Muodokas rouva lähestyi Juha Mietoa – olympiavoittaja punastui

Seiska kävi hiljattain haastattelemassa Juha Mietoa tämän merkkipäivän kynnyksellä Kurikassa.

Videolla Juha Mieto nauttimassa raikkaasta metsälenkistä:

Mietaalle tuli torstaina 20. marraskuuta täyteen 76 vuotta. Sen kunniaksi karpaasi suuntasi lenkille metsään, jossa tuli tietysti nälkä.

Onneksi apu löytyi läheltä. Helpotusta hurjaan sudennälkään toi tuttuun tyyliin hotelli Kurikan lounaspöytä, joka on Mietaalle entuudestaan tuttu.

– Voi vallaton! hän hihkaisi lastatessaan kanaa ja lohta lautaselleen.

Seiska kävi tapaamassa synttärisankari Juha Mietoa eteläpohjanmaalaisessa metsässä.
Timo Korhonen
Muodokas rouva lähestyi

Mietaa on maamme legendaarisimpia urheilusankareita, jonka kaksimetrinen, kunnioitusta herättävä olemus tunnistetaan käytännössä kaikkialla.

Näin oli asian laita myös Kurikan Jussin kantapaikassa hotelli Kurikassa, jossa eräs muodokas rouva sai olympiavoittajan punastumaan.

Seiskan reportteri havaitsi, kuinka iloinen nainen lähestyi Mietaata lounaslinjaston päässä ja rupatteli tälle puoliksi nauraen.

Muodokas rouva lähestyi Mietaata hotelli Kurikassa.
Timo Korhonen
”Jaetaan sakot”

Pöytään päästyään hyväntuulinen mutta aavistuksen hämmentynyt Juha paljasti Seiskalle, mistä kohtaamisessa oli kyse.

Kävi ilmi, että hotellin parkkipaikka on ollut niin täydenpuoleinen, että hiihtosankari on joutunut jättämään menopelinsä osittain nurmikolle.

– Tämä naisihminen kertoi ottaneensa meikäläisestä mallia ja jättäneensä autonsa omani perään, Mietaa selostaa.

– Hän vitsaili, että jaetaan sitten sakot, jos semmoset tuloo! Notta minkäs sille mahtaa, jos kaikki paikat oli kerran varattuna? olympiavoittaja iskee silmää.

Kurikan Jussi kiinnittää monien huomion.
Timo Korhonen
Charmikas leskimies

Kurikassa kukaan ei ollut olympiavoittajan ja rouvan parkkeerauksesta pahoillaan. Ei edes lappuliisa.

Hyväkuntoinen hiihtosankari on charmikas leskimies. Hänen elämänsä suurta rakkautta kohtasi valtaisa tragedia.

Mietaan vaimo Minna Mieto (o.s. Grönroos) menehtyi sydänkohtaukseen tapaninpäivänä 1996.

Sen koommin olympiavoittajan rinnalla ei ole nähty uutta elämänkumppania.

– Ei, ei, ei. Näistä asioista ei kannata keskustella, Mietaa toppuuttelee välittömästi aiheesta kysyttäessä.

Minna Miedon poismenon jälkeen Mietaa ei ole kaivannut ketään rinnalleen. Kuva vuodelta 1992.
Pentti Vänskä

Related Posts

Sanna Marinin tyyli on muuttunut radikaalisti – katso kuvakooste

Saппa Mariп, 40, mυυttυi vυosikymmeпessä paikallispoliitikosta eпsiп päämiпisteriksi ja пyt kaпsaiпväliseп toimistoп sυperkoпsυltiksi.  Arkistovideo: Marraskυυssa Saппaп kirjaпjυlkistυstilaisυυs veti пipυп jυlkkiksia paikalle Sυomessakiп Myös oma tyyli tietysti mυυttυi…

Antti, 24, rakastui Matildaan, 22, tv:ssä – tämä on tilanne nyt

Maatilayrittäjä Aпtti Hepo-ojaп, 24, elämä oп mυυttυпυt täysiп viimeiseп vυodeп aikaпa. Eпsiп häп otti eпtiseп kotitilaпsa vastυυlleeп yhdessä isäпsä kaпssa vaпhempieпsa erottυa, seп jälkeeп häп löysi elämääпsä rakkaυdeп Maajυssille…

Vuoden luetuimmat: Pärmäkoskien eron shokkitausta: ex-miehellä suhde Kristan ystävään

Sυomeп kirkkaimpiiп hiihtotähtiiп lυkeυtυva Krista Pärmäkoski, 34, kohahdυtti υrheilυkaпsaa viime heiпäkυυssa, kυп häп ilmoitti eroavaпsa pitkäaikaisesta pυolisostaaп, hυippυvalmeпtaja Tommi Pärmäkoskesta, 41. Ero tυli moпelle yllätykseпä, sillä yli 10 vυotta…

Antti, 24, rakastui Matildaan, 22, tv:ssä – tämä on tilanne nyt

Maajussille morsian -ohjelmasta toisensa löytäneet Antti Hepo-oja ja Matilda Tarjas viettävät ensimmäistä yhteistä jouluaan. Pöydästä löytyy perinteisiä ruokia, mutta tärkeintä on joulun tunnelma, jonka tuore rakkaus tuo…

Sanna Marinin tyyli on muuttunut radikaalisti – katso kuvakooste

Saппa Mariп, 40, mυυttυi vυosikymmeпessä paikallispoliitikosta eпsiп päämiпisteriksi ja пyt kaпsaiпväliseп toimistoп sυperkoпsυltiksi.  Arkistovideo: Marraskυυssa Saппaп kirjaпjυlkistυstilaisυυs veti пipυп jυlkkiksia paikalle Sυomessakiп Myös oma tyyli tietysti mυυttυi…

Antti, 24, rakastui Matildaan, 22, tv:ssä – tämä on tilanne nyt

Maajussille morsian -ohjelmasta toisensa löytäneet Antti Hepo-oja ja Matilda Tarjas viettävät ensimmäistä yhteistä jouluaan. Pöydästä löytyy perinteisiä ruokia, mutta tärkeintä on joulun tunnelma, jonka tuore rakkaus tuo…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *