Mysteeri syvenee – IL: Kristiina Kekäläinen kiistää olevansa ”tolppanainen”

Mysteeri ”tolppanaisen” ympärillä ottaa lisäkierroksia.

Sosiaalisessa mediassa on mietitty lauantaista asti, kuka on Linnan juhlien jatkoilla ihmisiä kuvannut ”tolppanainen”.

Ylen Linnan juhlien jatkojen lähetyksessä näytti siltä, että nainen kuvasi esiintyjiä puhelimellaan ja nojaili samalla tolppaan.

Hotelli Kämpin hotellinjohtaja Tuomas Liewendahl totesi hiljattain Helsingin Sanomille, että yksityishenkilöillä on lupa kuvata jatkoilla, kunhan se ei häiritse ketään ja syy ei ole kaupallinen.

Joka tapauksessa naisen toiminta herätti huomiota jatkoilla. Aiemmin ”tolppanaiseksi” epäiltiin somessa taiteilija Saara Helkalaa, joka kielsi IS:lle olleensa jatkoilla.

Iltalehden mukaan ”tolppanaiseksi” on epäilty myös Ylen urheilutoimittajaa Kristiina Kekäläistä. Hän kiisti lehdelle olevansa ”tolppanainen”.

Kristiina Kekäläinen sanoi Iltalehdelle, että vietti itsenäisyyspäivää kotonaan. Kuva: Aleksi Jalava

– Olin lauantai-iltana ihan kotona villasukat jalassa sohvalla telkkarin ääressä. Katsottiin omien teinien kanssa sekä Linnan juhlia että jatkoja. Eli en ole ollut Kämpissä, Kekäläinen kommentoi lehdelle tekstiviestitse.

IS ei tavoittanut Kekäläistä kommentoimaan asiaa.

Related Posts

Helena Ahti-Hallbergin valtava pettymys Espanjan kodista paljastui

Marraskuussa 2024 tanssija Helena Ahti-Hallberg, 57,  ja hänen puolisonsa Eric Hallberg, 60, löysivät etsimänsä kakkoskodin Espanjan auringon alta. Katso myös! Helena Ahti-Hallberg kertoo Espanjan kodista: Siitä lähtien…

Tunnistaisitko? Tältä takavuosien Poliisiopisto-kaunotar näyttää nyt

Legeпdaariпeп sotaelokυva Ilmestyskirja. Nyt. saapυi valkoпkaille vυoппa 1979. Martiп Sheeпiп, Marloп Braпdoп ja Harrisoп Fordiп ohella leffassa пähtiiп пυori Colleeп Camp, joka teki leffassa läpimυrtorooliпsa.  Kasarileffojeп kaυпotar Näyttävä vaaleaverikkö tυli sυυrelle yleisölle tυtυksi viimeistääп…

Tunnistaisitko? Tältä takavuosien Poliisiopisto-kaunotar näyttää nyt

Legeпdaariпeп sotaelokυva Ilmestyskirja. Nyt. saapυi valkoпkaille vυoппa 1979. Martiп Sheeпiп, Marloп Braпdoп ja Harrisoп Fordiп ohella leffassa пähtiiп пυori Colleeп Camp, joka teki leffassa läpimυrtorooliпsa.  Kasarileffojeп kaυпotar Näyttävä vaaleaverikkö tυli sυυrelle yleisölle tυtυksi viimeistääп…

Oho! Salkkarit-tähdeltä rakkauspaljastus

Salatut elämät -sarjasta aikanaan tunnetuksi tullut näyttelijä Tuuli Mattila, 39, juhlistaa lauantaina (21.12.) neljättä kihlajaisten vuosipäiväänsä yhdessä puolisonsa, ohjaaja-näyttelijä Lauri Nurksen, 47, kanssa. Katso myös! Kuka flexaa…

Johanna Tukiainen tapasi vihdoin huostaanotetun tyttärensä – Kuvat!

Johanna Tukiainen on saanut pitkän odotuksen jälkeen mahdollisuuden tavata huostaanotetun Isabelle-tyttärensä. Tapaaminen toteutui lapsen sijaisperheen luona, ja jälleennäkemisen hetkiä Tukiainen jakoi kuvina Instagramissa. Otoksissa äiti ja tytär halaavat toisiaan…

Johanna Tukiainen tapasi vihdoin huostaanotetun tyttärensä – Kuvat!

Johaппa Tυkiaiпeп oп saaпυt pitkäп odotυkseп jälkeeп mahdollisυυdeп tavata hυostaaпotetυп Isabelle-tyttäreпsä. Tapaamiпeп toteυtυi lapseп sijaisperheeп lυoпa, ja jälleeппäkemiseп hetkiä Tυkiaiпeп jakoi kυviпa Iпstagramissa. Otoksissa äiti ja tytär halaavat toisiaaп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *