MTV: Antti Railio sai vakavan tiedon sairaalassa

The Voice of Finland -ohjelman vuonna 2013 voittanut Antti Railio vieraili Huomenta Suomessa sunnuntaiaamuna.

Juontaja Nina Backman kysyi lähetyksessä Railion sydänvaivoista.

– Niin kuin elämääni kuuluu. Mikään ei mene niin kuin Strömsössä.

– Viikkoa aikaisemmin tulin kipeäksi ja ajattelin, että siitä johtuen sydän meni vähän rytmistä pois, Railio muisteli lähetyksessä.

Kun oireet olivat jatkuneet vuorokauden, laulaja päätti mennä sairaalaan.

– Siellä todettiin, että minulla on eteisvärinä eli flimmeri päällä.

Eteisvärinässä eli flimmerissä sydämen eteiset eivät supistu normaalisti, mikä aiheuttaa nopean sykkeen. Oireina voivat olla esimerkiksi huimaus tai väsymys.

Laulaja kertoi säikähtäneensä tilannetta. Samalla hän muisti, että myös hänen isänsä on kärsinyt samasta vaivasta. Railio päätti soittaa isälleen.

– Se on sukuvika. Flimmeri on ollut vaarillani, isälläni ja nyt se on minulla.

Lääkäri lohdutti, että laulaja voi jatkaa normaalia elämää. Oireet kestivät kuitenkin kolmen päivän ajan.

– Ikävä vaiva, mutta sen kanssa elää ja tulee toimeen.

Railio kävi noin puoli vuotta sitten lihavuusleikkauksessa. Hän kertoi syyskuussa Iltalehdelle, kuinka vyötäröltä on karissut 37 kiloa.

– En saa enää itseäni kävelylenkeillä hengästymään. On pakko juosta pieni pätkä, ja sitten saan sykkeet ylös. Pingon tuolla kotimetsissä menemään. Juuri nousin sellaista jyrkkää kallioista mäkeä ylös koiran kanssa tuosta vain, ja Siiri-vaimo käveli perässä, Railio muisteli.

Operaatio on muuttanut laulajan elämän. Annoskoot ovat pienentyneet ja peilikuvassa on tapahtunut isoja muutoksia.

– Viimeksikin kun menin puntarille, olin aivan varma, että olen lihonut epäsäännöllisen arjen ja pitkien keikkamatkojen takia. Vaa’alla hämmästelin, että mitä helkkaria, tämä paino vaan tippuu ja tippuu koko ajan.

0 seconds of 1 minute, 24 secondsVolume 0%

Related Posts

Että mitä? Jethro Rostedt pönöttää huumepomon haudalla

Jethro Rostedt jos kuka on moneksi taipuva mies. Itsekin leivättömän pöydän ääressä rötöksistä käväissyt Jeti julkaisi tänään omakuvan suuren luokan rikollisen haudalta. Arkistovideo: saatuaan syyskuussa ehdollisen tuomion…

Juuri synnyttänyt Eveliina Uosukainen: Paljastus erosta

Vυodeпvaihde oп aikaa, jolloiп moпet lυpailevat tekeväпsä mυυtoksia elämääпsä. Useiп пe jäävät sυυrista haaveista hυolimatta lyhytikäisiksi.  Video: Näiп Eveliiпa Uosυkaiпeп ja Joпi-rakas tapasivat: Hyviпvoiпtivalmeпtaja Eveliiпa Uosυkaiselle υυsi vυosi oп…

Näyttelijän seksikäs nakumekko aiheutti närää somessa

Goldeп Globe -palkiпtogaalassa jaettiiп palkiппot elokυva- ja televisioalaп parhaille tekijöille maaпaпtaiпa yöllä Sυomeп aikaaп. Näyttelijä Jeппifer Lawreпce, 35, saapυi pυпaiselle matolle υpeassa läpikυυltavassa ihoпvärisessä lυomυksessa, jota koristi…

Jennifer Lopez pukeutui nakumekkoon – Katso kuvat

Viihdeυυtiset Goldeп Globe -gaalassa пähdääп jälleeп υpeaa pυkυloistoa. Säkeпöivä pυkυloisto kääпtää jälleeп katseita Goldeп Globe -gaalassa Yhdysvalloissa. Yksi pυhυtυimmista asυista oп laυlaja Jeппifer Lopeziп yllä. Yhdysvaltalaiпeп Lopez…

Arja Havakka, 81, yllätti ja levytti sielukkaan klassikon – paljastaa gospeltaustansa

Arja Havakka on yksi Suomen rakastetuimmista iskelmälaulajista. Tummaääninen 81-vuotias Iskelmän Grand Old Lady tunnetaan parhaiten herkistä melankolisista tulkinnoistaan ja ja ennen kaikkea laulustaan Lokki, joka nosti hänet…

Sanna Marin julkkisbileissä: “Ihanaa, kun tulee vauvoja”

Sanna Marin oli poikkeuksellinen pääministeri – siitä kertoo myös Helsingin Sanomien Salla Vuorikosken kirjan nimikin: Sanna Marin. Poikkeuksellinen pääministeri. Sanna on nykyisin Suomen mittapuulla superjulkkis, jonka käänteet kiinnostavat, mitä ikinä hän keksii…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *