
Ranskalainen näyttelijä ja laulaja Brigitte Bardot on kuollut 91-vuotiaana. Asiasta kertovat useat ulkomaiset mediat, muun muassa uutistoimisto AFP.
Asiasta uutistoimistolle kertoo Bardot’n perustama järjestö.
Bardot teki ensimmäisen elokuvansa Ei kiltti tyttö vuonna 1952. Läpimurtonsa hän teki kuitenkin vuonna 1956 näytellessään elokuvassa …ja Jumala loi naisen.
Bardot oli yksi 1950-luvun tunnetuimpia seksisymboleita. Elokuvatähtenä hänet tunnettiin provokatiivisuudestaan.

Brigitte Bardot on kuollut. AOP
Näyttelijänurallaan Bardot ehti kuvata lähes 50 elokuvaa.
Bardot muistetaan myös aikansa tyyli-ikonina, jonka rooleihin luomaa estetiikkaa jälkipolvi on ihaillen jäljentänyt.
Bardot tunnettiin myös intohimoisena eläinoikeusaktivistina. Hän lopetti elokuvauransa vuonna 1973, koska halusi tehdä hyväntekeväisyystyötä ja harjoittaa aktivismia eläinten oikeuksien puolesta. Vuonna 1986 Bardot perusti oman Fondation Brigitte Bardot -eläinoikeussäätiön.
Lokakuussa ranskalaislehti Var-Matin kertoi, että Bardot kiidätettiin sairaalaan. Syyksi kerrottiin ”vakava sairaus”.
Tähti kävi lehden mukaan läpi leikkauksen Toulonin sairaalassa Etelä-Ranskassa. Ikoninen elokuva-tähti oli ollut Saint-Tropezin-kodissaan, kun terveys romahti.
Lokakuussa Bardot’sta levisi myös virheellinen väite, että hän olisi kuollut. Bardot kuitenkin itse kumosi väitteen.
Bardot oli neljästi naimisissa. Roger Vadimin kanssa hän oli avioliitossa vuosina 1952-1957, Jacques Charrierin kanssa vuosina 1959-1962, Gunter Sachsin kanssa 1966-1969 ja Bernard d’Ormalen kanssa vuodesta 1992 eteenpäin.
Bardot’lla on vuonna 1960 syntynyt Nicholas-poika Charrierin kanssa.