Pate Mustajärvestä taas huono uutinen

Manserockin ikoni Pate Mustajärvi on joutunut perumaan tulevia keikkojaan. Hän kertoi lokakuussa saamastaan syöpädiagnoosista ja ilmoitti samalla keikkojen peruuntumisesta.

– Mun kehostani löytyi tuumori, joka paljastui luonteeltaan suhteellisen ärhäkkääksi. Hoidot sen taltuttamiseksi alkavat samantien, mutta koska toipuminen vaatii aikaa ja rauhaa, niin joudun valitettavasti perumaan kaikki tähän mennessä ilmoitetut keikat, ilmoitti Mustajärvi lokakuussa.

Nyt Mustajärvestä kerrotaan lisää huonoja uutisia. Nekin liittyvät keikkoihin, joita on peruttu taas yksi lisää. Kyseessä on Tampereen Tammelan stadionilla lauantaina 1. elokuuta järjestettävä Manserock stadionilla -tapahtuma.

– Pate Mustajärvi joutuu jättämään ensi vuodelle suunnitellut konsertit, myös Tammelan stadionin keikan, väliin terveydentilansa vuoksi, kerrotaan ProPromotion Oy:n tiedotteessa.

Manserockissa esiintyy Mustajärveä lukuun ottamatta muun muassa Martti Syrjä, Heikki Hela ja Mikko Alatalo.

Näet Paten ilmoituksen syövästä täältä.

Related Posts

Mika Salo: Avioero peruttu

Mika Salo ja Aппica Salo ovat perυпeet avioeroпsa. Mika Salo vahvisti asiaп Iltalehdelle pυhelimitse. Asiasta υυtisoi eпsimmäiseпä Me Naiset. Mika kertoi lehdelle, että häп ottaa vastυυп vυodeп tapahtυmista ja…

Muistatko missi Seija Paakkola-Kuusisen? Näin hän elää nyt

Vuoden 1978 Miss Suomi Seija Paakkola-Kuusinen, 66, nauttii Eemelin, 4, mummona olemisesta ja puuhastelusta perustamassaan Wanha Pehtoori -ravintola-leipomossa. Yritys siirtyi tyttären pyöritettäväksi vuonna 2004, mutta Seija auttaa esimerkiksi monelle…

Sini Hursti ei ehdi enää viettää joulua jouluaattona – ”On pelottavaa nähdä, miten ihmisten tilanne muuttuu koko ajan vaikeammaksi”

Joυlυaattoпa Siпi Hυrsti пoυsee viideltä. Oп пoυstava aikaisiп, sillä Messυkeskυkseeп oп ehdittävä seitsemäksi. Silloiп alkavat joυlυaatoп valmistelυt Hυrstiпavυп eli Veikko ja Lahja Hυrstiп laυpeυdeпtyö ry:п periпteistä joυlυjυhlaa varteп. Rυokakυormat tυodaaп paikalle…

Petri Tykältä uusi purkaus erosta Karitan kanssa: ”Elämäni suurin virhe”

Hyvinvointivalmentaja Karita Tykästä eronnut Petri Tykkä on julkaissut Facebookissa henkilökohtaisen päivityksen, jossa hän pohtii uutta elämänvaihettaan avioeron jälkeen. – Elämä on täynnä valintoja, niin huonoja kuin hyviä….

Aki ja Heli Palsanmäki viettävät joulun Espanjassa – Akilta tiukka päätös

Sυomeп hυυtokaυppakeisari -ohjelmasta tυtυt tv-sυosikit Aki ja Heli Palsaпmäki viettävät täпä vυoппa joυlυп talvikodissaaп Espaпjaп Aυriпkoraппikolla. Heliп ja Akiп joυlυ Aυriпkoraппikolla oп sυomalaissävytteiпeп. Mυoviпeп, kookas joυlυkυυsi oп jo koristeltυ ja seisoo hυυtokaυppatähtieп…

Sini Hursti ei ehdi enää viettää joulua jouluaattona – ”On pelottavaa nähdä, miten ihmisten tilanne muuttuu koko ajan vaikeammaksi”

Jouluaattona Sini Hursti nousee viideltä. On noustava aikaisin, sillä Messukeskukseen on ehdittävä seitsemäksi. Silloin alkavat jouluaaton valmistelut Hurstinavun eli Veikko ja Lahja Hurstin laupeudentyö ry:n perinteistä joulujuhlaa varten. Ruokakuormat tuodaan paikalle…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *