Kauppa-auton ajaminen on ollut kauppias Matti Salliselle, 87, kutsumustyö. Nyt ikä ja terveys vaativat lopettamaan, mutta se ei olekaan helppoa.
Matti Sallisen, 87, kauppa-auto seisoo tuulisena ja koleana torstaina hänen pitämänsä Outokummun Viuruniemen kyläkauppa Metsämarketin pihalla.
Matti on ajanut kauppa-autoa jo yli 50 vuotta, mutta nyt se pitkä elämänjakso on päättymässä. Hän on aikeissa lopettaa kaupanpidon ja kauppa-autolla ajamisen. Mutta lopettaminen tuntuu vaikealta.
”Kaupanteosta luopuminen kävisi helpommin, jos löytäisin itselleni jatkajan”, Matti sanoo.
Vieras isä
Matti kasvoi neljän lapsen perheessä Heinävedellä. Sota-aikana hän ja veljet työskentelivät perheen maatilalla äidin apuna. kun isä oli rintamalla. Isän tullessa lomalle Matti ei tuntenut häntä.
”Kuulemma kysyin, että mikä mies tuli taloon.”
Kuusivuotiaana koulunsa aloittanut Matti pääsi kansakoulusta 12-vuotiaana. Sen jälkeen hän lähti isänsä ja veljiensä kanssa halkosavottaan.
15-vuotiaana Matti osti halkosavotan tuotoilla puvun ja alkoi käydä tansseissa.
Kerran hän haki tanssiin kolmannen polven serkkuaan Sisko Pakarista. Sitten hän haki Siskoa toisen kerran. Seuraavissa tansseissa he tanssivat vain kahdestaan, ja tanssien loputtua Matti pääsi saattamaan Siskon hänen kotiinsa.
”Sisko oli reipas ja taitavan näköinen tyttö. Helposti minä häneen ihastuin.”
Matti ja Sisko menivät kihloihin vuonna 1957. Sisko opiskeli kotitalouskoulussa.
”Menin aina lauantaisin tapaamaan häntä.”
”Pystytin koulun pihaan teltan, jossa vietimme nuoren parin innolla öitämme.”
Omille tiluksille
Matti työskenteli kotitilallaan kunnes hänen isänsä ehdotti, että he voisivat ostaa puoliksi myös toisen tilan. Vuonna 1959 Matista tuli sen isäntä ja Siskosta emäntä.
”Sisko oli lähtöisin maatalosta ja oli hyvin mielissään siitä, että saimme oman paikan. Sitten menimme heti naimisiin.”
Vuosikymmenen ajan Matti ja Sisko olivat päätoimisia maanviljelijöitä. Tilaan kuului metsää ja seitsemän hehtaaria peltoa. Navetassa pidettiin muutamaa lehmää.
”Syksyisin nostimme sokerijuurikkaita käsin ja ajoimme niitä hevosella rautatieasemalle eteenpäin vietäviksi. Se ei ollut kovin tuottoisaa työtä”, Matti kertoo.
”Mutta uuninpankolla saimme laitettua alkuun tyttäremme.”
Pelloilta puotiin
Marraskuussa vuonna 1969 Matista tuli kauppias. Kun hoidettavaksi tarjottiin liperiläistä Lammun kauppaa, hän ei pitkään epäröinyt vaihtaa ammattia.
”Kotona oli opetettu, että jos jotain tehdään, niin se tehdään eikä jäädä turhia miettimään.”
Asiakkaita haettiin pakettiautolla kauppaan ja heidät vietiin ostosten kanssa kotiin. Kun yritykseen ostettiin ensimmäinen kauppa-auto, kulki kauppa ihmisten luokse.
Sisko jatkoi kotitilalla karjan pitoa, mutta kun kauppatoiminta kasvoi, tila myytiin ja myös Sisko tuli kauppaan töihin.
Vastuuta ja perhe-elämää
Vuosien myötä Matin kauppatoiminta laajeni. Enimmillään hänellä oli Lammun kauppa ja kauppa-auto sekä kaksi elintarvikeliikettä ja yksi rautakauppa. Palkollisia oli yli kaksikymmentä. Myös Matin tytär ja vävy olivat hänen palkkalistoillaan. Myöhemmin vävy toimi myös itse kauppiaana.
”Vaikka työtä ja vastuuta oli paljon, en osannut stressata. Kun ilmeni vaikeuksia, kysyin neuvoa osaavammilta, ja yleensä vaikeudet voitettiin.”
Matti kiistää, että olisi ollut menestyksestään ylpeä. Hän sanoo palvelleensa yhtä nöyrästi kaikkia asiakkaitaan, olivat he sitten rikkaita tai köyhiä.
Pojan tragedia
Matille ja Siskolle syntyi kolme lasta, jotka kaikki ja myös osa heidän puolisoistaan työskentelivät ajoittain Matin kaupoissa.
Toinen Matin pojista riisti kuitenkin 36 vuoden ikäisenä hengen itseltään. Kun masennukseen taipuvainen poika oli soittanut illalla äidilleen, tämä oli neuvonut poikaa hakeutumaan lääkäriin.
Seuraavana aamuna pojan vaimo soitti Matille ja kertoi, että poika on kuollut.
Matti sanoo, että menetyksen aiheuttama suru masensi Siskon.
”Hän jäi pois töistä ja pysyi kotona. Minun suruuni auttoi työ, mutta totta kai pojan menettäminen jätti jälkeensä myös minuun.”
Matti ajoi pojan kuoleman jälkeen kauppa-autovuoroja ja kertoi menetyksestään tutuille asiakkailleen.
”Mieltäni lohdutti ja lämmitti, kun he kaikki ottivat aidosti osaa suruumme.”
Löysää ja tiukkaa rahaa
Reilu kaksi vuosikymmentä sitten Matin oikeasta silmästä katkesi verisuoni. Hänen näkönsä heikkeni siinä määrin, että hänelle myönnettiin varhennettu eläke. Matti ei kuitenkaan säikähtänyt, sillä hän kuuli lääkäriltä, että vioittuneen silmän näkökyky voitaisiin palauttaa ainakin osittain sädehoidolla.
”Tein töitä musta lappu silmän päällä. Kauppa-autolla rupesin ajamaan vasta, kun lääkäri antoi minulle ajoluvan takaisin.”
Ajat kuitenkin muuttuivat. Joensuun kaupungin liepeille ja kuntakeskuksiin nousi marketteja, eikä pienille kaupoille enää riittänyt asiakkaita. Matin liiketoimet eivät sujuneet entisellä tavalla.
”Konkurssikin oli lähellä. Jos joskus on ollut löysää rahaa, niin on rahasta ollut myös tiukkaa.”
Matti ja Sisko vähensivät liiketoimiaan ja siirtyivät kyläkauppiaiksi Liperin Leppälahden kylään.
2000-luvun alussa Matti luovutti Liperin kyläkaupan pojalleen ja hänen ystävälleen, mutta ei malttanut jäädä eläkkeelle.
”Huomasin, että Outokummun Viuruniemen vanhat koulut olivat myynnissä. Kun vielä löysin itselleni yhtiökumppanin, muutimme Viuruniemeen ja perustimme Metsämarket Oy:n.”
”Yhtiökumppani jättäytyi pian sivuun, mutta me jäimme Siskon kanssa pitämään pientä kauppaa, ja minä palasin taas kauppa-auton ratin taakse.”
Yhteisen elämän loppu
Matti ja Sisko olivat eläneet ja pitäneet jo muutaman vuoden kauppaa Viuruniemessä, kun Sisko kuoli kotiinsa.
Hän ja Matti ehtivät elää yhdessä peräti 56 vuoden ajan.
Pitkään jatkunut jalkavaiva veti aiemmin niin tarmokkaan Siskon mielen matalaksi, koska hän ei enää pystynyt tekemään töitä ja kotiaskareita haluamallaan tavalla.
”Se oli lauantain ja sunnuntain välinen yö, kun heräsin aamuvirkkuna keittämään jo kello neljältä aamukahvit,” Matti kertoo.
”Kun tulin hakemaan Siskoa kahville ja kosketin hänen kättään, se tuntui kovin kylmältä. Sisko oli yhdessä nukkuessamme kuollut.”
Kun Matti alkoi sitten soittamalla kertoa lapsilleen ja muille läheisille Siskon kuolemasta, hänen oli vaikea saada sanoja suustaan.
”Puristin itkua pidätellessäni toista kättäni nyrkkiin, että pystyin puhumaan. Jo pelkkä hengittäminenkin tuntui surusta raskaalta.”
Matti ei kuitenkaan pitänyt montaa vapaapäivää ennen kuin kauppa ja kauppa-auto kutsuivat.
”Työnteko on auttanut minua aina silloin, kun elämä on näyttänyt nurjan puolensa. Eläminen ei Siskon kuoleman jälkeen palannut ennalleen, mutta se jatkui.”
Sädehoidosta töihin
Kuusi vuotta sitten Matilta löydettiin eturauhassyöpä, mutta edes vakava sairaus ei saanut kauppiasta lopettamaan. Hän ajoi aamulla 50 kilometriä Joensuuhun sädehoitoon ja palasi iltapäivisin töihin.
”Hoitojen aikana kauppa-autoon oli palkattu kuski, ja tein itse kevyempiä töitä. Nyt syöpä on voitettu ja olen taas niin terve kuin tämän ikäinen ukko voi olla.”
Katseiden kohtaaminen
Viisi vuotta sitten Matin kanssa saman ikäinen Liisa Vaittinen tuli ostoksille kauppa-autoon. Kassalla jutellessa Liisan ja Matin katseet kohtasivat. Kumpikin hymyili, ja Matti rohkeni hetken asiaa mietittyään kysyä, voisiko hän tulla kyläilemään.
Taas katseet kohtasivat ja taas hymyiltiin.
Ensimmäisellä vierailulla Liisa tarjosi Matille herkullista lihakeittoa. Sen jälkeen he ovat jatkaneet kyläilyä toistensa luona, mutta asuvat yhä eri osoitteissa.
”Olemme yöpyneet toistemme vieressä ja kainalossa. Se on suuri lahja, että on saanut vielä vanhoilla päivillä kokea rakkauden.”
Lähteekö kauppa-auto vielä kierrokselle?
Marraskuun alusta lähtien Matin kauppa-auto on seissyt Viuruniemen Metsämarketin pihalla. Matti on hakenut auton pitäjäksi jatkajaa. Muutama halukas on käynyt neuvottelemassa asiasta. Sopimusta kaupan ja kauppa-auton myymisestä tai yhteistyöstä ei ole kuitenkaan toistaiseksi syntynyt.
Yli puoli vuosisataa kauppa-autoa ajanut Matti on ollut kutsumustyössään. Voi olla, että hän tekee kauppaa vielä jatkossakin.
”Jos ketään muuta ei löydy keväällä kuskin pukille, ehkä ajan vielä itse.”
