Mikko Leppilampi: Yllätysuutinen!

Mikko Leppilampi tuli tunnetuksi alkujaan näyttelijänä ja erityisesti rooleistaan ensirakastajana.

Sittemmin Mikon kädessä on nähty myös mikrofoni juontamisen ja laulamisen merkkinä.

Jotkut muistavat Mikon ensisijaisesti roolistaan Helmi ja sikoja -elokuvassa, toisille hän taas on Tanssii tähtien kanssa -juontaja.

Yrittipä Mikko joskus ennen muinoin valloittaa myös Amerikan, mutta se jäi, kuten niin monen muunkin osalta.

Unto Helo, Jimi Pääkallo, Timo Lavikainen, Pekka Valkeejärvi, Mikko Leppilampi muodostivat Helmiä ja sikoja -elokuvassa Hirvosten veljeskatraan höystettynä isäukolla. Mikko voitti elokuvasta parhaan miespääosan Jussi-palkinnon ja hänestä tuli muutenkin koko kansan tuntema tähti välittömästi elokuvan myötä.
Talent House
Valkokankaiden valitut

Yhtä kaikki, nyt jysähtää.

Näyttelijä Anna-Maija Tuokko jakoi aiemmin viikolla somessa melkoisen uutisen.

Hän ja Mikko esiintyvät Valkokankaiden valitut -nimisessä illassa mikin varressa.

Tapahtumapaikka on Hyvinkääsali, ja keikka on 30. tammikuuta, eli tasan kahden kuukauden päästä.

Kapellimestarina toimii maineikas Antti Rissanen, ja Mikkoa sekä

 Anna-Maijaa säestää Hyvinkään orkesteri.

Mikon tavoin myös Anna-Maija osaa laulamisen jalon taidon.
Atte Kajova
“Rakastetuimmat kappaleet”

Ylisanoja ei säästellä luonnollisesti tapahtuman mainoksessa.

– Tässä konsertissa valkokankaiden rakastetuimmat kappaleet saavat upean musiikillisen muodon kotkalaislähtöisen kapellimestarin ja muusikon Antti Rissasen sovituksina, ulottuen ihanista amerikkalaisista klassikoista kotimaiseen elokuvamusiikkiin.

Meininki tulee olemaan melkoista ja tunnelma ”Hollywood-mainen showmaailma”.

– Solistien heittäytyvät tulkinnat ja ihanat orkesteriversiot lennättävät kuulijat keskelle tunnettujen elokuvien ikimuistoisimpia kohtauksia, ulottuen New Yorkista maalaisromanttisiin maisemiin Marilyn Monroen, Elton Johnin ja Frank Sinatran kaltaisten legendojen jalanjäljille.

Keväällä 2006 ilmestyi Mikon esikoisalbumi Mikko Leppilampi.
Ari Lahti
Ei eka kerta

Kolmikko Antti, Mikko ja Anna-Maija ovat aiemminkin esiintyneet samannimisessä tapahtumassa marraskuussa 2023.

Tuolloin tapahtumapaikkana oli Kotkan konserttitalo ja taustalla Kymi Sinfonietta.

Mainoslause oli sanasta sanaan sama tuolloinkin.

Related Posts

Että mitä? Jethro Rostedt pönöttää huumepomon haudalla

Jethro Rostedt jos kuka on moneksi taipuva mies. Itsekin leivättömän pöydän ääressä rötöksistä käväissyt Jeti julkaisi tänään omakuvan suuren luokan rikollisen haudalta. Arkistovideo: saatuaan syyskuussa ehdollisen tuomion…

Juuri synnyttänyt Eveliina Uosukainen: Paljastus erosta

Vυodeпvaihde oп aikaa, jolloiп moпet lυpailevat tekeväпsä mυυtoksia elämääпsä. Useiп пe jäävät sυυrista haaveista hυolimatta lyhytikäisiksi.  Video: Näiп Eveliiпa Uosυkaiпeп ja Joпi-rakas tapasivat: Hyviпvoiпtivalmeпtaja Eveliiпa Uosυkaiselle υυsi vυosi oп…

Näyttelijän seksikäs nakumekko aiheutti närää somessa

Goldeп Globe -palkiпtogaalassa jaettiiп palkiппot elokυva- ja televisioalaп parhaille tekijöille maaпaпtaiпa yöllä Sυomeп aikaaп. Näyttelijä Jeппifer Lawreпce, 35, saapυi pυпaiselle matolle υpeassa läpikυυltavassa ihoпvärisessä lυomυksessa, jota koristi…

Jennifer Lopez pukeutui nakumekkoon – Katso kuvat

Viihdeυυtiset Goldeп Globe -gaalassa пähdääп jälleeп υpeaa pυkυloistoa. Säkeпöivä pυkυloisto kääпtää jälleeп katseita Goldeп Globe -gaalassa Yhdysvalloissa. Yksi pυhυtυimmista asυista oп laυlaja Jeппifer Lopeziп yllä. Yhdysvaltalaiпeп Lopez…

Arja Havakka, 81, yllätti ja levytti sielukkaan klassikon – paljastaa gospeltaustansa

Arja Havakka on yksi Suomen rakastetuimmista iskelmälaulajista. Tummaääninen 81-vuotias Iskelmän Grand Old Lady tunnetaan parhaiten herkistä melankolisista tulkinnoistaan ja ja ennen kaikkea laulustaan Lokki, joka nosti hänet…

Sanna Marin julkkisbileissä: “Ihanaa, kun tulee vauvoja”

Sanna Marin oli poikkeuksellinen pääministeri – siitä kertoo myös Helsingin Sanomien Salla Vuorikosken kirjan nimikin: Sanna Marin. Poikkeuksellinen pääministeri. Sanna on nykyisin Suomen mittapuulla superjulkkis, jonka käänteet kiinnostavat, mitä ikinä hän keksii…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *