Syöpään sairastunut Milla Madetoja: Tämä on tilanne nyt

Leukemiaan sairastunut uutisankkuri Milla Madetoja julkaisi tuoreita kuvia Instagram-tilillään.

Kuvien yhteydessä Madetoja kertoo tuoreita kuulumisiaan ja kiittää saamistaan viesteistä.

– Kiitos viesteistänne, on ollut aivan tavallisia päiviä. Eli parasta mitä voi, Madetoja kirjoittaa.

– Aamu-uinteja tuulessa ja hämärässä, kavereita, tanssikisoja, futista ja labroja. On tullut myös ihan hyviä uutisia, hän jatkaa.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä linkistä.

Madetoja kertoo julkaisussa, että hänen sairauslomansa jatkuu.

– Sairauslomani jatkuu vielä hyvän aikaa. Palaan töihin ja ruutuun sitten joskus, hän kertoo.

Madetoja kertoo saaneensa viestejä Linnan juhliin liittyen, mutta toteaa, ettei juonna niitäkään tänä vuonna.

– Toivottavasti vuonna 2026 sitten taas, Madetoja kirjoittaa.

– Siihen asti luen, neulon, hiihdän ja elän ikinälkäistä elämää.

Madetoja kertoi heinäkuussa sairastumisestaan. Marraskuun alussa hän kertoi Ylen haastattelussa syöpädiagnoosin selvinneen hänelle alkuvuodesta rutiinitarkastuksessa. Oireita ei ollut, joten akuutti leukemia oli Madetojalle järkytys. Hän sai sairauteensa sytostaattihoitoja ja sitten alettiin etsiä kantasolusiirtoon sopivaa luovuttajaa, joka löytyi Saksasta.

Lopulta Madetoja kuuli, että hänen siskonsakin olisi sopiva luovuttaja.

– Hän kertoi olevansa minulle sopiva luovuttaja. Ei liene yllätys, että itkin jälleen, Madetoja kertoi Ylelle.

Related Posts

Mika Salo: Avioero peruttu

Mika Salo ja Aппica Salo ovat perυпeet avioeroпsa. Mika Salo vahvisti asiaп Iltalehdelle pυhelimitse. Asiasta υυtisoi eпsimmäiseпä Me Naiset. Mika kertoi lehdelle, että häп ottaa vastυυп vυodeп tapahtυmista ja…

Muistatko missi Seija Paakkola-Kuusisen? Näin hän elää nyt

Vuoden 1978 Miss Suomi Seija Paakkola-Kuusinen, 66, nauttii Eemelin, 4, mummona olemisesta ja puuhastelusta perustamassaan Wanha Pehtoori -ravintola-leipomossa. Yritys siirtyi tyttären pyöritettäväksi vuonna 2004, mutta Seija auttaa esimerkiksi monelle…

Sini Hursti ei ehdi enää viettää joulua jouluaattona – ”On pelottavaa nähdä, miten ihmisten tilanne muuttuu koko ajan vaikeammaksi”

Joυlυaattoпa Siпi Hυrsti пoυsee viideltä. Oп пoυstava aikaisiп, sillä Messυkeskυkseeп oп ehdittävä seitsemäksi. Silloiп alkavat joυlυaatoп valmistelυt Hυrstiпavυп eli Veikko ja Lahja Hυrstiп laυpeυdeпtyö ry:п periпteistä joυlυjυhlaa varteп. Rυokakυormat tυodaaп paikalle…

Pate Mustajärvestä taas huono uutinen

Manserockin ikoni Pate Mustajärvi on joutunut perumaan tulevia keikkojaan. Hän kertoi lokakuussa saamastaan syöpädiagnoosista ja ilmoitti samalla keikkojen peruuntumisesta. – Mun kehostani löytyi tuumori, joka paljastui luonteeltaan suhteellisen ärhäkkääksi….

Petri Tykältä uusi purkaus erosta Karitan kanssa: ”Elämäni suurin virhe”

Hyvinvointivalmentaja Karita Tykästä eronnut Petri Tykkä on julkaissut Facebookissa henkilökohtaisen päivityksen, jossa hän pohtii uutta elämänvaihettaan avioeron jälkeen. – Elämä on täynnä valintoja, niin huonoja kuin hyviä….

Aki ja Heli Palsanmäki viettävät joulun Espanjassa – Akilta tiukka päätös

Sυomeп hυυtokaυppakeisari -ohjelmasta tυtυt tv-sυosikit Aki ja Heli Palsaпmäki viettävät täпä vυoппa joυlυп talvikodissaaп Espaпjaп Aυriпkoraппikolla. Heliп ja Akiп joυlυ Aυriпkoraппikolla oп sυomalaissävytteiпeп. Mυoviпeп, kookas joυlυkυυsi oп jo koristeltυ ja seisoo hυυtokaυppatähtieп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *