Hursti sai jättilahjoituksen

Avustusjärjestö Hurstinapu ry sai 50 000 euron arvoisen lahjoituksen Tokmannilta ja Unilever Finlandilta.

Asiasta kertovat yhtiöt tiedotteessaan.

50 000 euron arvoinen lahjoitus pitää sisällään ”arjen välttämättömyyksiä”, joista yhtiöt luettelevat elintarvikkeet ja hygieniatuotteet.

Yhtiöt kertovat tiedotteessaan, että hyväntekeväisyysyhteistyö on saanut alkunsa jo vuonna 2011. Tokmanni laskee tiedotteessaan, että 15 kampanjan arvo on yhteensä ollut jopa 870 000 euroa.

Hurstinapu ry:n varatoiminnanjohtaja Heikki Hursti kiittelee yhtiöitä avusta.

– Hurstinapu ry kiittää koko sydämestään kaikesta siitä tuesta ja avusta, jota olemme kauttanne saaneet. Toivotankin teille kaikille oikein hyvää ja rauhallista joulua sekä iloista uutta vuotta, hän sanoo tiedotteessa.

Hurstinavun toiminnanjohtaja Sini Hursti kertoo, että yhtiöiden lahjoittamat tavarat päätyvät niitä tarvitseville vasta joulun jälkeen.

– Emme ole vielä edes saaneet niitä. Kahdessa erässä ne tuotteet ovat yleensä tulleet, ja sitten kun niitä tulee, niin laitamme niitä jakoon, Hursti kertoo Iltalehdelle.

Hänen mukaansa myös muut yritykset lahjoittavat Hurstinavulle usein juuri ruokaa tai käyttötavaroita. Järjestön saamista rahalahjoituksista suurin osa tulee kuitenkin yksityishenkilöiltä.

Toiminnanjohtajan mukaan järjestön saamien lahjoitusten määrä vaihtelee, mutta joulunaikaan niitä tulee tavallista enemmän.

– Kyllä sen huomaa, että se on aina se joulu, jolloin niitä enimmäkseen tulee. Kyllä se ihan selkeästi kohdistuu aina joulunaikaan.

Related Posts

Mihin Suomi on menossa? ”On kyse perusasioista, eikä mistään lomamatkoista tai luksustuotteista”

Köyhyysaktivisti Linnéa Partanen syyttää hallitusta köyhyyden pahenemisesta. Ruoka loppui kesken Hurstin vähävaraisten joulujuhlassa Helsingin Messukeskuksessa. Järjestäjät kuuluttivat megafonilla jonottajille, ettei kaikille riitä. Hurstin joulujuhlaan oli järjestäjien mukaan…

Helena Ahti-Hallbergin pinna alkaa kiristyä remontin keskellä – erityisesti yksi asia aiheuttaa päänvaivaa

Heleпa Ahti-Hallberg remoпtoi mieheпsä Eric Hallbergiп kaпssa kakkoskotiaaп Espaпjassa. Heleпa Ahti-Hallberg sυυпtasi Taпssii Tähtieп Kaпssa -ohjelmaп päättymiseп jälkeeп Espaпjaaп jatkamaaп remppahommia. Ahti-Hallberg osti mieheпsä Eric Hallbergiп kaпssa Espaпjasta taloп viime vυoппa.  Ahti-Hallberg oп…

Heikki Hursti murtui kyyneliin – iso joukko jäi ilman ateriaa vähävaraisten joulujuhlassa

Iso joυkko halυkkaita jäi ilmaп joυlυrυokaa Hυrstiп avυп periпteisessä joυlυjυhlassa. Paikkoja oli varattυ 2 000 ihmiselle. Lisäpöytieп myötä sisääп saatiiп 200–300 lisävierasta, mυtta reilυ sata ihmistä jäi ilmaп…

Ansku Bergström Eevalle: Uusi rakkaani…

Tanssija ja tanssinopettaja Ansku Bergström on vihdoin avautunut mediaan rakkaudestaan uuteen kumppaniin. Hän tekee sen Eeva-lehden haastattelussa. Ansku ja Elina Gustafsson päättivät kolme vuotta kesäneen suhteensa alkuvuodesta….

Vähävaraisia käännytettiin ovella – Heikki Hursti murtui kyyneliin Ylellä – IL seuraa

Iltalehti seuraa tässä jutussa joulunviettoa. Hyvää joulua! Iltalehti seuraa tässä jutussa, miten joulunvietto sujuu ympäri Suomen. Onko tänä jouluna tapahtunut jotain kiinnostavaa? Kerro siitä meille tai lähetä…

Heikki Hursti murtui kyyneliin – iso joukko jäi ilman ateriaa vähävaraisten joulujuhlassa

Iso joυkko halυkkaita jäi ilmaп joυlυrυokaa Hυrstiп avυп periпteisessä joυlυjυhlassa. Paikkoja oli varattυ 2 000 ihmiselle. Lisäpöytieп myötä sisääп saatiiп 200–300 lisävierasta, mυtta reilυ sata ihmistä jäi ilmaп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *