”Halusin kertoa tämän”: vakavasti sairas Lasse Lehtonen jakoi päivityksen, joka pysäyttää

Pitkällä sairaslomalla oleva, vakavasti sairas Kelan pääjohtaja Lasse Lehtonen on palannut sosiaaliseen mediaan.

Lehtonen on kommentoinut viestipalvelu X:ssä muun muassa yleistuen voimaantuloa sekä hyvinvointialueiden määrää.

– Ensimmäisessä vaiheessa yleistuki korvaa nykyisen työmarkkinatuen ja peruspäivärahan toukokuussa 2026. Työmarkkinatuki ja peruspäiväraha lakkautetaan samalla. Myöhemmin yleistukea on tarkoitus laajentaa niin, että se korvaisi myös muita tukia. Yleistuen seuraavista vaiheista ei ole vielä tehty päätöksiä, Lehtonen kirjoittaa siteeraten Verkkouutisten uutista.

Ensimmäisessä vaiheessa yleistuki korvaa nykyisen työmarkkinatuen ja peruspäivärahan toukokuussa 2026. Työmarkkinatuki ja peruspäiväraha lakkautetaan samalla.
Myöhemmin yleistukea on tarkoitus laajentaa niin, että se korvaisi myös muita tukia. Yleistuen seuraavista vaiheista ei…

— Lasse Lehtonen (@lasleh) December 17, 2025

Lehtonen jakaa myös Ylen uutista valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) lausunnoista, joiden mukaan hyvinvointialueita on liikaa.

– Vaikka hyvinvointialueita on liikaa, rahoituslaki on Riikka Purran mukaan suurin ongelma, Lehtonen kirjoittaa.

Lisäksi Lehtonen siteeraa Suomen Kuvalehden artikkelia vaihtoehdoista sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiselle.

Kela tiedotti tiistaina, että pääjohtaja Lasse Lehtonen on sairastunut vakavasti. Lehtonen kuljetettiin Brysselistä Suomeen ambulanssilennolla lauantaina. Asiasta kertoi Kelan hallituksen puheenjohtaja Vertti Kiukas ”omaisten toiveesta ja suostumuksella”. Lehtosen sairausloma jatkuu 31. toukokuuta asti.

Kiukkaan mukaan tiedossa ei ainakaan toistaiseksi ole mitään sellaista, että Lehtonen ei palaisi töihin sairauslomansa jälkeen kesäkuussa.

Kiukas on kommentoinut pääjohtajan tilannetta myös Kelan tiedotteessa.

– Lasse Lehtonen saa tarvitsemaansa jatkohoitoa, ja toivomme hänelle ja hänen läheisilleen nyt toipumisrauhaa, Kiukas sanoo tiedotteessa.

Lehtosen sijaisena hänen sairauslomansa ajan toimii Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.

Iltalehti tavoitti keskiviikkoiltana Lehtosen, joka ei halunnut kommentoida tilannettaan.

Related Posts

Riikka Purralta väsynyt somepäivitys

Riikka Purra kertoo, ettei ole tänä vuonna ehtinyt tai kyennyt kirjoittamaan tavalliseen tapaansa joulunajan mietteitään sosiaaliseen mediaan. Riikka Purra kertoo sosiaalisessa mediassa väsymyksestään ja kiireestään. Facebookissa ja…

Teemu Selänne juhli karaokebaarissa aamuyöhön saakka – katso video!

Teemu Selänne sai perjantaina (19.12.) karaokebaari Pataässän asiakkaat sekaisin, kun hän tarttui mikrofoniin peräti kahdesti. Teemu esitti bravuurinsa, J. Karjalaisen tunnetuksi tekemän Sankarit-laulun. Teemun tiedetään hoilanneen lempikaraokebiisiään aina 90-luvulta lähtien. Ei…

3-vuotias kuoli jäätyään auton alle Espoossa – huoltajaa epäillään törkeistä rikoksista

Pikkulapsi sai surmansa traagisessa onnettomuudessa päiväkodin pihalla. Rikosnimike on koventunut. Poliisitutkinta on valmistumassa tapauksessa, jossa huoltaja ajoi 3-vuotiaan lapsen kuoliaaksi Espoon keskuksessa lokakuussa. Poliisi odottaa vielä muutamia asiantuntijalausuntoja,…

Teuvo Hakkaraiselta suorat sanat perussuomalaisten kuvakohusta – ”Ihan sairasta touhua”

Joυlυ se tυlla jolkottaa myös Viitasaareп pitäjääп. Maassa oп seпtti lυпta, ja ex-poliitikko Teυvo Hakkaraiпeп, 65, arpoo, meпisikö kokeilemaaп järveп jäillä tarpomista vaiko ei. Siteп pääsisi пopeammiп kylille,…

Latelan Lauri Huttuselta melkoinen uutisjysäys!

Latelan Lauri Huttunen yllättää. Kohta miestä grillataan nimittäin ihan huolella. Mitä? Onko Lauri joutumassa roastauksen kohteeksi? Ei, vaan hänestä tehdään makkaraa. Lue myös: Latelan Lauri Huttunen on kultainen…

Latelan Lauri Huttuselta melkoinen uutisjysäys!

Latelaп Laυri Hυttυпeп yllättää. Kohta miestä grillataaп пimittäiп ihaп hυolella. Mitä? Oпko Laυri joυtυmassa roastaυkseп kohteeksi? Ei, vaaп häпestä tehdääп makkaraa. Lυe myös: Latelaп Laυri Hυttυпeп oп kυltaiпeп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *