Muistatko missi Seija Paakkola-Kuusisen? Näin hän elää nyt

Vuoden 1978 Miss Suomi Seija Paakkola-Kuusinen, 66, nauttii Eemelin, 4, mummona olemisesta ja puuhastelusta perustamassaan Wanha Pehtoori -ravintola-leipomossa. Yritys siirtyi tyttären pyöritettäväksi vuonna 2004, mutta Seija auttaa esimerkiksi monelle helsinkiläiselle tutun Maunulan Majan lounasruuhkassa toisinaan edelleen.

Viime toukokuussa Seija muutti miehensä Jarin kanssa takaisin Espooseen Posiolta, missä suvulla on ollut myös pitkään kesämökki. Seija ja Jari saivat talonsa Posiolla myytyä nopeasti ja se vauhditti paluumuuttoa Espooseen.

Lapin luonto oli Seijasta ihana ja ihmiset Posiolla jäivät läheisesti mieleen.

– Olen sielultani pohjoisen tyttö, Oulussa syntynyt, mutta elämä tuntuu ihan hyvältä täällä jälleen, Seija huokaa.

Posiolle aviopari muutti vuonna 2020.

– Nyt saan olla Eemelin kanssa ja auttaa tytärtä yrityksessä. Jennin perhe asuu aivan naapurissa, Seija hymyilee.

Hän kehuu Eemelin musikaalisuutta.

– Laulamme nyt innolla joululauluja, Eemeli on tosi musikaalinen. Hänestä kuullaan vielä. Eläkeläisenä teen nyt töitä silloin tällöin, jos teen enemmän, menee verojakin enemmän. Myös Jari-mieheni on eläkkeellä, Seija kertoo.

Hän avioitui 1992 Jarinsa kanssa. Jenni-tytär, 41, on Seijan aiemmasta avioliitosta.

Viime kuussa Seijaa kohtasi myös suru, kun 89-vuotias isä kuoli.

– Isä oli sokea ja monisairas. Äiti kuoli nelisen vuotta sitten. Isä on jo tuhkattu, uurnanlasku on myöhemmin.

– Muistelen hyvällä Finntastic-aikoja ja esiintymisiä 1978–80 ympäri Suomea, mutta se ei hotelliyöpymisineen ja ajomatkoineen ollut mun juttuni. Armiakin näin ennen hänen kuolemaansa. Hänessä oli jotain haurasta ja särkyvää kaiken iloisuuden ja pontevuuden ohella. Pepeä tapasin jokin aika sitten, astmaa sairastava Seija muistelee.

Myöskään missi- ja malliaikaa ei Seijalla ole ikävä, vaikka yhtenä ikimuistoisena matkana ovatkin mielessä Miss Universum -kisat Meksikossa.

Laulamisen lopettamiseen vaikutti myös osaltaan terveydellinen syy.

– Astmani on hoidossa, mutta kyllähän sekin laulamiseen vaikutti.

Seija jätti esiintymiset, jatkoi opintoja ja valmistui agrologiksi pääaineenaan suureläinhoito. Seija pyöritti myös vuosia omaa puutarhayritystä.

Tytär Jenni Seppälä tuntee äitinsä taustan ja on tehnyt itsekin musiikkia.

– Tietysti äidin show-ajat ovat tiedossani ja arvostan Dannyn panosta maamme viihde-elämässä kovasti, Jenni kehuu.

Seijan perustama ja Jennin jatkama ravintola- ja leipomoyritys Wanha Pehtoori sai julkisuutta 2015, kun Jyrki Sukulan “Kuppilat kuntoon” -tv-ohjelma ruoti yrityksen tilaa. Jaksossa tuotiin esille muun muassa yrityksen heikko taloudellinen tilanne ja parantamisen varaa oli myös henkilökunnan osaamisessa.

– Se julkisuus toi sekä hyvää että pahaa. Nyt menee ihan mukavasti, Jenni sanoo.

Related Posts

Aki ja Heli Palsanmäki viettävät joulun Espanjassa – Akilta tiukka päätös

Sυomeп hυυtokaυppakeisari -ohjelmasta tυtυt tv-sυosikit Aki ja Heli Palsaпmäki viettävät täпä vυoппa joυlυп talvikodissaaп Espaпjaп Aυriпkoraппikolla. Heliп ja Akiп joυlυ Aυriпkoraппikolla oп sυomalaissävytteiпeп. Mυoviпeп, kookas joυlυkυυsi oп jo koristeltυ ja seisoo hυυtokaυppatähtieп…

Pate Mustajärvestä taas huono uutinen

Manserockin ikoni Pate Mustajärvi on joutunut perumaan tulevia keikkojaan. Hän kertoi lokakuussa saamastaan syöpädiagnoosista ja ilmoitti samalla keikkojen peruuntumisesta. – Mun kehostani löytyi tuumori, joka paljastui luonteeltaan suhteellisen ärhäkkääksi….

Petri Tykältä uusi purkaus erosta Karitan kanssa: ”Elämäni suurin virhe”

Hyviпvoiпtivalmeпtaja Karita Tykästä eroппυt Petri Tykkä oп jυlkaissυt Facebookissa heпkilökohtaiseп päivitykseп, jossa häп pohtii υυtta elämäпvaihettaaп avioeroп jälkeeп. – Elämä oп täyппä valiпtoja, пiiп hυoпoja kυiп hyviä. Itse teiп…

Oho! Tältä julkisuudesta kadonnut Anita Hirvonen, 79, näyttää nykyään

Iskelmälegenda Anita Hirvonen, 79, on pysytellyt jo pitkään pois julkisuudesta. Ensi helmikuussa 80 vuotta täyttävä Hirvonen esiintyy nyt yllättäen harvinaisella somevideolla, jossa hän kehuu oman ruokakauppansa salaattibaaria. –…

Suosittu OnlyFans-tähti, 31, on kuollut

Sometähti kυoli moottoripyöräoппettomυυdessa. Sυosittυ OпlyFaпs-tähti Laпe V Rogers oп kυollυt, TMZ υυtisoi. Häп esiiпtyi alυstalla пimellä Blake Mitchell. Rogersiп perheeпjäseпeп mυkaaп häп kυoli moottoripyöräoппettomυυdessa. Rogers ajoi moottoripyörällääп lähellä Oxпardia Kaliforпiassa, kυп häп…

Tiesitkö? Mari Hynysen Joel-pojan isä ei ole Jouni Hynynen, vaan tämä tunnettu mies!

Mari Hyпyпeп oп пaimisissa Joυпi Hyпyseп kaпssa. Marilla oп yksi lapsi, Joel Volaпeп.19.12.2025 klo 7:15 Näyttelijä, käsikirjoittaja ja teatteritaiteeп maisteri Mari Hyпyпeп (eпt. Peraпkoski) oп пähty syksyп aikaпa Amaziпg Race…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *