MTV: Nyt puhuu Savonlinnan tulipalossa kuolleen naisen isä

Kuolleen naisen isä sai MTV:n mukaan järkyttävän puhelun tyttärensä naapurilta lauantaiaamuna. Tyttären talo oli tulessa ja perhe vielä sisällä.

Savonlinnan perhesurmassa kuolleen naisen isä kertoo MTV:lle olleensa tyttärensä luona vielä päivää ennen järkyttäviä tapahtumia. Paikalla oli ollut myös nyt perheen­jäsentensä tappamisesta epäilty isä, joka käyttäytyi isoisän mukaan oudosti.

Omakotitalon tulipalossa kuoli 20-vuotias äiti ja kolme pientä lasta. Poliisi epäilee lasten 22-vuotiasta isää neljästä taposta ja törkeästä tuhotyöstä. Mies on otettu kiinni.

Naisen isä vietti MTV:n mukaan tyttärensä luona aikaa perjantai-iltana. Pikkulasten isän käytös jäi mieleen.

– Mies käyttäytyi oudosti ja oli vaisu. Hän oli hirvittävän levoton ja koko ajan menossa johonkin. Lopulta hän lähtikin siitä johonkin autoa laittamaan, isoisä kertoo MTV Uutisille.

Kuolleiden lasten isoisä sai MTV:n mukaan tietää palosta heti lauantaiaamuna. Hän sai järkyttävän puhelun tyttärensä naapurilta.

– Naapuri soitti ja kertoi, että talo palaa ja tyttäresi ja lapsenlapsesi ovat kuolleet sisälle, nimettömänä pysyttelevä isoisä kertoo MTV Uutisille.

Koko perheen piti MTV:n mukaan viettää joulua yhdessä.

Talo roihusi ilmiliekeissä lauantaina päivällä. Kuva: Launo Päivätie

Poliisin kiinniottama mies on maanantain kuulusteluissa kiistänyt syyllisyytensä henkirikoksiin ja tuhotyöhön.

– Hänellä on erilainen versio tapahtumista, sanoi tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Teemu Värtinen IS:lle maanantaina.

Poliisi jatkoi maanantaina rikospaikan teknistä tutkintaa ja kuuli silminnäkijöitä. Palon syttymissyy on edelleen selvityksessä, mutta poliisin käsitys on, että se sytytettiin tahallaan.

Talolle oli tuotu kynttilöitä maanantaina 8. joulukuuta. Kuva: Pertti Hänninen

Poliisin käsitys on, että eri osoitetiedoista huolimatta epäilty mies oli parisuhteessa lasten äidin kanssa.

Miehellä on aiempaa raskasta rikostaustaa. Hänet on tuomittu nyt kuolleen lastensa äidin pahoinpitelystä tämän vuoden huhtikuussa. Tuomion mukaan teot tapahtuivat vuosina 2022 ja 2023. Samassa yhteydessä hänet tuomittiin liikennerikkomuksista sakkorangaistukseen.

Jo alaikäisenä mies on tuomittu raiskauksesta ja törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ehdolliseen vankeuteen. Alaikäisenä hänet on tuomittu ehdolliseen vankeuteen myös muun muassa ryöstöstä ja useista pahoinpitelyistä.

Savonlinnan seudun romaniyhdistyksen mukaan lasten isä on romani ja äiti kuului valtaväestöön.

Related Posts

Helena Ahti-Hallbergin valtava pettymys Espanjan kodista paljastui

Marraskuussa 2024 tanssija Helena Ahti-Hallberg, 57,  ja hänen puolisonsa Eric Hallberg, 60, löysivät etsimänsä kakkoskodin Espanjan auringon alta. Katso myös! Helena Ahti-Hallberg kertoo Espanjan kodista: Siitä lähtien…

Tunnistaisitko? Tältä takavuosien Poliisiopisto-kaunotar näyttää nyt

Legeпdaariпeп sotaelokυva Ilmestyskirja. Nyt. saapυi valkoпkaille vυoппa 1979. Martiп Sheeпiп, Marloп Braпdoп ja Harrisoп Fordiп ohella leffassa пähtiiп пυori Colleeп Camp, joka teki leffassa läpimυrtorooliпsa.  Kasarileffojeп kaυпotar Näyttävä vaaleaverikkö tυli sυυrelle yleisölle tυtυksi viimeistääп…

Tunnistaisitko? Tältä takavuosien Poliisiopisto-kaunotar näyttää nyt

Legeпdaariпeп sotaelokυva Ilmestyskirja. Nyt. saapυi valkoпkaille vυoппa 1979. Martiп Sheeпiп, Marloп Braпdoп ja Harrisoп Fordiп ohella leffassa пähtiiп пυori Colleeп Camp, joka teki leffassa läpimυrtorooliпsa.  Kasarileffojeп kaυпotar Näyttävä vaaleaverikkö tυli sυυrelle yleisölle tυtυksi viimeistääп…

Oho! Salkkarit-tähdeltä rakkauspaljastus

Salatut elämät -sarjasta aikanaan tunnetuksi tullut näyttelijä Tuuli Mattila, 39, juhlistaa lauantaina (21.12.) neljättä kihlajaisten vuosipäiväänsä yhdessä puolisonsa, ohjaaja-näyttelijä Lauri Nurksen, 47, kanssa. Katso myös! Kuka flexaa…

Johanna Tukiainen tapasi vihdoin huostaanotetun tyttärensä – Kuvat!

Johanna Tukiainen on saanut pitkän odotuksen jälkeen mahdollisuuden tavata huostaanotetun Isabelle-tyttärensä. Tapaaminen toteutui lapsen sijaisperheen luona, ja jälleennäkemisen hetkiä Tukiainen jakoi kuvina Instagramissa. Otoksissa äiti ja tytär halaavat toisiaan…

Johanna Tukiainen tapasi vihdoin huostaanotetun tyttärensä – Kuvat!

Johaппa Tυkiaiпeп oп saaпυt pitkäп odotυkseп jälkeeп mahdollisυυdeп tavata hυostaaпotetυп Isabelle-tyttäreпsä. Tapaamiпeп toteυtυi lapseп sijaisperheeп lυoпa, ja jälleeппäkemiseп hetkiä Tυkiaiпeп jakoi kυviпa Iпstagramissa. Otoksissa äiti ja tytär halaavat toisiaaп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *