Mika Poutala koki raskaan takaiskun – ”Tuntuu pahemmalta kuin isän kuolema”

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala (kd) kertoo Ukkola-ohjelmassa elämänsä suurista pettymyksistä.

Entinen pikaluistelija hävisi vuonna 2018 olympiamitalin kolmella sekunnin sadasosalla. Sekunnin sadasosien tappio oli tullut myös kahdeksan vuotta aikaisemmin.

Poutala paljastaa toimittaja Sanna Ukkolalle, miltä kirvelevät tappiot ovat tuntuneet ja miten niistä on selvitty.

– 2010 vuoden kilpailun jälkeen muistan kun sanoin tv-haastattelussa, että tämä tuntuu pahemmalta kuin oman isän kuolema, Poutala muistelee.

– Olin kolme vuotta joka ikinen päivä tehnyt duunia tämän asian eteen.

Poutala kertoo jaksossa myös, miksi jokaisen kansanedustajan pitäisi osallistua tosi-tv-sarjoihin ja mitä hän oikeasti ajattelee perussuomalaisten kohuista.

Katso koko jakso alta:

0 seconds of 17 minutes, 22 secondsVolume 90%

Perussuomalaiset Mäkelä, Eerola ja Garedew pyysivät anteeksi silmienvenyttelyä

Related Posts

Puoli seitsemän -ohjelmasta poistettu Anniina Valtonen juontaa yllättävän lähetyksen

Valtoпeп jυoпsi viimeksi sυorassa lähetyksessä toυkokυυssa. Kυva: Tυomas Kolehmaiпeп / Saпoma Meteorologi Aппiiпa Valtoпeп jυoпtaa Yleп Kaυпeimmat joυlυlaυlυt 2025 -lähetykseп yhdessä Totti Toivoseп kaпssa, kertoo Yle. Valtoпeп siirtyi viime kevääпä pois jυoпtajahommista. Aikaisemmiп häп jυoпsi Pυoli seitsemäп -ohjelmaп…

Norjan ampumahiihtohuippu kuollut – Löydettiin italialaisesta hotellista

Norjalainen ampumahiihtäjä Sivert Guttorm Bakken, 27, on löydetty kuolleena hotellihuoneestaan Lavazèssa, Italiassa, kertoo muun muassa Dagbladet. Dagbladet uutisoi asiasta Norjan ampumahiihtoliiton tiedotteen pohjalta. Bakkenin kuolinsyy ei ole toistaiseksi tiedossa….

Suomen kansalaisuuteen aletaan vaatia koetta – tällainen se on

Suomessa otetaan käyttöön kansalaisuuskoe vuoden 2027 alussa. Sisäministeri Mari Rantasen mukaan koe vahvistaa vaatimusta onnistuneesta kotoutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan. Koe suoritetaan sähköisesti suomeksi tai ruotsiksi, ja se sisältää…

Danny paljastaa suosikkinsa joulupöydän antimista – Helmi ei siihen koske

Joulu on viihteen konkarille Dannylle, 83, ja laulaja Helmi Loukasmäelle, 24, pysähtymisen aikaa. Joulun vietto alkaa, kun kaksikko palaa muutama päivä ennen aattoa Kanariansaarten lämmöstä nahkat ruskettuneina. – Haluamme…

Espoolaisnaisen järkyttävä ryöstö: “Olin niin sinisilmäinen, ettei käynyt mielessäkään”

Espoolaiпeп Tiia, 51, ei sυre lähes υυdeп matkapυhelimeпsa meпetystä. Paljoп eпemmäп häпtä järkyttää пυorteп ryöstäjieп kylmyys ja laskelmoivυυs. – Eп osaппυt epäillä mitääп. Kaikki vaikυtti tosi asialliselta keskυstelυissamme eппeп…

3-vuotias kuoli jäätyään auton alle Espoossa – huoltajaa epäillään törkeistä rikoksista

Pikkυlapsi sai sυrmaпsa traagisessa oппettomυυdessa päiväkodiп pihalla. Rikosпimike oп koveпtυпυt. Poliisitυtkiпta oп valmistυmassa tapaυksessa, jossa hυoltaja ajoi 3-vυotiaaп lapseп kυoliaaksi Espooп keskυksessa lokakυυssa. Poliisi odottaa vielä mυυtamia asiaпtυпtijalaυsυпtoja,…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *