Kuolinilmoituksessa kerrotaan

Näyttelijä Eila Roineen kuolinilmoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa ja Aamulehdessä. Roine kuoli 8. joulukuuta 94-vuotiaana.

Kuolinilmoituksen ovat allekirjoittaneet Roineen läheiset.

– Rakas äiti, mummi, isomummi ja teatterineuvos, ilmoituksessa lukee.

Ilmoitukseen on myös lainattu ote näytelmästä Grace ja Glorie.

Kaikki tässä maailmassa on yhteydessä toisiinsa, kuin silmukat villapaidassa

Ehkä se oli elämäni tarkoitus, yksi silmukka villapaidassa pitämässä

yhdellä kädellä kiinni silmukasta ennen

minua ja toisella silmukasta minun jälkeeni

Vaikka siinä olisi kaikki, minkä vuoksi minut on pantu tänne, oli se silti aika tärkeää.

Kuolinilmoituksessa kerrotaan, että Roine siunataan 9. tammikuuta Tampereen Tuomiokirkossa. Ilmoituksessa kerrotaan, että saattaja voi tuoda halutessaan yhden ruusun.

Muistotilaisuus pidetään omaisten ja työkavereiden kesken.

Lopuksi ilmoituksessa esitetään kiitokset Roinetta hoitaneille.

– Kiitämme ryhmäkoti Willa Violan hoitohenkilökuntaa äitimme hyvästä hoidosta. Ja kiitos ihmiset, tutut ja tuntemattomat, niistä lukuisista viesteistä, joissa olette muistelleet Eilaa ja lohduttaneet meitä.

Kiitoksen ovat allekirjoittaneet Roineen lapset Tommi ja Janne.

Pitkän uran näyttelijänä tehnyt Roine tuli tunnetuksi Heikki ja Kaija -sarjasta. Tampereen Työväen Teatterissa Roine näytteli yli neljä vuosikymmentä 1951-1994.

Roine muistetaan myös muun muassa Pikku Kakkosen Eila-mummina.

Related Posts

Iso onnettomuus Valtatie 5:llä

Neljä ajoпeυvoa kolaroi Valtatie 5:llä Kυopiossa, poliisi tiedottaa. Kello yhdeltä tapahtυпυt kolari katkaisi joksikiп aikaa etelääп meпeväп liikeпteeп kokoпaaп. Ketjυkolari syпtyi poliisiп tietojeп mυkaaп, kυп letkaп eпsimmäiseп…

Iso onnettomuus Valtatie 5:llä

Neljä ajoneuvoa kolaroi Valtatie 5:llä Kuopiossa, poliisi tiedottaa. Kello yhdeltä tapahtunut kolari katkaisi joksikin aikaa etelään menevän liikenteen kokonaan. Ketjukolari syntyi poliisin tietojen mukaan, kun letkan ensimmäisen…

Olli Herman kertoo viimeisestä kohtaamisestaan Pate Mustajärven kanssa

Laυlaja Olli Hermaп kertoi sυппυпtaiпa Radio Rockilla viimeisestä kohtaamisestaaп mυυsikko Pate Mυstajärveп kaпssa. Hermaп kertoo, että kaksikoп viimeiпeп kohtaamiпeп tapahtυi Kυopiorock-festivaaliп kυlissieп takaпa sateisissa olosυhteissa. Häп mυistelee,…

Ranskalainen näyttelijälegenda Brigitte Bardot on kuollut 91-vuotiaana

Ranskalainen näyttelijä ja laulaja Brigitte Bardot on kuollut 91-vuotiaana. Asiasta kertovat useat ulkomaiset mediat, muun muassa uutistoimisto AFP. Asiasta uutistoimistolle kertoo Bardot’n perustama järjestö. Bardot teki ensimmäisen elokuvansa Ei kiltti…

Linnan juhlien kohupari kertoo, mitä synnytyksen jälkeen oikeasti tapahtui – surullinen seuraus: ”Meille soitettiin sieltä”

Rita Piironen kertoo saaneensa Linnan juhlien jälkeen yllättävän puhelun, josta jäi surullinen olo. Jutussa hän ja puoliso Jaakob Rissanen kertovat, millaisia erityisjärjestelyitä vastasyntyneen vauvan vanhempien juhlailta vaati. Kuva: Perheen…

Erika Vikman: Suhdepaljastus!

Erika Vikman on ollut viime vuodet yksi Suomen kovimmista artisteista ja diivoista. Diiva siksi, että hänen olemuksensa ja pukeutumisensa hohtavat tietynlaista kohtalokasta naista – elokuvien ”femme fatalea”. Oli…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *