
Neljä ajoneuvoa kolaroi Valtatie 5:llä Kuopiossa, poliisi tiedottaa. Kello yhdeltä tapahtunut kolari katkaisi joksikin aikaa etelään menevän liikenteen kokonaan.
Ketjukolari syntyi poliisin tietojen mukaan, kun letkan ensimmäisen ajoneuvon kuljettaja hiljensi vauhtia auringon häikäisemisen takia. Takana ollut ajoneuvo ajoi perään.
Yhteensä neljä ajoneuvoa ja kuusi henkilöä oli osallisena kolarissa. Kolme vietiin sairaalaan. Vammat ovat poliisin tiedon mukaan lieviä.
Onnettomuus tapahtui Bellan ja Kolmisopen rampin välillä etelään menevillä kaistoilla.
Hätäkeskukseen tuli ilmoitus onnettomuudesta sunnuntaina kello 13.03. Liikenne etelään oli poikki ja poliisi ohjasi kiertotielle. Poliisi tiedotti kello 13.57, että kolaroineet ajoneuvot oli saatu raivattua ja liikenne avattua.