
Avustusjärjestö Hurstinapu ry sai 50 000 euron arvoisen lahjoituksen Tokmannilta ja Unilever Finlandilta.
Asiasta kertovat yhtiöt tiedotteessaan.
50 000 euron arvoinen lahjoitus pitää sisällään ”arjen välttämättömyyksiä”, joista yhtiöt luettelevat elintarvikkeet ja hygieniatuotteet.
Yhtiöt kertovat tiedotteessaan, että hyväntekeväisyysyhteistyö on saanut alkunsa jo vuonna 2011. Tokmanni laskee tiedotteessaan, että 15 kampanjan arvo on yhteensä ollut jopa 870 000 euroa.
Hurstinapu ry:n varatoiminnanjohtaja Heikki Hursti kiittelee yhtiöitä avusta.
– Hurstinapu ry kiittää koko sydämestään kaikesta siitä tuesta ja avusta, jota olemme kauttanne saaneet. Toivotankin teille kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua sekä iloista uutta vuotta, hän sanoo tiedotteessa.
Hurstinavun toiminnanjohtaja Sini Hursti kertoo, että yhtiöiden lahjoittamat tavarat päätyvät niitä tarvitseville vasta joulun jälkeen.
– Emme ole vielä edes saaneet niitä. Kahdessa erässä ne tuotteet ovat yleensä tulleet, ja sitten kun niitä tulee, niin laitamme niitä jakoon, Hursti kertoo Iltalehdelle.
Hänen mukaansa myös muut yritykset lahjoittavat Hurstinavulle usein juuri ruokaa tai käyttötavaroita. Järjestön saamista rahalahjoituksista suurin osa tulee kuitenkin yksityishenkilöiltä.
Toiminnanjohtajan mukaan järjestön saamien lahjoitusten määrä vaihtelee, mutta joulunaikaan niitä tulee tavallista enemmän.
– Kyllä sen huomaa, että se on aina se joulu, jolloin niitä enimmäkseen tulee. Kyllä se ihan selkeästi kohdistuu aina joulunaikaan.