Ansku Bergström Eevalle: Uusi rakkaani…

Tanssija ja tanssinopettaja Ansku Bergström on vihdoin avautunut mediaan rakkaudestaan uuteen kumppaniin.

Hän tekee sen Eeva-lehden haastattelussa.

Ansku ja Elina Gustafsson päättivät kolme vuotta kesäneen suhteensa alkuvuodesta. Ellu on sittemmin yhdistetty paraikaa ulkomailla Kolumbiassa asuvaan Susani Mahaduraan, mutta parivaljakko on kiistänyt muut kuin ystävävälit.

Lue myös: Ansku Bergström halaa luottokumppaniaan Oskua kuvissa: ”Meidän taival kestänyt vuoden…”

Ansku sen sijaan löysi hiljalleen rinnalleen uuden kumppanin. Hän päivitti rakkauselämäänsä jo kesäfestareilta. Myöhemmin hän julkaisi miehestä lisää materiaalia, kuvan, jossa tämä poseerasi hupparissa selkä kameraan päin.

Nyt Ansku puhuu suhteesta ensi kertaa kiertelemättä.

– Olemme tosi onnellisia tällä hetkellä. Koen, että minulla on ihana parisuhde, hän kertoo Eevassa.

Uusi kumppani kuulemma saa hänet nauramaan.

-Minulla on todella rakastettu ja turvallinen olo, hän kuvailee.

Ansku kertoo rakkauselämään panostamisen olevan tärkeää, vaikka hän kiireinen onkin.

– Vaikka rakastan ammattiani, en halua myöhemmin joutua toteamaan, että olen käyttänyt kaiken aikani työntekoon, hän täsmentää.

Lue myös: Ansku Bergström avautuu iästään – paljastaa samalla merkittävän asian

Kaksikon arvot ovat samansuuntaiset:

– Läheisten rakastaminen, perheen ja läheisten kunnioittaminen. Yhdessä oleminen, tekeminen ja hetkessä eläminen.

Related Posts

Sara Sieppi ja Sabina Särkkä murtuivat kyyneliin podcastissa – Koskettava syy

Sara Sieppi ja Sabiпa Särkkä ovat yhteisessä podcastissaaп joυlυtυппelmissa. Sieppi ja Särkkä -podcastiп aattoпa jυlkaistυssa jaksossa kaksikko mυυп mυassa vaihtoi lahjoja, maisteli joυlυtorttυja erilaisilla täytteillä ja keskυsteli…

Mihin Suomi on menossa? ”On kyse perusasioista, eikä mistään lomamatkoista tai luksustuotteista”

Rυoka loppυi keskeп Hυrstiп vähävaraisteп joυlυjυhlassa Helsiпgiп Messυkeskυksessa. Järjestäjät kυυlυttivat megafoпilla joпottajille, ettei kaikille riitä. Hυrstiп joυlυjυhlaaп oli järjestäjieп mυkaaп 2 200 tυlijaa. Viime vυoппa kerrottυ lυkυ…

Vuoden luetuimmat: Pärmäkoskien eron shokkitausta: ex-miehellä suhde Kristan ystävään

Sυomeп kirkkaimpiiп hiihtotähtiiп lυkeυtυva Krista Pärmäkoski, 34, kohahdυtti υrheilυkaпsaa viime heiпäkυυssa, kυп häп ilmoitti eroavaпsa pitkäaikaisesta pυolisostaaп, hυippυvalmeпtaja Tommi Pärmäkoskesta, 41. Ero tυli moпelle yllätykseпä, sillä yli 10 vυotta…

Hursti sai jättilahjoituksen

Avustusjärjestö Hurstinapu ry sai 50 000 euron arvoisen lahjoituksen Tokmannilta ja Unilever Finlandilta. Asiasta kertovat yhtiöt tiedotteessaan. 50 000 euron arvoinen lahjoitus pitää sisällään ”arjen välttämättömyyksiä”, joista yhtiöt luettelevat…

Mihin Suomi on menossa? ”On kyse perusasioista, eikä mistään lomamatkoista tai luksustuotteista”

Köyhyysaktivisti Liппéa Partaпeп syyttää hallitυsta köyhyydeп paheпemisesta. Rυoka loppυi keskeп Hυrstiп vähävaraisteп joυlυjυhlassa Helsiпgiп Messυkeskυksessa. Järjestäjät kυυlυttivat megafoпilla joпottajille, ettei kaikille riitä. Hυrstiп joυlυjυhlaaп oli järjestäjieп mυkaaп…

Ansku Bergström Eevalle: Uusi rakkaani…

Tanssija ja tanssinopettaja Ansku Bergström on vihdoin avautunut mediaan rakkaudestaan uuteen kumppaniin. Hän tekee sen Eeva-lehden haastattelussa. Ansku ja Elina Gustafsson päättivät kolme vuotta kesäneen suhteensa alkuvuodesta….

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *