Amanda Harkimo täytti vuosia – Hjallikselta koskettava ele

Dj Amanda Harkimo täytti viikonloppuna 35 vuotta. 

Arkistovideo: Amanda Harkimolla on ollut vaikea vuosi:

Big Brotherista aikanaan julkisuuteen ponnistaneella Amandalla on laaja ystäväpiiri sekä iso sukun, jonka kanssa juhlistaa merkkipäiviä. Tällä kertaa Amanda kuitenkin vietti synttäreitään poikkeavissa tunnelmissa.

Harmillinen ajoitus 

Amanda paljasti sunnuntaisissa Instagram -tarinoissaan sairastuneensa. Päivä kului siis toipilaana. 

Amandan mittariin kilahti 35 vuotta. Arkistokuva 2023.
Tomi Natri

– Olin viimeksi kipeä ennen kuin alkoi sota. Heräsin tähän 35v elämään kipeänä. Huoh. Ihan hirveää, Amanda kirjoittaa maanantaina poistuvassa somestoorissaan. 

Amanda ei tarkenna, mihin sotaan hän julkaisussaan viittaa. Lienee kuitenkin todennäköistä, että mediapersoona tarkoittaa Venäjän Ukrainaan helmikuussa 2022 aloittamaa hyökkäystä. Näin ollessa Amanda olisi saanut nauttia flunssattomuudesta lähes neljän vuoden ajan. 

Hjallis huolehtii

Viikonloppuna Amandan huima terveyskierre siis päättyi. Erityisen harmillisen tilanteesta teki, ettei kohukaunotar päässyt osallistumaan omiin syntymäpäiväjuhliinsa. 

Amanda kertoo stooreissaan, että hänen perheensä oli järjestänyt hänelle kemut merkkipäivän kunniaksi. Ymmärrettävästi tilanne harmitti häntä päivänsankaria suuresti.

– Vielä jotenkin niin otettu, kun on ollut “astetta vaikeampi” vuosi, että Hjallis on niin sydämellinen, että olisi järjestänyt minulle tällaiset pienet synttärikekkerit, Amanda kirjoittaa. 

Juhlien järjestäjänä toimi siis Amandan setä, liikemies ja poliitikko Harry “Hjallis” Harkimo. Hjallis tunnetaan perhekeskeisenä miehenä, joten ei tule suurena yllätyksenä, että tämä huolehtii myös sisarustensa lapsista. 

Puhalsi kynttilät

Vaikka itse juhlakalu ei sairastumisensa takia paikalle päässytkään, pidettiin pippalot suunnitellusti. Hjalliksen lisäksi juhlimassa oli ainakin tämän Jasmine-rakas sekä Amandan sisaruksia. 

Harkimot ovat läheinen sakki. Kuvassa Amanda serkkunsa Joelin kanssa.
Tomi Natri

– Maailman söpöin puhelu, kun pikkuveli lähti sinne ja he yhdessä soittivat minulle ja sain puhaltaa kynttilät ja livenä ne kynttilät sammui, Amanda kuvailee kakusta julkaisemansa kuvan yhteydessä.

Ikävästä tilanteesta huolimatta Amanda siis pääsi osalliseksi syntymäpäiväjuhlistaan, ainakin etäyhteydellä.  

Related Posts

Että mitä? Jethro Rostedt pönöttää huumepomon haudalla

Jethro Rostedt jos kuka on moneksi taipuva mies. Itsekin leivättömän pöydän ääressä rötöksistä käväissyt Jeti julkaisi tänään omakuvan suuren luokan rikollisen haudalta. Arkistovideo: saatuaan syyskuussa ehdollisen tuomion…

Juuri synnyttänyt Eveliina Uosukainen: Paljastus erosta

Vυodeпvaihde oп aikaa, jolloiп moпet lυpailevat tekeväпsä mυυtoksia elämääпsä. Useiп пe jäävät sυυrista haaveista hυolimatta lyhytikäisiksi.  Video: Näiп Eveliiпa Uosυkaiпeп ja Joпi-rakas tapasivat: Hyviпvoiпtivalmeпtaja Eveliiпa Uosυkaiselle υυsi vυosi oп…

Näyttelijän seksikäs nakumekko aiheutti närää somessa

Goldeп Globe -palkiпtogaalassa jaettiiп palkiппot elokυva- ja televisioalaп parhaille tekijöille maaпaпtaiпa yöllä Sυomeп aikaaп. Näyttelijä Jeппifer Lawreпce, 35, saapυi pυпaiselle matolle υpeassa läpikυυltavassa ihoпvärisessä lυomυksessa, jota koristi…

Jennifer Lopez pukeutui nakumekkoon – Katso kuvat

Viihdeυυtiset Goldeп Globe -gaalassa пähdääп jälleeп υpeaa pυkυloistoa. Säkeпöivä pυkυloisto kääпtää jälleeп katseita Goldeп Globe -gaalassa Yhdysvalloissa. Yksi pυhυtυimmista asυista oп laυlaja Jeппifer Lopeziп yllä. Yhdysvaltalaiпeп Lopez…

Arja Havakka, 81, yllätti ja levytti sielukkaan klassikon – paljastaa gospeltaustansa

Arja Havakka on yksi Suomen rakastetuimmista iskelmälaulajista. Tummaääninen 81-vuotias Iskelmän Grand Old Lady tunnetaan parhaiten herkistä melankolisista tulkinnoistaan ja ja ennen kaikkea laulustaan Lokki, joka nosti hänet…

Sanna Marin julkkisbileissä: “Ihanaa, kun tulee vauvoja”

Sanna Marin oli poikkeuksellinen pääministeri – siitä kertoo myös Helsingin Sanomien Salla Vuorikosken kirjan nimikin: Sanna Marin. Poikkeuksellinen pääministeri. Sanna on nykyisin Suomen mittapuulla superjulkkis, jonka käänteet kiinnostavat, mitä ikinä hän keksii…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *