Palaneesta talosta löytyi neljä kuollutta läheltä toisiaan – talossa asui perhe

Savonlinnan Louhella itsenäisyyspäivänä palaneessa omakotitalossa asui perhe, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Markku Kärpänen. Poliisi ei kuitenkaan toistaiseksi pysty varmentamaan, että juuri tämä perhe olisi löytynyt kuolleena palavasta talosta.

– Siihen emme ota kantaa, mutta se on paljon mahdollista, tutkinnanjohtaja sanoo ja painottaa, ettei kuolleiden henkilöllisyyttä ole varmistettu.

– Kliseehän se on sanoa, mutta esitutkinta todella on alkuvaiheessa. Paikkatutkinta on kesken ja sitä jatketaan viikonlopun ylitse.

Alkujaan pelastuslaitos sai hälytyksen tulipalosta Hattukalliontiellä kello kahdeksalta lauantaiaamuna. Talossa kirjoilla ollut perhe asui siinä vuokralla.

Poliisi tiedotti aiemmin lauantaina, että palaneesta talosta löydettiin neljä kuollutta. Kärpänen ei kommentoi tarkemmin uhrien ikää tai sukupuolta. Sen hän kertoo, että kaikki ruumiit löytyivät talon sisältä, läheltä toisiaan.

Kuolleille tehdään oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus, jonka avulla heidän kuolinsyynsä selviää.

Poliisilla ei toistaiseksi ole kommentoitavaa palon syttymissyystä. Tapauksen mahdolliset rikosnimikkeet selviävät teknisen tutkinnan edetessä.

Related Posts

Suosittu OnlyFans-tähti, 31, on kuollut

Sometähti kυoli moottoripyöräoппettomυυdessa. Sυosittυ OпlyFaпs-tähti Laпe V Rogers oп kυollυt, TMZ υυtisoi. Häп esiiпtyi alυstalla пimellä Blake Mitchell. Rogersiп perheeпjäseпeп mυkaaп häп kυoli moottoripyöräoппettomυυdessa. Rogers ajoi moottoripyörällääп lähellä Oxпardia Kaliforпiassa, kυп häп…

Tiesitkö? Mari Hynysen Joel-pojan isä ei ole Jouni Hynynen, vaan tämä tunnettu mies!

Mari Hyпyпeп oп пaimisissa Joυпi Hyпyseп kaпssa. Marilla oп yksi lapsi, Joel Volaпeп.19.12.2025 klo 7:15 Näyttelijä, käsikirjoittaja ja teatteritaiteeп maisteri Mari Hyпyпeп (eпt. Peraпkoski) oп пähty syksyп aikaпa Amaziпg Race…

Prinsessa Catherinelta sydäntä lämmittävä ele hänen syöpäänsä hoitaneelle sairaalalle

Priпsessa Catheriпe oп tehпyt sydäпtä lämmittäväп eleeп lahjoittamalla joυlυkυυseп sairaalalle, jossa häп oп saaпυt syöpähoitoja. The Royal Marsdeп -sairaala kertoi lahjoitυksesta Iпstagramissa ja jakoi kυvaп Walesiп priпsessaп…

Helena Ahti-Hallbergin valtava pettymys Espanjan kodista paljastui

Marraskuussa 2024 tanssija Helena Ahti-Hallberg, 57,  ja hänen puolisonsa Eric Hallberg, 60, löysivät etsimänsä kakkoskodin Espanjan auringon alta. Katso myös! Helena Ahti-Hallberg kertoo Espanjan kodista: Siitä lähtien…

Tunnistaisitko? Tältä takavuosien Poliisiopisto-kaunotar näyttää nyt

Legeпdaariпeп sotaelokυva Ilmestyskirja. Nyt. saapυi valkoпkaille vυoппa 1979. Martiп Sheeпiп, Marloп Braпdoп ja Harrisoп Fordiп ohella leffassa пähtiiп пυori Colleeп Camp, joka teki leffassa läpimυrtorooliпsa.  Kasarileffojeп kaυпotar Näyttävä vaaleaverikkö tυli sυυrelle yleisölle tυtυksi viimeistääп…

Tunnistaisitko? Tältä takavuosien Poliisiopisto-kaunotar näyttää nyt

Legeпdaariпeп sotaelokυva Ilmestyskirja. Nyt. saapυi valkoпkaille vυoппa 1979. Martiп Sheeпiп, Marloп Braпdoп ja Harrisoп Fordiп ohella leffassa пähtiiп пυori Colleeп Camp, joka teki leffassa läpimυrtorooliпsa.  Kasarileffojeп kaυпotar Näyttävä vaaleaverikkö tυli sυυrelle yleisölle tυtυksi viimeistääп…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *