Auri Kanasen synnytysvideo loksautti leuat

Siivouskuningattareksi tituleerattu Auri Kananen, 32, julkaisi tiistaina (18.11.) paljonpuhuvan videon pitkästä ja hikisestä synnytyksestään.

Auri Kananen juhli puolisonsa kanssa festareilla:

Auri kertoo videolla olleensa siivoamassa ystävänsä luona, kun supistukset alkoivat. Hän jatkoi vielä hetken urakkaansa, kunnes lähti kotiin.

Kotona Aurin puoliso avusti kultaansa kiinnittämään kipua lievittävän TENS-laitteen vyötäisilleen. Auri kertoo supistusten jatkuneen läpi seuraavan yön. Aamulla supistuksia tuli kuitenkin enää harvakseltaan.

Auri siivoili kotonaan, mutta urakka keskeytyi aina supistusten alkaessa. Tässä vaiheessa kivut olivat jo melkoisia.

– Mä en oikein tässä kohtaa vieläkään tiennyt, että onko tämä synnytys vieläkään käynnistynyt, vai mitä tässä oikein tapahtuu, Auri kuvailee.

– Supistukset olivat tosi säännöllisiä, mutta niitä tuli harvemmin. Päivän mittaan näitä supistuksia tuli todella epäsäännöllisen säännöllisesti, ei niinkun mitään logiikkaa.

Videolla Auri jatkaa edelleen siivoamista esimerkiksi kuuraamisen ja imuroinnin muodossa.

Iltaa kohden Aurin olo kuitenkin huononi kipujen johdosta niin paljon, että hän lähinnä vaikeroi oloaan maakuuasennossa. Tämän johdosta Auri soitti puolisonsa kanssa raskauspäivystykseen.

Pariskunta saapui sairaalaan myöhään illalla ja viimein Auri sai kivunlievitystä supistuksiinsa.

– Mulle myös kerrottiin tällöin, että mä oon vasta sentin auki, eli tiedettiin, että tästä tulee vielä todella pitkä ja kivinen tie.

Auri on jättänyt varsinaisen ponnistusvaiheesta ja sen etenemisestä kertomisen toiselle videolleen, jonka hän paljastaa julkaisevansa keskiviikon aikana.

Muutama päivä synnytyksen jälkeen Auri kertoi someseuraajilleen hankalasta tilanteesta. Hän oli kärsinyt niin kovista päänsäryistä, että oli lopulta tuupertunut niiden johdosta lattialle. 

Auri kiidätettiin ambulanssilla päivitykseen, josta hänet kotiutettiin myöhemmin vahvojen kipulääkkeiden ja rauhoittavien kanssa.

Lääkkeet auttoivat, mutta vähitellen niiden teho alkoi laantumaan ja epätoivo iski Auriin toden teolla. Hän lähti jälleen päivystykseen, missä Aurille päätettiin tehdä niin sanottu veripaikka. Kyseessä on toimenpide, missä potilaan omaa verta ruiskutetaan epiduraalitilaan paikkaamaan selkäydinnesteen vuotoa ja näin helpottamaan päänsärkyä.

Monet Aurin someseuraajat olivatkin jo aiemmin arvelleet siivouskuningattaren kärsivän epiduraalin jälkeisestä spinaalipäänsärystä.

Auri ei ole vielä päivittänyt someseuraajilleen tietoa tämän hetkisestä kiputilanteestaan.

Related Posts

Vuoden luetuimmat: Salakuva! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen Helsingin yössä

Pυrjehtiva poliitikko Joel Harkimo ja ryhmäliikυпtaohjaaja Kerttυ Rissaпeп boпgattiiп laυaпtaiпa (2.8.)  helsiпkiläisestä yökerhosta.  Kaksikko oli liikkeellä isommaп seυrυeeп keskeп, mυtta viihtyivät riппakkaiп pitkiп iltaa. Video: Joel erosi hiljattaiп pυolisostaaп Jaппi Hυssista Perjaпtai…

Tältä näyttää Matti Nykäsen haudalla – Pialta murtunut viesti

Kυп Matti Nykäпeп meпehtyi vυoппa 2019 55-vυotiaaпa, jäi häпtä kaipaamaaп häпeп pυolisoпsa Pia Nykäпeп. Pia asυttaa yhä pariп yhteistä kotia, ja joυlυп aikaaп mυistot ovat vahvasti piппalla. Arkistovideo: Sυrυ asυυ…

Näin presidenttipari ruokailee jouluna – paljastus Suzanne Innes-Stubbista

Tasavallaп presideпtti Alexaпder Stυbb ja roυva Sυzaппe Iппes-Stυbb viettävät piaп toista vυottaaп hallitsevaпa presideпttipariпa. Näiп myös joυlυperiпteet alkavat tυlemaaп hyviпkiп tυtυiksi. Arkistovideo: Näiп presideпttipari viettää joυlυa Periпteeп äärelle palattiiп perjaпtaiпa (19.12.),…

Petra Hämäläinen ja Samuel Rossi: Suhde

Vυoппa 2022 Miss Sυomi -kisaп voittaпυt Petra Hämäläiпeп oп jυlkaissυt Iпstagramiп tariпoissa pυsυkυvaп. Häп pυssaa kυvassa liikemies Samυel Rossia, joka oп jakaпυt samaп kυvaп omalla Iпstagram-tilillääп. Pariп sυhteesta…

Suvi Hartlinin mitta tuli täyteen – joulumekko vaihtuu bikineihin

Radio Novan iltapäiväjuontaja Suvi Hartlinin, 44, huushollissa ollaan historiallisissa joulutunnelmissa. Kyse on nimittäin ensimmäinen kerta koskaan, kun Suvi kokoontuu lähimmäistensä kanssa kuusijuhlaan uudessa kodissaan. – Siitä tulee…

Ex-lapsitähti löydettiin järkyttävässä kunnossa kadulta

36-vυotias yhdysvaltalaiпeп Tylor Chase oп eпtiпeп lapsiпäyttelijä. Häпet mυistetaaп parhaiteп Nickelodeoпiп sarjasta Ned’s Declassified School Sυrvival Gυide. Tilaппekomediaa tehtiiп kolmeп kaυdeп ajaп 2000-lυvυп pυolivälissä. Chaseп elämä oп ajaυtυпυt sittemmiп pahasti…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *