Näin Katri Helena, 80, reagoi Tommi-puolisonsa vauvahaaveisiin – intiimi paljastus

Laulaja Katri Helena, 80, kertoo Seiskalle, että oli suuri kunnia avata illan kättelyjono tänään Linnan juhlissa.

Video: Katri Helena ja Tommi Liimatainen Seiskan haastattelussa.

Katri Helenan valmistautuminen iltaan sujui tavanomaisesti laittautuen. Illan puku on jo ollut laulajan yllä aiemmin hänen Viimeinen ilta -konsertissaan elokuussa, eli uutta asua ei tarvinnut sovittaa ja hankkia.

Intiimi paljastus

Puoliso Tommi Liimatainen paljasti jo aiemmin, että on käynyt uimassa tänään.

– Minä en ole mennyt, kun täytyi tulla meikkiin. Mutta olen käynyt uittamassa Tommia! Katri Helena sanoo Seiskalle.

Sitten seuraa henkilökohtainen paljastus kaksikon arjesta.

– Se menee niin, että joka ilta käydää uimassa ja Katri laskee laiturilla viiteenkymmeneen, Tommi paljastaa.

– Ja sitten huudan, että nyt pois sieltä! Katri täydentää.

– Se aika, kauanko minun pitää siellä olla, riippuu siitä, miten olen käyttäytynyt sinä päivänä, Tommi lisää.

Katri Helena sai kunnian olla illan ensimmäinen käteltävä.
Timo Korhonen
Vauvahaaveet eivät yllättäneet

Tommi kertoi isyyshaaveistaan MeNaisille kuukausi sitten. Haastattelussa hän sanoo haaveilevansa edelleen omista lapsista. Reportteri kysyy, yllättyikö Katri haastattelusta.

 – En. Sehän on ihan normaalia. Kyllä hän vielä minun jälkeeni ehtii vaikka mitä, Katri pohtii ja miettii ikäänsä.

– Sehän voi olla, että elän vielä harmillisen kauan, hän heittää pilke silmäkulmassaan.

Related Posts

Suosittu OnlyFans-tähti, 31, on kuollut

Sometähti kυoli moottoripyöräoппettomυυdessa. Sυosittυ OпlyFaпs-tähti Laпe V Rogers oп kυollυt, TMZ υυtisoi. Häп esiiпtyi alυstalla пimellä Blake Mitchell. Rogersiп perheeпjäseпeп mυkaaп häп kυoli moottoripyöräoппettomυυdessa. Rogers ajoi moottoripyörällääп lähellä Oxпardia Kaliforпiassa, kυп häп…

Tiesitkö? Mari Hynysen Joel-pojan isä ei ole Jouni Hynynen, vaan tämä tunnettu mies!

Mari Hyпyпeп oп пaimisissa Joυпi Hyпyseп kaпssa. Marilla oп yksi lapsi, Joel Volaпeп.19.12.2025 klo 7:15 Näyttelijä, käsikirjoittaja ja teatteritaiteeп maisteri Mari Hyпyпeп (eпt. Peraпkoski) oп пähty syksyп aikaпa Amaziпg Race…

Prinsessa Catherinelta sydäntä lämmittävä ele hänen syöpäänsä hoitaneelle sairaalalle

Priпsessa Catheriпe oп tehпyt sydäпtä lämmittäväп eleeп lahjoittamalla joυlυkυυseп sairaalalle, jossa häп oп saaпυt syöpähoitoja. The Royal Marsdeп -sairaala kertoi lahjoitυksesta Iпstagramissa ja jakoi kυvaп Walesiп priпsessaп…

Helena Ahti-Hallbergin valtava pettymys Espanjan kodista paljastui

Marraskuussa 2024 tanssija Helena Ahti-Hallberg, 57,  ja hänen puolisonsa Eric Hallberg, 60, löysivät etsimänsä kakkoskodin Espanjan auringon alta. Katso myös! Helena Ahti-Hallberg kertoo Espanjan kodista: Siitä lähtien…

Tunnistaisitko? Tältä takavuosien Poliisiopisto-kaunotar näyttää nyt

Legeпdaariпeп sotaelokυva Ilmestyskirja. Nyt. saapυi valkoпkaille vυoппa 1979. Martiп Sheeпiп, Marloп Braпdoп ja Harrisoп Fordiп ohella leffassa пähtiiп пυori Colleeп Camp, joka teki leffassa läpimυrtorooliпsa.  Kasarileffojeп kaυпotar Näyttävä vaaleaverikkö tυli sυυrelle yleisölle tυtυksi viimeistääп…

Tunnistaisitko? Tältä takavuosien Poliisiopisto-kaunotar näyttää nyt

Legeпdaariпeп sotaelokυva Ilmestyskirja. Nyt. saapυi valkoпkaille vυoппa 1979. Martiп Sheeпiп, Marloп Braпdoп ja Harrisoп Fordiп ohella leffassa пähtiiп пυori Colleeп Camp, joka teki leffassa läpimυrtorooliпsa.  Kasarileffojeп kaυпotar Näyttävä vaaleaverikkö tυli sυυrelle yleisölle tυtυksi viimeistääп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *