Hector: Ikävä uutinen

Muusikkolegenda Hectoria, eli Heikki Harmaa, on kohdannut suuren surun.

Hectorin uraan suuresti vaikuttanut suomenruotsalainen muusikko Cay Karlsson on kuollut.

79-vuotiaana menehtyneen Cayn kuolemasta kertoi ensimmäisenä Yle.

Pitkällä urallaan Cay työskenteli sekä toimittajana että muusikkona.

Hectorin tavoin Cay teki töitä nimenomaan radion puolella.

Hector perusti Cayn kanssa Cumuluksen, jossa soitti viiden vuoden ajan.
Atte Kajova
Cumulus

Herroja yhdisti legendaarinen folkbändi Cumulus, jonka he perustivat yhdessä vuonna 1969.

Bändiä olivat perustamassa myös Sakari Lehtinen sekä Anki Lindqvist.

Sittemmin Caysta ja Ankista tuli myös aviopari, mutta lopulta rakkaus jäi puolitiehen.

Cay työskenteli eläköitymiseensä asti Ylen ruotsinkielisessä toimituksessa.

Ystävä ja kollega Kjell Ekholm kuvaa Ylellä Cayta monitahoiseksi ihmiseksi, jonka ”nöyryys oli ainutlaatuista”.

Hector on nähty luonnollisesti Vain elämää – ohjelmassa.
Jussi Hellsten
“Kyky saada ihmiset avautumaan”

Kjell muistuttaa ystävänsä olleen aikanaan ”yksi maan ensimmäisistä teini-idoleista 1960-luvulla”.

Taitoa oli myös saada radiotoimittajana ihmisistä irti paljon.

– Hänellä oli kyky saada ihmiset avautumaan vaikeista asioista. Keskustelut, joita hän kävi Liv i lurenille soittaneiden kanssa, ovat vaikeasti ymmärrettäviä siinä mielessä, että tavallinen ihminen avautuisi radiossa tuolla tavalla, Kjell kehuu ystäväänsä Ylellä.

Kjell kertoo kirjoittavansa ystävästään kirjaa ja nähneensä tätä säännöllisesti – viimeksi hieman yli viikko sitten.

Related Posts

Riina-Maija Palander: ”Elämäni romahti”

Suomessa piipahtanut Riina-Maija Palander on tehnyt sometarinoihinsa surullisen päivityksen. Siinä kerrotaan hetkestä, kun hänen elämänsä romahti. Tämän jälkeen Kallekin on ottanut asiaan kantaa: Lue myös: Kalle Palander…

Mitä tapahtui Pia Nykäselle: ”Ei auta pyyntö…”

Pia Nykänen katsoo Instagram-kuvaan väsyneenä ja surullisena. Mitä on tapahtunut? Lue myös: Hymy: Pia Nykänen sai jäädä asumaan kotitaloon, kauppasi silti Matin pokaalit Sitä Pia ei kerro….

Tältä näyttää Matti Nykäsen haudalla – Pialta murtunut viesti

Kυп Matti Nykäпeп meпehtyi vυoппa 2019 55-vυotiaaпa, jäi häпtä kaipaamaaп häпeп pυolisoпsa Pia Nykäпeп. Pia asυttaa yhä pariп yhteistä kotia, ja joυlυп aikaaп mυistot ovat vahvasti piппalla. Arkistovideo: Sυrυ asυυ…

Sanna Marinin tyyli on muuttunut radikaalisti – katso kuvakooste

Saппa Mariп, 40, mυυttυi vυosikymmeпessä paikallispoliitikosta eпsiп päämiпisteriksi ja пyt kaпsaiпväliseп toimistoп sυperkoпsυltiksi.  Arkistovideo: Marraskυυssa Saппaп kirjaпjυlkistυstilaisυυs veti пipυп jυlkkiksia paikalle Sυomessakiп Myös oma tyyli tietysti mυυttυi…

Antti, 24, rakastui Matildaan, 22, tv:ssä – tämä on tilanne nyt

Maatilayrittäjä Aпtti Hepo-ojaп, 24, elämä oп mυυttυпυt täysiп viimeiseп vυodeп aikaпa. Eпsiп häп otti eпtiseп kotitilaпsa vastυυlleeп yhdessä isäпsä kaпssa vaпhempieпsa erottυa, seп jälkeeп häп löysi elämääпsä rakkaυdeп Maajυssille…

Vuoden luetuimmat: Pärmäkoskien eron shokkitausta: ex-miehellä suhde Kristan ystävään

Sυomeп kirkkaimpiiп hiihtotähtiiп lυkeυtυva Krista Pärmäkoski, 34, kohahdυtti υrheilυkaпsaa viime heiпäkυυssa, kυп häп ilmoitti eroavaпsa pitkäaikaisesta pυolisostaaп, hυippυvalmeпtaja Tommi Pärmäkoskesta, 41. Ero tυli moпelle yllätykseпä, sillä yli 10 vυotta…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *