Olga Temosen viimeinen hengenveto pysäytti Tuukka Temosen

On kulunut vain päivä siitä, kun ohjaaja Tuukka Temosen, 50, vaimo, näyttelijä Olga Temonen, kuoli 47-vuotiaana. Aivosyöpää sairastanut Olga kuoli maanantaiaamuna kotonaan Iitissä.

Tuukka kertoo Iltalehdelle vakavana voivansa surun keskellä ihan hyvin.

– Vaatii hieman totuttelua, mutta elämä jatkuu, hän toteaa.

Tuukka ei halua kertoa julkisuuteen, mitkä olivat hänen ja Olgan viimeiset sanat toisilleen. Ohjaaja kuitenkin kertoo, että Olgan lähdön hetkellä he tekivät tämän olon mahdollisimman hyväksi ja turvalliseksi. Tuukan mukaan Olga oli viimeisinä hetkinään rakkauden ympäröimänä.

– Pysäyttävin hetki oli se, kun tulee viimeinen henkäisy, ohjaaja kertoo.

Olga osoitti lukuisissa haastatteluissa pysyneensä optimistisena ja toiveikkaana siitä, että hän vielä parantuisi syövästä. Tuukka kertoo kyseisten piirteiden säilyneen Olgassa loppuun asti.

– Toivo säilyy niin kauan kuin elämää vain on. Ja eihän meitä olisi haitannut, jos Olga olisi ollut vain sängyssä, kipeänä ja sairaana, kunhan hän vain oli täällä. Sekin olisi kelvannut meille, Tuukka sanoo.

Tuukan mukaan Olgan siskot ja muutama ystävä kävivät hyvästelemässä hänet päivää ennen kuolemaa. Myös muut ystävät ja läheiset ehtivät Tuukan mukaan hyvästellä Olgan ennen tämän kuolemaa.

Tuukka kertoo, että hänen ja Olgan lapset voivat surun keskellä ihan hyvin.

– Tämä on heille tietenkin uusi tilanne edelleenkin, mutta hekin ovat ehtineet varautumaan tähän jo sen yli kaksi vuotta. He varmasti sopeutuvat lapsina tähän tilanteeseen ehkä jopa nopeammin kuin minä, ohjaaja arvioi.

Myös Tuukka ehti kahden vuoden ajan varautua vaimonsa kuolemaan, mutta elämänkumppanin menettäminen on silti suuri isku.

– En osannut hahmottaa tätä yksinäisyyttä, että se tuntuu tältä, mies sanoo.

Sosiaalisessa mediassa ihmiset ja julkisuudesta tunnetut henkilöt ovat julkaisseet Olgasta muistokirjoituksia ja lähettäneet Temosten perheelle osanottoja ja voimantoivotuksia. Tuukka kertoo ääni väristen, että kyseisistä viesteistä tulee hyvä mieli.

– Kyllä tiesin, että Olgalla oli paljon ystäviä ja hän oli erittäin pidetty ihminen. Mielestäni on hienoa, että saamme jakaa tämän menetyksen myös muiden kanssa. Se helpottaa ja auttaa minua pääsemään tilanteesta eteenpäin.

Tuukka ei osaa vielä sanoa Olgan muistotilaisuudesta muuta kuin sen verran, että se järjestetään kotipaikkakunnalla Iitissä ennen joulua. Tuukan mukaan tilaisuus tulee olemaan osittain avoin.

– Koska Olgalla on paljon ystäviä, joita en edes tunne tai ole tavannut. Muutaman viestinkin sain ihmisiltä heidän kokemuksistaan, mitä hän on tehnyt heidän kanssaan. En siis osaisi kutsua kaikkia niitä ihmisiä, jotka pitäisi kutsua, ohjaaja avaa.

Tuukan mukaan Olgalla oli yksi toive muistotilaisuuteen.

– Pitää olla isot bileet.

Parin suhde kesti yli 20 vuotta. He avioituivat vuonna 2008. Perheeseen kuuluu neljä lasta.

0 seconds of 35 secondsVolume 90%

Related Posts

Vuoden luetuimmat: Salakuva! Joel Harkimo ja Kerttu Rissanen Helsingin yössä

Pυrjehtiva poliitikko Joel Harkimo ja ryhmäliikυпtaohjaaja Kerttυ Rissaпeп boпgattiiп laυaпtaiпa (2.8.)  helsiпkiläisestä yökerhosta.  Kaksikko oli liikkeellä isommaп seυrυeeп keskeп, mυtta viihtyivät riппakkaiп pitkiп iltaa. Video: Joel erosi hiljattaiп pυolisostaaп Jaппi Hυssista Perjaпtai…

Tältä näyttää Matti Nykäsen haudalla – Pialta murtunut viesti

Kυп Matti Nykäпeп meпehtyi vυoппa 2019 55-vυotiaaпa, jäi häпtä kaipaamaaп häпeп pυolisoпsa Pia Nykäпeп. Pia asυttaa yhä pariп yhteistä kotia, ja joυlυп aikaaп mυistot ovat vahvasti piппalla. Arkistovideo: Sυrυ asυυ…

Näin presidenttipari ruokailee jouluna – paljastus Suzanne Innes-Stubbista

Tasavallaп presideпtti Alexaпder Stυbb ja roυva Sυzaппe Iппes-Stυbb viettävät piaп toista vυottaaп hallitsevaпa presideпttipariпa. Näiп myös joυlυperiпteet alkavat tυlemaaп hyviпkiп tυtυiksi. Arkistovideo: Näiп presideпttipari viettää joυlυa Periпteeп äärelle palattiiп perjaпtaiпa (19.12.),…

Petra Hämäläinen ja Samuel Rossi: Suhde

Vυoппa 2022 Miss Sυomi -kisaп voittaпυt Petra Hämäläiпeп oп jυlkaissυt Iпstagramiп tariпoissa pυsυkυvaп. Häп pυssaa kυvassa liikemies Samυel Rossia, joka oп jakaпυt samaп kυvaп omalla Iпstagram-tilillääп. Pariп sυhteesta…

Suvi Hartlinin mitta tuli täyteen – joulumekko vaihtuu bikineihin

Radio Novan iltapäiväjuontaja Suvi Hartlinin, 44, huushollissa ollaan historiallisissa joulutunnelmissa. Kyse on nimittäin ensimmäinen kerta koskaan, kun Suvi kokoontuu lähimmäistensä kanssa kuusijuhlaan uudessa kodissaan. – Siitä tulee…

Ex-lapsitähti löydettiin järkyttävässä kunnossa kadulta

36-vυotias yhdysvaltalaiпeп Tylor Chase oп eпtiпeп lapsiпäyttelijä. Häпet mυistetaaп parhaiteп Nickelodeoпiп sarjasta Ned’s Declassified School Sυrvival Gυide. Tilaппekomediaa tehtiiп kolmeп kaυdeп ajaп 2000-lυvυп pυolivälissä. Chaseп elämä oп ajaυtυпυt sittemmiп pahasti…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *