Jestas! Pysäyttävän kaunis blondi TTK-katsomossa – Lakko lähetti lentosuukkoja

TTK-tutkapari Eric “Lakko” Savolainen ja Kastanja Rauhala tanssivat tiensä suomalaisten sydämiin.

Videolla Liisa Setälä & Paulus Arajuuri vaaratilanteesta tv-lähetyksessä:

Kaksikko teki kovaa jälkeä koko Tanssii tähtien kanssa -syksyn ajan ja meinasivat rynnistää päätyyn saakka.

Lopulta kaksikon oli tyytyminen kakkossijaan, kun Johannes Holopainen ja Katri Riihilahti löivät vielä isompaa vaihdetta silmään.

– Upeat fiilikset. Niin kiitollinen olo siitä, mitä kaikkea tehtiin tällä kaudella ja miten pitkälle päästiin, Lakko fiilisteli Seiskalle.

– Enempään ei ollut rahkeita. Kaikkemme annettiin ja ollaan ylpeitä siitä.

Lakko ja Kastanja tanssivat uskomattoman hienosti.
Matti Matikainen
Molemmat yhtä hymyä

Leveästi hymyilleet Lakko ja Kastanja sädehtivät siihen malliin, että joku olisi voinut luulla heidän voittaneen koko tanssikilpailun.

Toisin sanoen kummastakaan ei aistinut minkäänlaista pettymystä.

– Ei missään nimessä. Me ollaan ylpeitä kaikista tanssinumeroista ja koko tästä matkasta, Kastanja korosti.

– Eihän tässä voi olla muuta kuin iloinen, kun pääsimme tänne finaaliin saakka. Tämä on ollut niin hiton kivaa!

Lakko kiitteli lähimmäisiltään saamaansa tukea.
Matti Matikainen
Lentosuukkoja blondille

Tv-katsojilta jäi näkemättä, kuinka Lakko kipitti erään tanssiesityksensä jälkeen studioyleisön kupeeseen.

Tubetähti lähetteli useamman lentosuukon poskettoman viehättävälle blondille, joka paljastui hänen vaimokseen.

– Kyllä joo, Lakko myönsi Seiskan reportterille.

– On ollut tosi kiva, kun on ollut läheisiä ihmisiä jokaisessa lähetyksessä katsomassa. Kyllä sinne aina terkut lähetellään, hän hymyili.

Lakko on julkaissut vaimostaan kuvia Instagram-tilillään.

Related Posts

Sara Sieppi ja Sabina Särkkä murtuivat kyyneliin podcastissa – Koskettava syy

Sara Sieppi ja Sabiпa Särkkä ovat yhteisessä podcastissaaп joυlυtυппelmissa. Sieppi ja Särkkä -podcastiп aattoпa jυlkaistυssa jaksossa kaksikko mυυп mυassa vaihtoi lahjoja, maisteli joυlυtorttυja erilaisilla täytteillä ja keskυsteli…

Mikko Leppilampi tempaisi – Beata-vaimo paljastaa perheen jouluperinteen

Jυoпtaja Mikko Leppilampi”>Jυoпtaja Mikko Leppilampi, 47, oп raυhoittυпυt vaimoпsa Beata Leppilammeп, 30, kaпssa joυlυп viettooп. Asia selviää Beataп Iпstagram-tariпoissa, jotka täyttyivät joυlυtυппelmoiппilla jo aatoпaattoпa. Arkistovideo: Näiп Beataп…

Sara Sieppi ja Sabina Särkkä murtuivat kyyneliin podcastissa – Koskettava syy

Sara Sieppi ja Sabiпa Särkkä ovat yhteisessä podcastissaaп joυlυtυппelmissa. Sieppi ja Särkkä -podcastiп aattoпa jυlkaistυssa jaksossa kaksikko mυυп mυassa vaihtoi lahjoja, maisteli joυlυtorttυja erilaisilla täytteillä ja keskυsteli…

Mihin Suomi on menossa? ”On kyse perusasioista, eikä mistään lomamatkoista tai luksustuotteista”

Rυoka loppυi keskeп Hυrstiп vähävaraisteп joυlυjυhlassa Helsiпgiп Messυkeskυksessa. Järjestäjät kυυlυttivat megafoпilla joпottajille, ettei kaikille riitä. Hυrstiп joυlυjυhlaaп oli järjestäjieп mυkaaп 2 200 tυlijaa. Viime vυoппa kerrottυ lυkυ…

Vuoden luetuimmat: Pärmäkoskien eron shokkitausta: ex-miehellä suhde Kristan ystävään

Sυomeп kirkkaimpiiп hiihtotähtiiп lυkeυtυva Krista Pärmäkoski, 34, kohahdυtti υrheilυkaпsaa viime heiпäkυυssa, kυп häп ilmoitti eroavaпsa pitkäaikaisesta pυolisostaaп, hυippυvalmeпtaja Tommi Pärmäkoskesta, 41. Ero tυli moпelle yllätykseпä, sillä yli 10 vυotta…

Hursti sai jättilahjoituksen

Avustusjärjestö Hurstinapu ry sai 50 000 euron arvoisen lahjoituksen Tokmannilta ja Unilever Finlandilta. Asiasta kertovat yhtiöt tiedotteessaan. 50 000 euron arvoinen lahjoitus pitää sisällään ”arjen välttämättömyyksiä”, joista yhtiöt luettelevat…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *