Olga Temonen haudataan tänään – Tämä kaikki hautajaisista nyt tiedetään

Iitin kirkossa järjestetään tänään lauantaina näyttelijä Olga Temosen hautajaiset. Aivosyöpää sairastanut Olga kuoli 47-vuotiaana kotonaan Iitissä aamulla 17. marraskuuta.

Olgan aviomies, ohjaaja Tuukka Temonen, 50, kertoi viime viikonloppuna Iltalehdelle, että siunaustilaisuus alkaa Iitin kirkossa kello 13.30. Olgan arkku ei tule olemaan auki. Kutsuvieraille on mahdollistettu hetki hyvästellä Olga ja laittaa hänen hauta-arkkunsa päälle kukkia.

Tuukan mukaan kirkon ja Rehtorin koristeluissa nähdään ainakin kukkia ja Olgalle tärkeitä asioita.

Tilaisuudessa kuullaan Olgan ystävien muistopuheita. Esiintyjänä nähdään yksi Olgan suosikkiartisteista: Miljoonasade-yhtyeen keulakuva Heikki Salo, 68. Tuukan mukaan Olga ei päässyt koskaan näkemään Miljoonasadetta, mutta ihannoi yhtyettä suunnattomasti.

Tuukka kertoi aiemmin Iltalehdelle, että siunaustilaisuus tulee olemaan osittain avoin.

– Koska Olgalla on paljon ystäviä, joita en edes tunne tai ole tavannut. Muutaman viestinkin sain ihmisiltä heidän kokemuksistaan, mitä hän on tehnyt heidän kanssaan. En siis osaisi kutsua kaikkia niitä ihmisiä, jotka pitäisi kutsua, ohjaaja selitti.

Siunaustilaisuuden jälkeen Olgan hauta-arkkua ei siirretä kirkosta pois. Vieraat siirtyvät muistotilaisuuteen, joka järjestetään Olgan perustamassa Rehtori-pizzeriassa. Tuukan mukaan Olgalla oli toive, että muistotilaisuudessa pidettäisiin ”isot bileet”.

– Toivomme Olgan hengessä värikästä pukeutumista, Tuukka kertoi aiemmin Iltalehdelle.

Tuukka on tehnyt selväksi, ettei muistotilaisuudessa tarjota pizzaa, sillä muuten heidän perheensä keskittyminen menisi täysin niiden paistamiseen. Pizzan sijaan tilaisuudessa on pitopalvelu ja tarjolla on ainakin Olgan lempiruokia: linssi- ja kurpitsakeittoa sekä salaattia.

Muistotilaisuudessa tulee olemaan perheen tekemä valokuvaleikekirja Olgasta. Tuukan mukaan kyseinen valokuvaleikekirja tulee jäämään Rehtoriin joksikin aikaa. Ravintola sijaitsee Lively Sentry 25 -sotaharjoituksen alueella, mutta Tuukka Temosen saamien tietojen mukaan sotaharjoitus ei kosketa aluetta vielä viikonloppuna.

Olga kertoi sairastuneensa aivosyöpään joulukuussa 2023. Nurmeksessa syntynyt Olga tunnetaan muun muassa rooleistaan Aika jonka sain ja Vares X -elokuvissa sekä Harjunpää– ja Salatut elämät -sarjoissa. Hän esitti viimeisen roolinsa aviomiehensä ohjaamassa Meduusalla ei ole sydäntä -elokuvassa.

Olgan ja Tuukan suhde kesti yli 20 vuotta. He avioituivat vuonna 2008. Perheeseen kuuluu neljä lasta.

Related Posts

Poliisi tutkii törkeitä rikoksia arvoalueella Espoossa – Isku julkisuudesta tutun pariskunnan kotiin

Poliisi tυtkii mυrtoa ja mυrroп yritystä Espooп arvoalυeella Westeпdissä. Teot kohdistυivat kahteeп asυпtooп. Poliisi sai maaпaпtai-iltaпa ilmoitυkseп tehtäväп Westeпdiiп tarkastamaaп asυпtoa. Poliisi tυtkii tekoja törkeäпä varkaυteпa ja…

Puoli seitsemän -ohjelmasta poistettu Anniina Valtonen juontaa yllättävän lähetyksen

Valtoпeп jυoпsi viimeksi sυorassa lähetyksessä toυkokυυssa. Kυva: Tυomas Kolehmaiпeп / Saпoma Meteorologi Aппiiпa Valtoпeп jυoпtaa Yleп Kaυпeimmat joυlυlaυlυt 2025 -lähetykseп yhdessä Totti Toivoseп kaпssa, kertoo Yle. Valtoпeп siirtyi viime kevääпä pois jυoпtajahommista. Aikaisemmiп häп jυoпsi Pυoli seitsemäп -ohjelmaп…

Norjan ampumahiihtohuippu kuollut – Löydettiin italialaisesta hotellista

Norjalainen ampumahiihtäjä Sivert Guttorm Bakken, 27, on löydetty kuolleena hotellihuoneestaan Lavazèssa, Italiassa, kertoo muun muassa Dagbladet. Dagbladet uutisoi asiasta Norjan ampumahiihtoliiton tiedotteen pohjalta. Bakkenin kuolinsyy ei ole toistaiseksi tiedossa….

Mika Poutala koki raskaan takaiskun – ”Tuntuu pahemmalta kuin isän kuolema”

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala (kd) kertoo Ukkola-ohjelmassa elämänsä suurista pettymyksistä. Entinen pikaluistelija hävisi vuonna 2018 olympiamitalin kolmella sekunnin sadasosalla. Sekunnin sadasosien tappio oli tullut myös kahdeksan vuotta aikaisemmin….

Suomen kansalaisuuteen aletaan vaatia koetta – tällainen se on

Suomessa otetaan käyttöön kansalaisuuskoe vuoden 2027 alussa. Sisäministeri Mari Rantasen mukaan koe vahvistaa vaatimusta onnistuneesta kotoutumisesta suomalaiseen yhteiskuntaan. Koe suoritetaan sähköisesti suomeksi tai ruotsiksi, ja se sisältää…

Danny paljastaa suosikkinsa joulupöydän antimista – Helmi ei siihen koske

Joulu on viihteen konkarille Dannylle, 83, ja laulaja Helmi Loukasmäelle, 24, pysähtymisen aikaa. Joulun vietto alkaa, kun kaksikko palaa muutama päivä ennen aattoa Kanariansaarten lämmöstä nahkat ruskettuneina. – Haluamme…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *