Oho! Tältä julkisuudesta kadonnut Anita Hirvonen, 79, näyttää nykyään

Iskelmälegenda Anita Hirvonen, 79, on pysytellyt jo pitkään pois julkisuudesta.

Ensi helmikuussa 80 vuotta täyttävä Hirvonen esiintyy nyt yllättäen harvinaisella somevideolla, jossa hän kehuu oman ruokakauppansa salaattibaaria.

– Nyt mun omassa kaupassa ihana ja tuore salaattibaari. Kyllä maistuu. Tulkaa maistelemaan, Hirvonen sanoo videolla.

Videosta kertoi aiemmin Como.

Hirvonen kertoi hiljattain Iltalehdelle kuulumisiaan.

– Kyllähän tässä ikää kun tulee, kohta täytän kahdeksankymmentä, niin kyllähän niitä kaikennäköisiä vaivoja varmaan tulee, ettei siltä voi kukaan säästyä.

Laulaja kertoi, että hänelle maittaa uni ja ruoka.

– Ei ole suuret vaatimukset enää. Tai ei minulla koskaan ole ollut. Minä olen ollut hyvin tyytyväinen ihminen yleensä elämään, Hirvonen kertoi lehdelle.

Anita kertoi olevansa onnellisesti eläkkeellä eikä suunnittele esiintymisiä, sillä keikkailuun liittyvä matkustaminen tuntuu liian raskaalta.

– Voi ihanaa, minun ei tarvitse lähteä mihinkään eikä meikata tai laittaa itseäni.

Related Posts

Mika Salo: Avioero peruttu

Mika Salo ja Aппica Salo ovat perυпeet avioeroпsa. Mika Salo vahvisti asiaп Iltalehdelle pυhelimitse. Asiasta υυtisoi eпsimmäiseпä Me Naiset. Mika kertoi lehdelle, että häп ottaa vastυυп vυodeп tapahtυmista ja…

Muistatko missi Seija Paakkola-Kuusisen? Näin hän elää nyt

Vuoden 1978 Miss Suomi Seija Paakkola-Kuusinen, 66, nauttii Eemelin, 4, mummona olemisesta ja puuhastelusta perustamassaan Wanha Pehtoori -ravintola-leipomossa. Yritys siirtyi tyttären pyöritettäväksi vuonna 2004, mutta Seija auttaa esimerkiksi monelle…

Sini Hursti ei ehdi enää viettää joulua jouluaattona – ”On pelottavaa nähdä, miten ihmisten tilanne muuttuu koko ajan vaikeammaksi”

Joυlυaattoпa Siпi Hυrsti пoυsee viideltä. Oп пoυstava aikaisiп, sillä Messυkeskυkseeп oп ehdittävä seitsemäksi. Silloiп alkavat joυlυaatoп valmistelυt Hυrstiпavυп eli Veikko ja Lahja Hυrstiп laυpeυdeпtyö ry:п periпteistä joυlυjυhlaa varteп. Rυokakυormat tυodaaп paikalle…

Pate Mustajärvestä taas huono uutinen

Manserockin ikoni Pate Mustajärvi on joutunut perumaan tulevia keikkojaan. Hän kertoi lokakuussa saamastaan syöpädiagnoosista ja ilmoitti samalla keikkojen peruuntumisesta. – Mun kehostani löytyi tuumori, joka paljastui luonteeltaan suhteellisen ärhäkkääksi….

Petri Tykältä uusi purkaus erosta Karitan kanssa: ”Elämäni suurin virhe”

Hyvinvointivalmentaja Karita Tykästä eronnut Petri Tykkä on julkaissut Facebookissa henkilökohtaisen päivityksen, jossa hän pohtii uutta elämänvaihettaan avioeron jälkeen. – Elämä on täynnä valintoja, niin huonoja kuin hyviä….

Aki ja Heli Palsanmäki viettävät joulun Espanjassa – Akilta tiukka päätös

Sυomeп hυυtokaυppakeisari -ohjelmasta tυtυt tv-sυosikit Aki ja Heli Palsaпmäki viettävät täпä vυoппa joυlυп talvikodissaaп Espaпjaп Aυriпkoraппikolla. Heliп ja Akiп joυlυ Aυriпkoraппikolla oп sυomalaissävytteiпeп. Mυoviпeп, kookas joυlυkυυsi oп jo koristeltυ ja seisoo hυυtokaυppatähtieп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *