä summia.

Vuonna 2024 Katri Helena keikkaili aktiivisesti ympäri Suomea, ja esiintyi sen ohella myös Tukholmassa.

Yrityksellä on 612 276 euron varat, ja pankkitililtä löytyy 160 335 euroa.

Henkilöstökuluja syntyi vain 130 euron edestä.

Kalaoja Oy:lla on vain 8 974 euron edestä vierasta pääomaa eli se on käytännössä velaton. 

Velat pienenivät

Viimeisimmän tilikauden aikana Kalaoja Oy:n omistajille jaettiin osinkoa 39 000 euroa.

Tilikauden päätteeksi firma esitti, että osinkoja maksetaan 44 400 euroa.

Edelliseen tilikauteen verrattuna liikevaihto on pienentynyt hieman yli kymppitonnilla, sillä 1.7.2023–30.6.2024 tilikaudella liikevaihto ylsi 162 216 euroon. Liikevoittoa syntyi silloin 121 506 euron edestä.

Erilaisten velkojen määrä on pienentynyt huomattavasti verrattuna edelliseeen tilikauteen, sillä silloin vierasta pääomaa oli 61 979 euroa.

Henkilöstökuluja oli vain 110 euroa.

Kyseisellä tilikaudella osinkoja maksettiin 33 000 euroa.

Verottajalta mätkyjä 

Julkisista verotiedoista ilmenee, että Katri Helena sai vuonna 2024 enemmän tuloja kuin hänen avopuolisonsa Tommi Liimatainen, 48.

Katri Helena tienasi ansiotuloja 77 342 euroa ja pääomatuloja 14 854 euroa. Verottaja muisti iskelmälegendaa 4 867 euron mätkyillä.

Tommi puolestaan keräsi 30 266 euron ansiotulot sekä 17 547 euron pääomatulot. Tommille tuli jäännösveroa 2 766 euroa.

Tommi Liimatainen ja Katri Helena kuvattuina Emma Gaalan punaisella matolla vuonna 2020.
Pasi Murto
Managerilla mammonaa

Myös Tommilla on oma yritys, joka kulkee nimellä Hype Productions Oy.

Managerointifirmalla oli 1.11.2023–31.10.2024 aikavälille sijoittuvalla tilikaudella 869 137 euron liikevaihto, josta voittoa syntyi 65 926 euroa.

Firman liikevaihto on lähes tuplaantunut edelliseen tilikauteen verrattuna. Silloin Hype Productions Oy:n liikevaihto ylsi 478 983 euroon. Kyseisellä tilikaudella voittoa syntyi vain 14 649 euroa.

Viimeisimmän tilinpäätöksen mukaan henkilöstökuluja oli 123 260 euron edestä.

Firman kokonaisvarat muodostavat 126 704 euron summan. Yrityksen pankkitilillä on 168 222 euroa.

Hype Productions Oy ei jakanut lainkaan osinkoja viimeisimmän tilikauden aikana.

Sitkeät häähuhut

Katri Helena ja Tommi ovat pitäneet yhtä jo 17 vuotta. Pariskunnalla on 32 vuotta ikäeroa, ja yhteen he muuttivat syksyllä 2024.

Katri Helenan ja Tommin häistä on huhuttu jo kauan.  

– En myönnä, enkä kiellä asiaa, Tommi viestitti Seiskalle syyskuussa 2024.

Toistaiseksi julkisuuteen ei ole kantautunut tietoa Katri Helenan ja Tommin naimisiinmenosta.

Arkistokuva Katri Helenasta.
Timo Korhonen

Related Posts

Poliisi tutkii törkeitä rikoksia arvoalueella Espoossa – Isku julkisuudesta tutun pariskunnan kotiin

Poliisi tυtkii mυrtoa ja mυrroп yritystä Espooп arvoalυeella Westeпdissä. Teot kohdistυivat kahteeп asυпtooп. Poliisi sai maaпaпtai-iltaпa ilmoitυkseп tehtäväп Westeпdiiп tarkastamaaп asυпtoa. Poliisi tυtkii tekoja törkeäпä varkaυteпa ja…

Puoli seitsemän -ohjelmasta poistettu Anniina Valtonen juontaa yllättävän lähetyksen

Valtoпeп jυoпsi viimeksi sυorassa lähetyksessä toυkokυυssa. Kυva: Tυomas Kolehmaiпeп / Saпoma Meteorologi Aппiiпa Valtoпeп jυoпtaa Yleп Kaυпeimmat joυlυlaυlυt 2025 -lähetykseп yhdessä Totti Toivoseп kaпssa, kertoo Yle. Valtoпeп siirtyi viime kevääпä pois jυoпtajahommista. Aikaisemmiп häп jυoпsi Pυoli seitsemäп -ohjelmaп…

Norjan ampumahiihtohuippu kuollut – Löydettiin italialaisesta hotellista

Norjalainen ampumahiihtäjä Sivert Guttorm Bakken, 27, on löydetty kuolleena hotellihuoneestaan Lavazèssa, Italiassa, kertoo muun muassa Dagbladet. Dagbladet uutisoi asiasta Norjan ampumahiihtoliiton tiedotteen pohjalta. Bakkenin kuolinsyy ei ole toistaiseksi tiedossa….

Mika Poutala koki raskaan takaiskun – ”Tuntuu pahemmalta kuin isän kuolema”

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala (kd) kertoo Ukkola-ohjelmassa elämänsä suurista pettymyksistä. Entinen pikaluistelija hävisi vuonna 2018 olympiamitalin kolmella sekunnin sadasosalla. Sekunnin sadasosien tappio oli tullut myös kahdeksan vuotta aikaisemmin….

Suomen kansalaisuuteen aletaan vaatia koetta – tällainen se on

Suomessa otetaan käyttöön kansalaisuuskoe vuoden 2027 alussa. Sisäministeri Mari Rantasen mukaan koe vahvistaa vaatimusta onnistuneesta kotoutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan. Koe suoritetaan sähköisesti suomeksi tai ruotsiksi, ja se sisältää…

Danny paljastaa suosikkinsa joulupöydän antimista – Helmi ei siihen koske

Joulu on viihteen konkarille Dannylle, 83, ja laulaja Helmi Loukasmäelle, 24, pysähtymisen aikaa. Joulun vietto alkaa, kun kaksikko palaa muutama päivä ennen aattoa Kanariansaarten lämmöstä nahkat ruskettuneina. – Haluamme…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *