
Ylen radio- ja tv-mastolle vievällä tiellä, metsän keskellä Tampereen Teiskossa on varsin hiljaista. Perille johtavan tien katkaisee portti ja verkkoaita, jossa varoitetaan mastosta putoavista jäistä ja esineistä. Kulku tästä eteenpäin on kielletty.
Lunta tuiskuttaa vihreään maahan ja puut saavat oksilleen kevyen lumipeitteen. On maanantai 22. joulukuuta.
Lauantaina iltapäivällä Teiskon mastosta putosi ihminen ja kuoli heti pudottuaan. Poliisi on kertonut vain, että kyseessä ei ollut työtapaturma ja että tapausta tutkitaan kuolemansyyntutkintana.
Masto seisoo rinteen päällä ja on peräti 325 metriä korkea. Se näkyy kauas.
325 metriä korkea masto näkyy kauas. Kuva: Rami Marjamäki
Olemme haja-asutusalueella, joten lähin kauppa ja alueen keskus on kymmenen kilometrin päässä. Kämmenniemen Salen pihassa on useita autoja, ja ihmisiä liikkeellä.
Paikallinen asukas Eeva Mattila on tullut kauppamatkalle. Hän on huomannut tapauksesta uutisotsikoita. Mattila kertoo ajatelleensa, että mastossa on ollut taas joku.
– Onko siellä kokoontunut jokin ryhmä. Kyllä ne varmaan siellä kiipeilevät, Mattila arvelee.
Eeva Mattila on lukenut viime viikon tapauksesta uutisotsikoita. Kuva: Rami Marjamäki
Teiskolaiset Martti ja Anna-Liisa Väyrynen ovat autossaan kaupan pihassa. He ihmettelevät, miten ihminen on päässyt mastoa kiertävän verkon yli, sen lisäksi, että alue on myös kauempaa aidattu.
– Tornin ympärillä on korkea aita, Martti Väyrynen sanoo.
Pariskunta on tapauksesta pahoillaan.
– Tosi ikävä juttu, surunvalittelut perheelle, Anna-Liisa Väyrynen sanoo.
Väyryset eivät ole kuulleet, että tällaista olisi aiemmin Teiskossa käynyt.
Anna-Liisa ja Martti Väyrynen eivät ole kuulleet, että vastaavaa olisi käynyt aiemmin Teiskossa. Kuva: Rami Marjamäki
Kaupan pihalta tavoitettu Jukka Saarinen kertoo asuvansa viiden kilometrin päässä.
– Onhan se järkyttävää, että tuollaista tapahtuu tässä lähellä, Saarinen sanoo.
– Toivottavasti se ei ole ollut mikään Tiktok-haaste, hän miettii.
Videosovellus Tiktokissa on ollut muutaman viime vuoden aikana videoita, joissa on kiivetty mahdollisimman korkeisiin kohteisiin. Niihin on kuulunut, että ryhmässä on ollut useita nuoria ja paikan päältä on julkaistu video haasteen suorittamisesta.
IS on yrittänyt selvittää poliisilta, liittyykö tapaukseen esimerkiksi sosiaalisen mediassa kiertävää haastetta. Poliisi ilmoitti, ettei tapausta kommentoida tällä hetkellä enempää.
Jukka Saarinen toivoo, ettei kyseessä ollut Tiktok-haaste. Kuva: Rami Marjamäki
Miika Bucktman pitää Teiskon maston tapausta kamalana. Hän ei ole kuullut siitä mitään sen enempää, vaikka paikallisia onkin.
– Voimia läheisille.
Bucktman sanoo, että maston alueelle ei ole helppo päästä, koska siellä on portit. Hän ei ole kuullut, että alueella olisi ollut kiipeilijöitä aiemmin, tämä oli ensimmäinen kerta.
– Toivottavasti tällaista ei tapahdu enää, Bucktman sanoo ja tiivistää sekä omansa että monien muiden tunnelmat.