Arjan ja Sepon koti on Suomen kaunein – Tuomarit olivat eri mieltä

Suomen kaunein koti vuosimallia 2025 paljastettiin eilen Maikkarilta tulleessa finaalissa. Voiton vei Pudasjärven Rytingissä Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva hirsitalo.

Vuonna 1805 rakennetun kodin erikoisuutena on se, ettei sisälle tule juoksevaa vettä lainkaan, eivätkä asukkaat Arja ja Seppo Äikäs ole mukavuutta kaivanneetkaan. Vieressä on järvi ja pihalla on vienankarjalainen kyly eli saunarakennus, jonne pääsee päivittäin kylpemään.

Lukujen valossa voitto oli selvää pässinlihaa. Kaikkiaan katsojaääniä annettiin yli 25 000. Niistä lähestulkoon kolmannes meni yhteen ja samaan osoitteeseen.

Viiden eniten ääniä saaneen kodin joukosta Rytinki keräsi huiman, peräti 29,6 prosentin äänisaaliin. Hopealle sijoittunut Kouvolan helmi 1940-luvun kerrostalossa jäi kauas taakse: se ylsi 14 prosenttiin. Mikkelin väripilkku tuli kolmanneksi 12,4 prosentilla. Neljäs oli Uudenmaan skandinaavisen tyylikäs koti (10,1 prosenttia) ja viides Tampereen Pispalanharjulla sijaitseva keltainen omakotitalo (9,9 prosenttia).

Suomen kauneimman kodin tuomareiden ykkönen Rytinki ei ollut, vaikka se pääsikin omasta ryhmästään jatkoon. Hanna Sumari, Joanna Amemori ja Pekka Pakkanen antoivat sille kukin arvosanaksi 9. Kymppirivejäkin tällä kaudella jaeltiin, mutta ei Rytingille. Täydet 30 pistettä saivat tuomaristolta kaikki muut viiden parhaan joukkoon sijoittuneet kodit.

Suomen kauneimmassa kodissa tuomarit vallitsevat 30 ehdokkaan joukosta 10 finalistia, joista katsojat lopulta äänestävät voittajan.

Voittajan paljastivat finaalijaksossa Hanna Sumari ja Pekka Pakkanen. Joanna Amemori oli sairastunut, eikä hän siksi päässyt kuvauksiin.

Hannalle ja Pekalle voittaja tuli täytenä yllätyksenä.

– Ei ole totta! Hanna huudahti tuloksen selvittyä.

– Mitä? Oho! Pekkakin ihmetteli.

– Nyt yllätyin, Hanna vielä jatkoi.

– This is crazy, tämä on hullua, hän lausui englanniksi.

Suomen kauneimman kodin finaali uusintana tänään Avalla kello 16.00 & Katsomossa. Katso kaikki TV-ohjelmat ja lähetysajat Telkun TV-oppaasta.

Related Posts

Riina-Maija Palander: ”Elämäni romahti”

Suomessa piipahtanut Riina-Maija Palander on tehnyt sometarinoihinsa surullisen päivityksen. Siinä kerrotaan hetkestä, kun hänen elämänsä romahti. Tämän jälkeen Kallekin on ottanut asiaan kantaa: Lue myös: Kalle Palander…

Mitä tapahtui Pia Nykäselle: ”Ei auta pyyntö…”

Pia Nykänen katsoo Instagram-kuvaan väsyneenä ja surullisena. Mitä on tapahtunut? Lue myös: Hymy: Pia Nykänen sai jäädä asumaan kotitaloon, kauppasi silti Matin pokaalit Sitä Pia ei kerro….

Tältä näyttää Matti Nykäsen haudalla – Pialta murtunut viesti

Kυп Matti Nykäпeп meпehtyi vυoппa 2019 55-vυotiaaпa, jäi häпtä kaipaamaaп häпeп pυolisoпsa Pia Nykäпeп. Pia asυttaa yhä pariп yhteistä kotia, ja joυlυп aikaaп mυistot ovat vahvasti piппalla. Arkistovideo: Sυrυ asυυ…

Sanna Marinin tyyli on muuttunut radikaalisti – katso kuvakooste

Saппa Mariп, 40, mυυttυi vυosikymmeпessä paikallispoliitikosta eпsiп päämiпisteriksi ja пyt kaпsaiпväliseп toimistoп sυperkoпsυltiksi.  Arkistovideo: Marraskυυssa Saппaп kirjaпjυlkistυstilaisυυs veti пipυп jυlkkiksia paikalle Sυomessakiп Myös oma tyyli tietysti mυυttυi…

Antti, 24, rakastui Matildaan, 22, tv:ssä – tämä on tilanne nyt

Maatilayrittäjä Aпtti Hepo-ojaп, 24, elämä oп mυυttυпυt täysiп viimeiseп vυodeп aikaпa. Eпsiп häп otti eпtiseп kotitilaпsa vastυυlleeп yhdessä isäпsä kaпssa vaпhempieпsa erottυa, seп jälkeeп häп löysi elämääпsä rakkaυdeп Maajυssille…

Vuoden luetuimmat: Pärmäkoskien eron shokkitausta: ex-miehellä suhde Kristan ystävään

Sυomeп kirkkaimpiiп hiihtotähtiiп lυkeυtυva Krista Pärmäkoski, 34, kohahdυtti υrheilυkaпsaa viime heiпäkυυssa, kυп häп ilmoitti eroavaпsa pitkäaikaisesta pυolisostaaп, hυippυvalmeпtaja Tommi Pärmäkoskesta, 41. Ero tυli moпelle yllätykseпä, sillä yli 10 vυotta…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *