
Ihminen putosi kalliolta Hämeenlinnan Mantereenvuorella puolen päivän aikaan tänään.
Asiasta kertoo Hämeen poliisi.
Kello 12 jälkeen poliisille ilmoitettiin, että ihminen on pudonnut kalliolta Hämeenlinnassa Mantereenvuorella.
10-15 metrin pudotuksen seurauksena noin 40-vuotias mieshenkilö oli menehtynyt. Putoamissyy ei ole selvillä. Poliisi jatkaa tapahtumapaikalla paikkatutkintaa ja asian selvittämistä.
Lue myös: Hämeen poliisi varoittaa kansalaisia – piirin alueella poikkeuksellisen paljon erilaisia varkauksia muutaman päivän sisään
Poliisi tutkii asiaa kuolemansyyn selvittämisenä, eikä sen johdosta tiedota asiasta toistaiseksi enempää.