Lauri ja Sari-Anna Huttunen: Näin paljon rahaa kului taloremonttiin

Lauri “Late” ja Sari-Anna “Sarkku” Huttunen vierailivat Viiden jälkeen -ohjelmassa 1. joulukuuta.

Video: Lauri ja Sari-Anna Huttusen parisuhdevastaukset.

Viimeisen kolmen vuoden ajan pari on remontoinut Käkisaaren tilaa kodikseen, joka aikoinaan kuului kirjailija Väinö Linnalle. Haastattelussa nousi esiin, paljonko rahaa parilla on kulunut remontoimiseen.

– Kaikki, Lauri totesi.

– Kaikki aika lailla on mennyt, Sari-Anna komppasi.

Lauri kehotti, että mikäli samanlaiseen projektiin aikoo lähteä, kannattaa tuplata budjetti sekä aika. Jos siis vanhasta rakennuksesta haluaa tehdä uuden.

– Meillä maansiirtohommat veivät aika ison osuuden siitä (budjetista). Eihän tuota (taloa) edes näkynyt, sinne ei mennyt tietä perille, Lauri sanoi.

Maansiirtotyöt veivät puolet kokonaisbudjetista. Laurin mukaan talo on remontoitu inhimilliseen hintaan, vaikka ihan kaikki ikkunoista, kattoihin ja ulkovuorauksiin asti laitettiinkin uusiksi.

– Kyllä meillä yli 200 000 euroa varmaan on mennyt, Lauri varmisti Sari-Annalta.

– Varmaan lähemmäs 300 000 euroa remonttiin, Sari-Anna korjasi.

Parin mielestä kaikki oli sen arvoista.

Kaksi sääntöä

Pari kertoi myös MTV:n ohjelmassa, että heillä oli kaksi sääntöä, kun he lähtivät remonttiprojektiin. Käkisaaren tilan he ostivat purkukuntoisena vain muutaman viikon seurustelun jälkeen.

Sari-Anna paljasti, että pari päätti heti alkuunsa, etteivät eroa, vaikka mitä tulisi vastaan.

– Se on ollut kauhean hyvä suhteen jatkuvuuden kannalta, Sari-Anna kertoi.

– Kun et ala laskemaan sitä lähtölaskentaa siinä kohtaa, kun on vaikeata, vaan mietitään joku toinen keino, hän jatkoi.

Pari myös totesi, että remontti on hyvä tehdä heti suhteen alussa, kun on molemmat osapuolet ovat vastarakastuneita.

– Olet toiselle kohtelias ja teet toisen puolesta enemmän kuin ehkä viiden vuoden jälkeen. Siinä humussa jaksaa eikä tarvitse syödä eikä nukkua, kun olet niin rakastunut, niin voi vaikka tehdä tuollaisen remontin, Sari-Anna heitti.

– Kaikkihan tietävät, että kun on hullun ihastunut tai rakastunut, ei väsytä, ei ole nälkäkään ja on energiaa, vaikka muille jakaa. Me kohdistimme sen remonttiin ja nyt aloimme tutustua, Lauri naurahti.

Latelan Laurin hurja remontti -sarjan kolmella kaudella seurattiin taloprojektin etenemistä. Kuvassa talo on alkutekijöissään ja on sittemmin käynyt läpi hurjan remontin.
Warner Bros. Discovery

Viiden jälkeen arkisin MTV3:lla ja MTV Katsomossa.

Related Posts

Riikka Purralta väsynyt somepäivitys

Riikka Purra kertoo, ettei ole tänä vuonna ehtinyt tai kyennyt kirjoittamaan tavalliseen tapaansa joulunajan mietteitään sosiaaliseen mediaan. Riikka Purra kertoo sosiaalisessa mediassa väsymyksestään ja kiireestään. Facebookissa ja…

Teemu Selänne juhli karaokebaarissa aamuyöhön saakka – katso video!

Teemu Selänne sai perjantaina (19.12.) karaokebaari Pataässän asiakkaat sekaisin, kun hän tarttui mikrofoniin peräti kahdesti. Teemu esitti bravuurinsa, J. Karjalaisen tunnetuksi tekemän Sankarit-laulun. Teemun tiedetään hoilanneen lempikaraokebiisiään aina 90-luvulta lähtien. Ei…

3-vuotias kuoli jäätyään auton alle Espoossa – huoltajaa epäillään törkeistä rikoksista

Pikkulapsi sai surmansa traagisessa onnettomuudessa päiväkodin pihalla. Rikosnimike on koventunut. Poliisitutkinta on valmistumassa tapauksessa, jossa huoltaja ajoi 3-vuotiaan lapsen kuoliaaksi Espoon keskuksessa lokakuussa. Poliisi odottaa vielä muutamia asiantuntijalausuntoja,…

Teuvo Hakkaraiselta suorat sanat perussuomalaisten kuvakohusta – ”Ihan sairasta touhua”

Joυlυ se tυlla jolkottaa myös Viitasaareп pitäjääп. Maassa oп seпtti lυпta, ja ex-poliitikko Teυvo Hakkaraiпeп, 65, arpoo, meпisikö kokeilemaaп järveп jäillä tarpomista vaiko ei. Siteп pääsisi пopeammiп kylille,…

Latelan Lauri Huttuselta melkoinen uutisjysäys!

Latelan Lauri Huttunen yllättää. Kohta miestä grillataan nimittäin ihan huolella. Mitä? Onko Lauri joutumassa roastauksen kohteeksi? Ei, vaan hänestä tehdään makkaraa. Lue myös: Latelan Lauri Huttunen on kultainen…

Latelan Lauri Huttuselta melkoinen uutisjysäys!

Latelaп Laυri Hυttυпeп yllättää. Kohta miestä grillataaп пimittäiп ihaп hυolella. Mitä? Oпko Laυri joυtυmassa roastaυkseп kohteeksi? Ei, vaaп häпestä tehdääп makkaraa. Lυe myös: Latelaп Laυri Hυttυпeп oп kυltaiпeп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *