MT: Maajussi-Antin Matilda-rakkaalta suorat sanat muista naisista

Maajussille morsian -ohjelman 18. kausi sai päätökseensä hiljattain. Lopulta maajusseista vain yksi löysi itselleen kumppanin, kestiläläinen Antti.

Video: Maajussille morsian -ohjelmassa mukana ollut Minna kokeili onneaan ilman vaatteita. 

Maajussi-Antti teki kauden lopussa valintansa: hän halusi tutustua paremmin morsianehdokas Matildan kanssa.

Ohjelman päätösjaksossa Antti paljasti, että kameramiesten lähdettyä kaksikko lähti suoriltaan iltanavetalle ja sillä tiellä he ovat pysyneet. Antti myönsi olevansa rakastunut ja tunne on molemminpuolinen. Antti myönsi löytäneensä ohjelman avulla sen oikean.

Antti myös kertoi, että pian hänen maatilallaan koittaa sukupolvenvaihdos ja pariskunnan on määrä astua isännän saappaisiin.

Yhteydenpito kahden muun morsiaehdokkaan kanssa on ollut yksipuoleista.
MTV
Yksipuoleista

Matilda kertoo nyt uudesta elämästään Kestilässä Maaseudun tulevaisuudessa. Tuusulasta kotoisin oleva Matilda on muuttanut pysyvästi rakkaansa luokse.

Haastattelussa Matilda avautuu myös Antin kahdesta muusta puolisoehdokkaasta Ennistä ja Jennasta.

Matilda kertoo, että he olivat yhdessä hyvä porukka.

– Asetelma oli silti vähän jännä, kun kaikki yrittivät Anttia omalla tavallaan. No nyt ei tarvitse enää kokea sitä uudestaan, kun minulla on jo mies, Matilda toteaa haastattelussa.

Kuvausten jälkeen Matilda on yrittänyt pitää yhteyttä Enniin ja Jennaan, kuitenkin tuloksetta.

– Viestittely on ollut valitettavasti vähän yksipuolista. Olisi kiva, jos hekin kyselisivät joskus, miten Kestilässä menee, Matilda pohtii.

Matilda kertoo haastattelussa myös yhteisistä haaveista. He haluaisivat tulevaisuudessa yhteisen lapsen.

Maajussille morsian katsottavissa MTV Katsomossa.

Related Posts

Poliisi tutkii törkeitä rikoksia arvoalueella Espoossa – Isku julkisuudesta tutun pariskunnan kotiin

Poliisi tυtkii mυrtoa ja mυrroп yritystä Espooп arvoalυeella Westeпdissä. Teot kohdistυivat kahteeп asυпtooп. Poliisi sai maaпaпtai-iltaпa ilmoitυkseп tehtäväп Westeпdiiп tarkastamaaп asυпtoa. Poliisi tυtkii tekoja törkeäпä varkaυteпa ja…

Puoli seitsemän -ohjelmasta poistettu Anniina Valtonen juontaa yllättävän lähetyksen

Valtoпeп jυoпsi viimeksi sυorassa lähetyksessä toυkokυυssa. Kυva: Tυomas Kolehmaiпeп / Saпoma Meteorologi Aппiiпa Valtoпeп jυoпtaa Yleп Kaυпeimmat joυlυlaυlυt 2025 -lähetykseп yhdessä Totti Toivoseп kaпssa, kertoo Yle. Valtoпeп siirtyi viime kevääпä pois jυoпtajahommista. Aikaisemmiп häп jυoпsi Pυoli seitsemäп -ohjelmaп…

Norjan ampumahiihtohuippu kuollut – Löydettiin italialaisesta hotellista

Norjalainen ampumahiihtäjä Sivert Guttorm Bakken, 27, on löydetty kuolleena hotellihuoneestaan Lavazèssa, Italiassa, kertoo muun muassa Dagbladet. Dagbladet uutisoi asiasta Norjan ampumahiihtoliiton tiedotteen pohjalta. Bakkenin kuolinsyy ei ole toistaiseksi tiedossa….

Mika Poutala koki raskaan takaiskun – ”Tuntuu pahemmalta kuin isän kuolema”

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala (kd) kertoo Ukkola-ohjelmassa elämänsä suurista pettymyksistä. Entinen pikaluistelija hävisi vuonna 2018 olympiamitalin kolmella sekunnin sadasosalla. Sekunnin sadasosien tappio oli tullut myös kahdeksan vuotta aikaisemmin….

Suomen kansalaisuuteen aletaan vaatia koetta – tällainen se on

Suomessa otetaan käyttöön kansalaisuuskoe vuoden 2027 alussa. Sisäministeri Mari Rantasen mukaan koe vahvistaa vaatimusta onnistuneesta kotoutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan. Koe suoritetaan sähköisesti suomeksi tai ruotsiksi, ja se sisältää…

Danny paljastaa suosikkinsa joulupöydän antimista – Helmi ei siihen koske

Joulu on viihteen konkarille Dannylle, 83, ja laulaja Helmi Loukasmäelle, 24, pysähtymisen aikaa. Joulun vietto alkaa, kun kaksikko palaa muutama päivä ennen aattoa Kanariansaarten lämmöstä nahkat ruskettuneina. – Haluamme…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *